Neljänneksi runkosarjassa sijoittunut ja finaaleissa Tapparalle hävinnyt Pelicans on menestyksennälkäinen, mikä näkyy urheilupuolen tavoitteiden lisäksi muun muassa kasvatetussa pelaajabudjetissa. Pelaajahankinnat ovat paperilla laadukkaita ja omien kasvattien odotetaan kykenevän tasaiseen tuloksen tekemiseen.
Lähtijöiden lista on kuitenkin yhtä lailla täynnä laadukkaita pelaajia, joita on vaikea korvata yksi yhteen. Puolustuksesta lähti kiekollisuutta muun muassa Topias Vilénin sekä pelitapaesimerkki Teemu Erosen muodossa. Hyökkäyksestä lähti kaksi parasta maalintekijää Joni Ikosen sekä tšekkitaituri Lukáš Jašekin lähdön myötä.
Tämän lisäksi maalin suulta lähti Liigan parhaimmistoon kuulunut maalivahti Patrik Bartošák, jonka korvaa nyt heikon viime kauden pelannut Juho Olkinuora.
Vain aika näyttää, miten uudet hankinnat sopeutuvat Tommi Niemelän pelikirjaan, mutta itsestäänselvää Pelicansin menestys ei pelaajiston vaihtuvuuden vuoksi ole.
Vaikeuksina puolustuspelaaminen ja ylivoima
Valmistavien otteluiden perusteella pelillisesti vaikein osa-alue Pelicansilla on ollut oman alueen puolustuspelaaminen. Kiekosta elävä joukkue ei ole omimmillaan, kun se joutuu pitkiin oman alueen pyörityksiin.
Tämä näkyi etenkin Tapparaa vastaan pelatussa harjoitusottelussa sekä Växjö Lakersia vastaan pelatussa CHL-ottelussa. Kun Pelicans jäi jumiin puolustusalueelle, viisikko alkoi näyttää herkästi staattiselta, minkä lisäksi selustoihin jäi turhan herkästi pelaajia vapaaksi.
Ylivoimapelaaminen ei myöskään ole ollut aivan priimaa ja ehkä tällä hetkellä isoin ongelma on selvän kiekollisen puolustajan puuttuminen, à la Teemu Eronen. Michal Jordán ei varsinaisesti ole ylivoimapelin maestro ja Kasper Puutio on yhä raakile kyseiselle tontille.
Tällä hetkellä loukkaantuneena olevan Filip Králin puuttuessa ylivoimapelistä puuttuu selkeä kiekollinen puolustaja, mitä pakkopeli kovasti kaipaisi.
Kiekollinen peli toimii
Kiekollinen pelaaminen on Pelicansille edelleen selkeä vahvuus. Omalta alueelta lyhyillä etäisyyksillä lähtevä Pelicans-rintama on vaarallinen erityisesti suorissa hyökkäyksissä ja hyökkäysalueella löytyy juonikkuutta muun muassa Aatu Jämsenin ja CHL:ssä viime viikonloppuna loukkaantuneen Ryan Laschin muodossa.
Viime kaudella Pelicans iski runkosarjassa neljänneksi eniten maaleja. Mikäli ketjukoostumukset löytyvät nopeasti uomiinsa ja peli lähtee kulkemaan itse kullakin, on Pelicans jälleen yksi Liigan vaarallisimmista joukkueista hyökkäyssuuntaan.
Mahdollisuudet
Pelicansin suhteen mahdollisuudet ovat ehdottomasti jälleen nuoremmassa pelaajapolvessa. KalPasta Lahteen siirtyneellä Kasper Puutiolla, 21, on edellytykset olla erinomainen kiekollinen puolustaja, minkä lisäksi Onni Käyhkö, 21, tekee kovaa vauhtia nousua vakiokokoonpanon pelaajaksi.
Hyökkäykseen on tunkua omien kasvattien puolelta muun muassa Jesse Kiiskisen, 18, sekä erinomaisen laukauksen omaavan mutta vielä läpimurtokautta odottavan Leevi Tukiaisen, 23, puolelta.
Vaikka Pelicans on nostanut pelaajabudjettiaan tälle kaudelle, on se yhä riippuvainen myös nuorten pelaajien kehittämisestä ja heidän onnistumisistaan. Tämän suhteen homma on toki toiminut Pelicansissa, joten oletus on, että se toimii jatkossakin.
Uhat
Kuten jo aiemmin mainitsin, lähtijöiden lista on kova ja sitä ei ole helppo paikata. Lähtökohtaisesti uudet pelaajat ovat laadukkaita, mutta riskit ovat myös ilmeiset.
Esimerkiksi tulosrooliin hankittu ja Tšekin pääsarjassa viime kaudella 20 maalia iskenyt Lubos Horky pelaa ensimmäistä kauttaan ulkomailla. Raamikas laituri on vahva suoraluistelija ja pystyy haastamaan puolustajia mainiosti, minkä lisäksi Horky omaa napakan laukauksen. Toistaiseksi peli on kuitenkin ollut muutamia väläytyksiä lukuun ottamatta vähän hakemista.
Jos hänen kaltaiset hankinnat eivät onnistu, on Pelicans äkkiä tiukan paikan edessä, sillä reserviä tulosta tekevien pelaajien suhteen ei Liigan kovabudjettisimpien joukkueiden tavalla ole.
