Analyysi: Kohti viimeistä tanssia uuden päävalmentajan alla − KalPa luottaa tuttuun runkoon

LIIGA / Artikkeli
KalPa lähtee tuttujen vastuunkantajien johdolla uuteen kauteen.
Kuva © Saimi Airaksinen / https://urheilu.kuvat.fi/SaimiPhoto/
KalPan vaihtuvuus on ollut harvinaisen vähäistä. Tämä luo oivallisen pohjan tulokasvalmentaja Petri Karjalaisen projektin alkajaisiksi.

Viime kauteen päättynyt Tommi Miettisen ajanjakso KalPan päävalmentajana huipentui runkosarjan viidenteen sijaan. Puolivälierissä tie tyssäsi lopulta hopeajoukkue Pelicansiin. KalPa jatkaa pitkälti samalla joukkueella myös tulevalla Liiga-kaudella, joka vakauttaa tilannetta uuden valmennuksen tullessa ruoriin.

Uusi valmennus, tuttu KalPa

Valmennuksen osalta kapula siirtyi kesällä Petri Karjalaisen käteen. 43-vuotias tulokasvalmentaja ei suinkaan ole kokematon: apuvalmentajapestit Sveitsissä, KHL:ssä, Kärpissä ja Sportissa, sekä päävalmentajuus niin Mestiksessä kuin Pikkuleijonissa ovat kartuttaneet kokemusta riittävästi.

Täysin uuteen ympäristöön Karjalainen ei hyppää, sillä kaksi kautta KalPan U20-joukkueen peräsimessä opetti talon tavoille. KalPa on luonut kestävän sekä onnistuneen valmentajapolun, jota kautta se tuottaa itselleen valmentajia liigaympyröihin.

Eikä Karjalainen lähde palettia liiakseen sekoittamaan. KalPalle ominainen, aktiivinen sekä rohkea, pelitapa on ollut nähtävillä harjoituskaudella. Lisänä on tuotu aktiivisempi, nopeampi kiekon ylöstuonti, aiemman viisikkohyökkäämisen rinnalle.

Erityisesti puolustajilla on täysi vapaus nostaa peliä omatoimisesti ja hyökkäyspäässä kiekotellen KalPa hakee suoraviivaisemmin maalintekotilanteita.

Kuopiossa luotetaan sisäiseen kasvuun

Viime kaudella U20-sarjaa dominoinut Leevi Sorvali on ollut KalPan pirteimpiä puolustajia syksyn harjoituspeleissä, ja hänen vahvuutensa tukevat Karjalaisen painottamaa röyhkeyttä hyökkäysalueella. Sorvalin otteet ennakoivat läpimurtoa, varsinkin luottoratsu Anton Karlsonin ollessa pitkään sivussa loukkaantumisen takia.

Viime kaudella yli 30 tehopistettä nakuttaneet Lasse Lappalainen sekä Colby Sissons tuovat kaivattua rutiinia puolustukseen tulivoimansa lisäksi. Elokuussa joukkueeseen liittynyt Filip Westerlund tuo oikeakätisenä puolustajana vaihtoehtoja ylivoimapeliin.

Hyökkäyksen terävin kärki kärsi menetyksiä, kun sekä Juuso Könönen, että Max Görtz vaihtoivat maisemaa. Viime kaudella Kuopioon saapuneelta Matyáš Kantnerilta on kuitenkin lupa odottaa reippaita pistemääriä harjoituskauden perusteella.

KalPan vahvuus piilee keskushyökkääjissä: uransa parhaat kaudet pelanneet Jaakko Rissanen sekä Aapeli Räsänen ovat Liigan mittapuulla eliittitason senttereitä. Kun listaan lisätään vahvan tulokaskauden pelannut 20-vuotias Oliver Kapanen, sekä fyysisellä pelillään yleisön ihastuttanut Jaakko Lantta, KalPalla on käsissään monipuolinen sekä tehokas sentterinelikko. 

Laitahyökkääjien osalta todellista läpimurtoa maajoukkueympyröihin kärkkyy Juuso Mäenpää. Kokenut kapteeni Tuomas Kiiskinen, runkopelaajat Aleksi Klemetti ja Kasper Simontaival, sekä nuori Benjamin Korhonen takaavat, että maisema vaihtuu tiuhaan KalPan hallitessa kiekkoa.

Kärjen takana ei kuitenkaan ole Liiga-tasolle varmoja kortteja. Kuten viime kaudellakin, KalPa luottaa sisäiseen kasvuun, sekä tasaisuuteen.

Kestääkö Jatkolan ja muiden nuorien kantti?

Joukkueen tärkein palanen kuitenkin löytyy tolppien välistä, kun menneen kesän Nashville Predatorsin NHL-varaus Juha Jatkola pelasi itsensä viime kaudella ryminällä Liigan maalivahtieliittiin. Tuleva kausi on 21-vuotiaan kannalta näytönpaikka: onko hänestä selkeäksi ykkösmaalivahdiksi KalPaan?

Leppävirtalainen maalivahtilupaus lähti viime kauteen kirittäjänä ilman minkäänlaisia odotuksia. Nyt Jatkolan täytyy onnistua, sillä muuten KalPan menestyshaaveet kokevat ikävän takaiskun. Asevelvollisuus on kuitenkin sotkenut Jatkolan valmistautumista uuteen kauteen, ja pelikuntoonkin pääseminen vie aikaa. Joka tapauksessa Jatkolalla on tarjolla reilusti minuutteja, sekä mahdollisuuksia epäonnistua.

KalPan kokoonpanon laajuus herättää kysymyksiä. Onko nuorista pelaajista vastuunkantajiksi, jos kokeneet pelaajat ovat loukkaantuneina tai muutoin epävireessä? Ennusmerkit povaavat Kuopioon vuoristoratamaista kautta, jolloin punnitaan niin pelaajiston, kuin valmennuksen henkisiä rahkeita.

Fyysisesti joukkue on Liigan lyhyin, sekä kevyin. Erityisesti hyökkäyksestä puuttuu tarvittavaa kokoa, joten mielenkiintoista on nähdä kuinka KalPa onnistuu murtautumaan maalintekosektoreille. Tällöin katseet kiinnittyvät Korhoseen, jolla on potenttiaalia nousta Niiralan Montun suosikkipelaajaksi suoraviivaisella pelityylillään.

Vielä kerran huuma Niiralan

Yksi asia lienee selvä: Tämä on viimeinen kausi nykyisellä rungolla. Usealla, jo kokeneemmalla KalPa-pelaajalla, on sopimus katkolla ja katseet kirkkaimmissa valoissa. Asetelma on hyvin pitkälti viime kauden Boston Bruinsin kaltainen "Last Dance", johon hyvin hitsautunut joukkue luottaa.

Viime kevään pudotuspelihuuma on joukkueen tuoreessa muistissa, ja pudotuspeleihin pääsystä KalPa taistelee − tutuin kaavoin.

» Lähetä palautetta toimitukselle