Analyysi: SaiPa haluaa tehdä paluun pudotuspeleihin − Riittääkö kokemattoman puolustuksen taso?

LIIGA / Artikkeli
Hugo Rikkilälle on luvassa minuutteja ja hikisiä iltoja SaiPan takalinjoilla.
Kuva © Tiia Mahkonen

SaiPan viime kausi päättyi käytännössä jo tammikuussa, kun lappeenrantalaisseura aloitti tyhjennysmyynnit. 2020-luku on muutenkin ollut syvässä suossa tarpomista keltamustien osalta, sillä SaiPan sijoitukset ovat kolmena edellisenä kautena olleet 15., 14., ja 13.

Päävalmentaja Ville Hämäläisellä on iso työ hinata joukkue taistelemaan taas pudotuspelipaikoista. Hän joutui viime kaudella kovaan paikkaan tarttuessaan hallitsemattomalle kiertoradalle ajautuneen sputnikin ruoriin Pekka Virran potkujen jälkeen.

Alkavalla kaudella ei ole varaa viime kauden kaltaisiin tappioputkiennätyksiin. Uusi urheilujohtaja Harri Aho ei varmasti epäröi tehdä muutoksia, mikäli SaiPan peli yskii.

Uudet ja arvaamattomat maalivahdit

SaiPan maalivahtiosasto uudistuu täysin alkavalle kaudelle. Maalivahtikaksikkona on Jan Lukas - Kari Piiroinen. Tšekkiläinen Lukas on pelannut koko uransa pääasiassa kotimaansa sarjoissa, joten hänen sopeutumisensa suomalaiseen jääkiekkoon on kysymysmerkki.

22-vuotias Piiroinen on tuttu kasvo junniorimaajoukkueista, mutta hänellä ei ole vielä Liigasta kovin paljon kokemusta. Piiroinen lähti viime kaudeksi hakemaan vauhtia Ruotsin toiseksi korkeimmalta sarjatasolta kahden Tappara-organisaatiossa vietetyn kauden jälkeen. Vastuuta tuli mukavasti Mora IK:ssa, ja helsinkiläislähtöinen maalivahti torjui 28 ottelussa päästäen selkänsä taakse keskimäärin 2,43 maalia per ottelu.

On täysi arvoitus kuinka SaiPan maalivahtien vastuu jakautuu alkavalla kaudella. Harjoitusotteluissa molemmat maalivahdit ovat saaneet tasaisesti vastuuta. On kuitenkin selvää, että 30-vuotias Lukas ei ole tullut Suomeen availemaan luukkua. Lahjakkaalla Piiroisella on silti täydet mahdollisuudet ottaa ykkösmaalivahdin paikka itselleen.

Puolustajille hikisiä iltoja luvassa

Lappeenrantalaisten puolustus on paperilla Liigan heikoin. Kalle Maalahden ja Aaron Irvingin jättämiä saappaita ei ole korvattu käytännössä mitenkään.

Uusia hankintoja puolustukseen ovat Aleksi Anttalainen ja syyskuun loppuun asti koeajalla oleva Ondřej Trejbal. 24-vuotias Anttalainen on pelannut 149 liigaottelua, ja täyttänee ruutunsa keltamustissa. Pohjois-Amerikan yliopistosarjasta tullut Trejbal on väläytellyt harjoitusotteluissa, mutta miehen todellinen taso selvinnee vasta sitten, kun pelataan pisteistä.

SaiPa jättää paljon nuorten Nuutti Viitasalon, Hugo Rikkilän, Santeri Airolan ja Matias Rajaniemen kehittymisen varaan. Viitasalo pelasi tehopisteiden valossa upean tulokaskauden, mutta viime kausi meni käytännössä kokonaan ohi loukkaantumisen vuoksi. Rikkilän lopullinen läpimurto tasaiseksi liigatason suorittajaksi odottaa vielä tulemistaan. Harjoituspeleissä edukseen esiintynyt Airola saattaa hyvinkin ottaa ison ruudun itselleen alkavalla kaudella.

