Mielipide

Antti Raanta otti yllättäen torjuntavastuun paremmin suoriutuneelta Pjotr Kotšetkovilta – Peluutusmuutoksella on etenkin pitkän tähtäimen hyötyjä

NHL / Kolumni
23-vuotias Pjotr Kotšetkov on kiistatta Carolina Hurricanesin maalivahtipelin tulevaisuus, mutta ykköstorjujan rooliin on vielä matkaa. Siksi kokeneelle Antti Raannalle on annettu enemmän vastuuta.

Carolina Hurricanes jyrää 11 ottelun voittoputkessa ja peräti 17 ottelun pisteputkessa. Joukkueen suomalaismaalivahti Antti Raanta on puolestaan saanut torjuntavuoron viidessä ottelussa peräkkäin. Viime viikolla torjutut kolme voittoa ja kaksi nollapeliä toivat Raannalle valinnan viikon kolmostähdeksi.

Marraskuun lopulta lähtien kuukauden ajan ykköstorjujan viittaa kantoi venäläistulokas Pjotr Kotšetkov, joka puolestaan palkittiin joulukuun parhaana tulokkaana. Kaksi nollapeliä ja vain yhdessä ottelussa enemmän kuin kaksi päästettyä maalia oli Kotšetkovilta kova näyttö suoritustasosta yllättävässä tilanteessa.

Frederik Andersen on ollut alavartalovamman vuoksi sivussa pian kaksi kuukautta eikä paluusta torjuntatöihin ole tietoa, vaikka tanskalainen on jo osallistunut jääharjoitteluun. Raanta ja Kotšetkov paikkasivat Andersenia onnistuneesti myös viime kevään pudotuspeleissä.

Kotšetkovin suoritustaso on ollut koko sarjan kärkeä, tosin otanta on lähes puolet pienempi kuin koko kauden ykkösenä pelanneilla. Myös Raanta on parantanut otteitaan alkukaudesta, mutta 33-vuotias konkari on edelleen selvästi heikompi vaihtoehto kuin vahvaa tulokaskautta pelaava venäläinen – ja Kotšetkovin ja Raannan pelimäärät ovat hyvinkin vertailukelpoiset.

Miksi sitten Raantaa on yhtäkkiä saanut enemmän vastuuta? Ja miksi peluutusstrategia on erityisesti pitkällä tähtäimellä järkevää?

Raanta on parantanut otteitaan alkukaudesta, mutta hän on edelleen selvästi heikompi vaihtoehto kuin Kotšetkov

Ensinnäkin Kotšetkov tarvitsee lepoa ja harjoitteluaikaa. 23-vuotias venäläinen pelaa vasta toista kauttaan Pohjois-Amerikassa eikä hänellä ole vielä fyysisiä valmiuksia pelata ykkösenä pitkää runkosarjaa ja pudotuspelejä päälle.

Lisäksi Kotšetkov kaipaa pelaamiseensa lisää rutiinia ja säännönmukaisuutta: torjuntatyöskentelyssä on toistaiseksi enemmän nuoruuden intoa ja rautaista taistelutahtoa kuin pelinlukutaidon tuomaa varmuutta.

Potentiaalia 189-senttisellä kakkoskierroksen varauksella kiistatta on, mutta taitojen maksimaalinen hyödyntäminen vaatii vielä särmien hiomista. Pian Kotšetkov kaipaa taas torjuntavastuuta, sillä edellinen peli oli ennen joulua.

Toisaalta Raannan pelaamisessa on nähtävissä pelituntuman puutetta. 183-senttinen suomalainen pyrkii rauhalliseen ja eleettömään torjuntatyöskentelyyn – keskiarvoa lyhyemmän maalivahdin kohdalla tiivis torjunta-asento onkin keskeistä.

Viimeisimmissä otteluissaan Raanta on kyennyt venymään vaikeissa tilanteissa, mutta toisaalta hän on haparoinut perustorjunnoissa.

Hurricanesin maalivahdeista Andersen on pelikunnossa ollessaan odotusarvoinen ykköstorjuja, mutta tanskalainen pelasi epävarmasti ennen loukkaantumistaan. Kotšetkov puolestaan on ainoa, jolla on sopimus Hurricanesin kanssa tämän kauden jälkeen.

Nuorukainen tarvitsee vielä tulevillakin kausilla rinnalleen kokeneemman mentorin, johon Raanta olisi varteenotettava vaihtoehto.

Kotšetkovin uuden sopimuksen palkkakattovaikutus on kaksi miljoonaa dollaria, joka on myös Raannan tämän hetkinen kustannus. Tulevalle kaudelle konkari saattaisi tinkiä palkkavaatimuksestaan, riippuen tietysti pudotuspelimenestyksestä.

Joka tapauksessa Hurricanes tarvitsee toistaiseksi maalivahtitandemia: Raanta on nostanut tasoaan saatuaan enemmän vastuuta, Kotšetkovin kohdalla nähdään seuraavaksi pelitauon tuoma hyöty.

Seuraava askel on löytää molempia maalivahteja palveleva peluutusrytmi.

» Lähetä palautetta toimitukselle