Mathis Olimb innostuneena kohti uutta sarjaa ja kaupunkia

KHL / Haastattelu
Mathis Olimb taituroi alkavalla kaudella Jokereissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
”Pelaaja, jolla on yksi Euroopan parhaista pelikäsityksistä”, luonnehti Jokereiden GM Jari Kurri uutta jokeripelaaja Mathis Olimbia tämän allekirjoitettua kahden vuoden sopimuksen helsinkiläisen KHL-seuran kanssa.

Helsingin Jokerit hankki tulevalle kaudelle yhteensä seitsemän uutta pelaajaa paikkaamaan muun muassa Steve Mosesin, Ryan Gundersonin ja Linus Omarkin jättämää aukkoa. Suurimmat odotukset pisteiden osalta kohdistuvat varmasti norjalaiseen Mathis Olimbiin eikä suotta: pelasihan mies kevään maailmanmestaruuskilpailuissa ja keräsi 8 syöttöpistettä Norjan tehdessä 12 maalia koko turnauksessa.

CHL:ssä pisteitä syntyi vieläkin hurjemmin, 26 pistettä 13 otteluun, jolla irtosi koko turnauksen pistepörssin voitto. Tilastojen valossa onnistuneen kauden jälkeen norjalainen kertookin uskovansa Jokereiden olevan oikea valinta hänen urallaan.

Jokerit vaikuttaa seuralta, jossa asiat hoituvat ammattimaisesti ylhäältä alas.

- Minusta tuntui, että Jokerit olisi sopiva askel urallani ylöspäin viime kaudesta. Helsinki ja KHL vaikutti hyvältä yhdistelmältä, ja Jokerit on muutenkin seura, jota olen seurannut jo nuorempana. Sen vuoksi tiesin siitä joukkueena jonkin verran jo etukäteen.

Aikaisemmin urallaan Olimb on edustanut kotimaansa pääsarjassa pelaavaa Vålerengaa sekä ruotsalaista Frölundaa, jossa mies pelasi yhteensä viiden kauden ajan käyden välissä yrittämässä läpimurtoa Amerikassa kaudella 2010–2011. Hän palasi kuitenkin takaisin Ruotsiin jo seuraavaksi kaudeksi. Tulevan kauden organisaatio saa heti kiitosta Olimbilta.

- Jokerit vaikuttaa seuralta, jossa asiat hoituvat ammattimaisesti ylhäältä alas ja joka haluaa saada pelaajansa tuntemaan itsensä välittömästi tervetulleeksi ja osaksi joukkuetta. Jokereista myös huokuu hyvin vahva kilpailullisuus. Harjoituksissa ei ole vielä tullut esiin suuria eroja edellisiin seuroihini, mutta huomiota herättää se, kuinka Jokereissa pelaajien terveyttä ja kuntoutumista hoidetaan todella ammattimaisesti.

Viime kaudella Frölundassa Olimb keräsi 51 otteluun yhteensä 46 pistettä, joka oli samalla hänen oma ennätyksensä Ruotsin pääsarja SHL:ssä. Tulevan kauden pelipaikan hän toivoisi olevan keskushyökkääjä, jolla hän on pelannut nyt viimeiset vuodet, ja tällä paikalla hän on myös kauden alun harjoitellut. Pisteiden teon ohella hän haluaa olla isossa roolissa jokerijoukkueessa myös muilla tavoin.

- Pyrin olemaan joukkueen työteliäin pelaaja illasta toiseen ja siten auttamaan joukkuetta voittamaan. Haluan joka pelin jälkeen sanoa antaneeni kaikkeni joukkueen menestyksen eteen. Se on ainoa henkilökohtainen tavoitteeni kautta varten.

Pienen jääkiekkomaan suuri tähti

Olimb on yksi suurimmista norjalaisen jääkiekkoilun tähdistä yhdessä NHL:ssä pelaavan Mats Zuccarellon ja viime kaudella KHL:n mestaruuden voittaneen Patrik Thoresenin kanssa. Norja on viime vuosina noussut haastamaan ajoittain tosissaan suuria maita MM-tasolla, josta osoituksena maalla on kolme puolivälieräpaikkaa viimeisen kahdeksan kauden aikana. Mediassa edellä mainitusta tähtikolmikosta kuitenkin vain yksi saa huomiota osakseen norjalaisessa mediassa myös maajoukkuepelien ulkopuolella.

