Kuvakooste: JYPin kelkka kääntyi

LIIGA / Artikkeli
Yksi maali kaiken muuttaa voi - JYPin Harri Pesosen tasoitusosuma toisessa erässä käänsi koko ottelun kulun. JYP puski toiseen erään kolme maalia ja kavensi välieräsarjan 1-2:een.

JYPillä ei ollut ensimmäisen erän lukuisissa maalipaikoissa onnikaan mukana.

Kilpasilla.

Pekka Tuokkola otti usean gamesaverin ensimmäisen erän lopulla ja toisen erän alussa.

Pomppukiekko avaa Arttu Luttiselle paikan niitata toisen erän alussa jo 2-0.

Välillä toisessakin päässä, mutta Iiro Tarkki hoitaa.

Tasan 27 minuutin kohdalla kaikki kääntyy. Ensin Harri Pesonen tasoittaa ottelun maalinedustalta.

Helpotus on luettavissa kasvoilta.

Hetkeä myöhemmin Eric Perrin saa Miika Lahdelta kiekon suoraan jäähyltä päästyään ja karkaa maalintekoon. Veivi sivuun ja nosto yläpesään.

Mikko Viitanen pommitttaa hetkeä myöhemmin tilanteeksi jo 3-1.

Jos Tuokkola otti muutaman haamun pelin alkupuolella, otti Tarkkikin komeita koppeja pelin edetessä.

Katse kiekkoon, vai kameraan, vai mihin...

Ville Lajunen vielä syöttää, Juha-Pekka Hytönen katkaisee.

Jälkitilanteessa Hytönen katkoo edelleen syöttöjä jään pinnasta.

Sattuu ja tapahtuu.

Keljuilua kaverille.

Kalle Kaijomaata hieman naurattaa, Luttista ei.

Jere Karalehden mielipide saamastaan kaksiminuuttisesta kolmannessa erässä.

Bluesin viimeisiä ponnekkaita yrityksiä.

» Lähetä palautetta toimitukselle