Maalivahtiosastoa täytyi kesän aikana parantaa. Ei ehkä tasollisesti, mutta terveellisyyden ja kannattavuuden kannalta. Rasmus Reijola on suoriutunut torjuntatöistään edellisillä kausilla kohtuullisissa merkeissä eikä sairastuvan ovet avautuneet nuoremmalle osapuolelle veskaritandemista, joten Niko Hovisen aika Sportissa tuli päätökseen.
Miroslav Svoboda on kuutta ottelua LeKin paidassa lukuunottamatta täysin kirjoittamaton kortti Suomen pelikentillä, mutta 28-vuotiaan veskarin tilastot kotimaansa Tšekin pääsarjassa puhuvat puolestaan. Svobodalla on kaikki rahkeet ottaa itselleen ykköstorjujan paikan, joka tekee Reijolasta hyvän paikkaajan.
Varamieskin tarvitsee varamiehen, joten hyvää potentiaalia esittänyt Jere Huhtamaa napattiin kolmanneksi vahdiksi, joka viettänee suurimman osan alkavasta kaudesta TuTon vahvuudessa.
Kenestä kiekollinen johtaja puolustuksessa?
Viime kauteen nähden Sportin suurimman menetyksen koki pakisto. Valtteri Viljanen, Shaun Heshka ja Emil Johansson olivat erinomaisia kiekollisessa pelissä ja hyökkäyksien avaamisessa. Pelkästään yhden edellä mainittujen puolustajien saappaat ovat isot täytettäväksi ja vaikka se saattaa tuntua liian isolta tehtävältä, Sportilla on mahdollisuuksia täyttää kaikki kolme.
Bine Mašičilla on täydellinen ja kenties viimeinen mahdollisuus lyödä itsensä Liiga−jäille läpi, 20-vuotiaalla Theodor Johnssonilla on oiva paikka ottaa seuraava askel kohti ammattilaisuraa, ja Mestiksessä huikean pistesaldon kerännyt Atro Leppänen kokeilee siipiään kotkapaidassa. Viime kaudella Henry Karjalainen ei siinä onnistunut, mutta missä hyökkääjä epäonnistuu, voi puolustaja onnistua.
Reece Scarletin ja Carl-Johan Lerbyn historiat eivät enteile pisterikasta kautta, mutta heidän vahvuutensa sijaitsevat muualla osa-alueella, eikä Sport välttämättä odota näiden kahden ottavan johtajuutta pisteiden valossa, vaan oman pään puhtaanapidossa.
Nuorina kirittäjinä toimivat Turusta Vaasaan saapunut Aatu Aarnio, Sportin oma kasvatti Juuso Vesala ja positiivisesti harjoituskaudella esiintynyt hyökkääjä Oskari Hult.
Hyökkäyksen menestys riippuu enemmän ruotsalaisesta tehokkuudesta
Viime kaudella Sportin tehokkuus oli pitkälti ruotsalaishyökkääjistön vastuulla ja alkukaudesta tulos oli ihailtavaa katseltavaa. Tehokkuus kuitenkin otti takapakkia muiden joukkueiden nostettua tasoaan ja Jens Lööken putoaminen vahvuudesta pitkäksi aikaa otti veronsa.
Henrik Erikssonin poisjäänti joukkueesta on varman tuloksen saannin kannalta iso tekijä, mutta kyseisen aukon täyttäjästä löytyy useampi kandidaatti; Carl Mattsson, Johan Sundström ja Kalle Miketinac. Jokaisella edellä mainituista hyökkääjistä löytyy potentiaalia, erityisesti Miketinacilla, joka suoriutui harjoitusotteluissa lupaavasti.
Viime kausilta tuttujen hyökkääjien täytyy pystyä pitämään vähintään viime kauden taso. Sebastian Stålbergin, Lööken ja Simon Hjalmarssonin ontuessa joukkueella on erittäin nopeasti yhtä tyhjä lautanen käsissään kauden päätteeksi kuin viime vuosina. Ellei sitten Miro Nalli, Viljami Nieminen, Anton Stråka ja Lari Heikkinen ylitä itseään eksponentiaalisesti, mutta todellisuudessa sellainen tason nosto on mahdoton.