Kesken viime kauden SaiPaan siirtynyt Rajaniemi tarvitsee ison tasonnoston, jotta pystyy taistelemaan minuuteista pakkikuusikossa. Odotukset on kovat, sillä lahtelaiskasvatilta löytyy NHL-varaus vuodelta 2020.

SaiPan puolustuksen kokenein pelaaja on kapteenistoon noussut Greg Moro, joka kävi viime keväänä hakemassa pudotuspelikokemusta Tampereen Ilveksestä. Moro on parhaimmillaan erittäin luotettava omassa päässä, ja SaiPan heiveröisessä puolustuksessa kanadalaisen kovat sekä puhtaat otteet ovat tarpeen.

Hyökkäys on sekoitus juonikkuutta, vauhtia ja vaarallisia tilanteita

Lappeenrantalaisten hyökkäysosasto on uusiutunut voimakkaasti edellisen kauden jälkeen. Uusia hankintoja ovat Niklas Appelgren, Miska Siikonen, Jonne Tammela, Otto Kivenmäki, ja Adam Helewka.

Pyrkimyksestä uuteen alkuun kertoo paljon se, että hankinnoista Siikonen, Appelgren ja Helewka kuuluvat kapteenistoon. 27-vuotias Siikonen edustaa keltapaitoja C rinnassaan alkavalla kaudella.

Kanadalainen Helewka ei ole harjoituskaudella vakuuttanut, mutta lopulliset tuomiot annettaneen kauden alettua. Kaikki edellä mainitut pelaajat ovat lähtökohtaisesti laatupelaajia Liigaan.

SaiPan joukkueesta löytyy jo valmiiksi tasonsa osoittaneita hyökkääjiä kuten Antti Kalapudas ja Antoine Morand. Kanadalaisen Morandin tehopisteet jäivät vaatimattomiksi viime kaudella, mutta peliesityksien perusteella tehosarakkeessa olisi voinut hyvin olla isommat lukemat.

Useamman kauden SaiPan organisaatiossa pelanneet nuoret Roni Karvinen ja Valtteri Ojantakanen joutuvat tekemään kovasti töitä, jotta pääsevät tulosyksikköön. Ojantakanen iski edellisellä kaudella 20 maalia, mutta kokonaisvaltaisessa pelaamisessa on vielä paljon puutteita. Joonas Oden pyrkii tekemään taas tehoja vaikean kauden jälkeen.

SaiPan alaketjuissa häärivät tutut vauhtikoneet Ville Vainikainen ja Valtteri Lipiäinen. Näistä toki jälkimmäisellä on potentiaalia myös pisteiden tekoon, mutta SaiPan mittapuulla tasaisen kovassa hyökkäyksessä sinne on vaikeaa nousta. Lahjakas Otto Hokkanen kärkkynee myös isompia saappaita, mutta todennäköisesti vastuuta ylemmissä kentissä ei ole tiedossa ilman isompaa loukkaantumissumaa joukkueessa.

Jos haluat maaleja, mene SaiPan peliin

Kaikki merkit viittaavat siihen, että SaiPa peleissä tehdään alkavalla kaudella paljon maaleja. Se tuskin on valmennuksen toive, mutta lappeenrantalaisten pelaajaryhmä on arvaamaton niin hyökkäys- kuin puolustuspäässä.

Kilpailutilanne hyökkäyksessä on erinomainen. On selvää, että kahden ylimmän kentän pelipaikoista käydään kovaa taistoa. Ylivoimiin on laittaa taitavia yksilöitä ja hyviä laukaisijoita. Kolikon kääntöpuolena on liigatasolla kokematon puolustus ja arvaamaton maalivahtikaksikko.

SaiPalla ei ole hankintoihin varaa, mutta Harri Aho tekee varmasti kaikkensa kirstunvartijoiden rahahanojen löysentämisen eteen hyvinkin nopeasti. Joukkue voi auttaa tässä voittamalla pelejä heti, jotta yleisö löytää taas Kisapuistoon. SaiPa välttänee katastrofikauden, mutta tie pudotuspeleihin näyttää vaikealta. Se vaatii useamman pelaajan tason noston, ja lisäksi maalivahtien tulee onnistua illasta toiseen.

» Lähetä palautetta toimitukselle