- Jääkiekko on Norjassa melko pieni laji, vaikkakin se on ollut viime aikoina hyvässä nousussa. KHL:stä ei Norjassa tai norjalaisessa mediassa kuulu juurikaan mitään, ainoa, joka saa edes joskus huomiota lehdistössä, ovat Zuccarellon suoritukset NHL:ssä.

Eri medioissa on pitkään huhuttu KHL:n laajentumissuunnitelmien koskevan myös Norjaa, josta vahvimmin on spekuloitu Vålerengan siirtymisellä osaksi KHL:ää. Huhuille ei ole kuitenkaan saatu mitään vahvistusta, joten on mahdotonta sanoa toteutuuko norjalainen KHL-seura tulevaisuudessa. Asiasta kysyttäessä Olimb naurahtaa.

- Niin, olisihan se hauskaa jos olisi norjalainen seura KHL:ssä. En kuitenkaan usko siihen, sillä en usko, että maasta löytyy joukkuetta, jolla olisivat sekä taloudelliset että organisaatiolliset seikat kunnossa siirtymistä varten.

Helsingin ensimmäinen viikinki

Allekirjoittaessaan sopimuksen Jokereihin Olimbista tuli seuran ja samalla koko Helsingin ensimmäinen norjalaispelaaja kautta aikain. Kaiken kaikkiaan Olimb on viides norjalaispelaaja Suomessa Lars Voldenin, Morten Askin, Eerikki Koivun ja Andreas Bonsaksenin jälkeen. Olimbin kokemukset Suomesta ennen tätä kautta rajoittuvat muutamiin pelattuihin CHL- ja harjoitusotteluihin. Sopeutuminen uuteen maahan kaupunkiin on kuitenkin sujunut helposti

- Helsinki on melko samanlainen kaupunki verrattuna Göteborgiin tai Osloon, joissa pelasin aiemmin. Se on samalla tavalla melko iso kaupunki, jossa on kuitenkin sellainen pienen kaupungin ilmapiiri. Viihdyn meren rannalla, joten Helsinki on myös siinä mielessä mukava kaupunki. Lisäksi on mukava nähdä Suomesta muutakin kuin vain jäähallien sisätiloja.

Siirtymistä Jokereihin voisi kuvailla Olimbille melkoiseksi hypyksi tuntemattomaan, sillä Henrik Karlssonin ja entisen seurakaveri Philip Larsenin lisäksi mies ei tuntenut entuudestaan ketään tulevasta joukkueestaan tai organisaatiosta. Uudet ihmiset eivät kuitenkaan norjalaista hätkähdytä ja kauden alla mies vaikuttaa innostuneelta muutoksesta.

- Odotan innolla tutustumista Helsinkiin itsekseni. Tyttöystäväni on myös tulossa käymään Norjasta Suomeen muutaman kerran kauden aikana, ja lisäksi vanhempani ovat parhaillaan vierailulla Suomessa. Henken (maalivahti Henrik Karlsson) kanssa tulee vietettyä eniten aikaa vapaa-ajalla, sillä myös hänellä on sama tilanne, että tyttöystävä asuu kotimaassaan. Lisäksi tunsimme jo entuudestaan ja puhumme samaa kieltä. Helsinki vaikuttaa kaikkinensa hienolta kaupungilta, joten uskon, että minulla tulee olemaan mukava vuosi niin kaukalon sisällä kuin sen ulkopuolellakin.

Joukkue on harjoitellut yhdessä kahden viikon ajan, ja ainakin Olimbin kohdalla se aika on mennyt uusin kasvoihin tutustuessa. Kesän terveenä viettänyt pelaaja onkin jo valmis aloittamaan kauden ja toivoo olevansa hyvässä kunnossa pitkää kautta varten. Hän odottaa KHL:n olevan astetta fyysisempi sarja kuin SHL.

- Meillä on kopissa hyvä joukkuehenki. Olen saanut olla aina mukana joukkueissa joissa on todella hyvä henki ja mukava pelata. Tulen innolla hallille joka aamu harjoittelemaan ja olemaan yhdessä joukkueen kanssa. Kaksi viikkoa olemme olleet nyt yhdessä, ja se on mennyt pääasiassa tutustumiseen. Vielä on siis liian aikaista sanoa, kuka mahtaa olla kopissa se klovni ja hauskuuttaja, mutta meillä tulee olemaan varmasti hauska vuosi tällä porukalla.

» Lähetä palautetta toimitukselle