MM 2015 tuoreimmat

Artikkeli
Norjan peräsimessä vuodesta 2001 lähtien ollut Roy Johansen oli vielä ennen viime vuoden MM-kisoja valmis lopettamaan pestissään, mutta turnauksen jälkeen hän olikin valmis jatkamaan. Se tarkoittaa sitä, että Norja on pitänyt maajoukkueleiriä jälleen jo maaliskuun alkupuoliskolta lähtien.
Kuvakooste
Kanada jatkoi vakuuttavaa peliään loppuun saakka. Finaalissa kaatui Venäjä ylivoimaisesti 6-1, ja mestari oli käytännössä selvillä jo toisen erän jälkeen.
Uutinen
Kansainvälinen jääkiekkoliitto julkaisi alkulohkot ja karsintalohkot vuonna 2018 Etelä-Koreassa pelattaviin olympialaisiin.
Haastattelu
Kanadan kokoonpanossa oli kaksi mielenkiintoista MM-kisojen ensikertalaista, Aaron Ekblad ja Jake Muzzin. Tässä viime kesän ykkösvarauksen kommentit.
Haastattelu
Venäjän päävalmentaja Olegs Znaroks kommentoi hävittyä finaalia kuin suomalaiset mäkihyppääjät suorituksiaan: muutamalla lauseella.

Lisää lukemista

Uutinen
Nashville Predatorsin kokenut Pekka Rinne vahvistaa Suomen maalivahtiosastoa Tšekin MM-kisoissa.
Uutinen
Colorado Avalanchen kapteeni Gabriel Landeskog jättää maailmanmestaruuskisat rannevamman vuoksi.
Kolumni
Annetaan tunnustusta Kari Jaloselle. Leijonien MM-kisajoukkue on valittu oivallisesti.
Uutinen
Kari Jalonen nimesi 25 pelaajaa Tšekkiin lähtevään joukkueeseen.
Uutinen
Pittsburgh Penguinsin Sidney Crosby nähdään Tšekin maailmanmestaruuskisoissa.
Uutinen
Hyökkääjät Petteri Wirtanen ja Jarkko Immonen loukkaantuivat perjantain Tšekki-ottelussa.
Artikkeli
TTVK on tarkastanut ravintoloita myös MM-kisojen aikana. Ravintolat eivät kuitenkaan ole ainoita, jotka rikkovat tekijänoikeuksia.
Artikkeli
Onko Leijonista maailmanmestariksi? Millaista jääkiekkoa pelaa Kari Jalosen Leijonat? Aurinkokuningas Juhani Tamminen vastaa.
Artikkeli
Leijonien hyökkäyksessä on kokeneita NHL-miehiä, kovia tutkapareja ja jopa ylitarjontaa. Mitä Juhani Tamminen ei haluaisi Jussi Jokiselle käyvän? Ketä NHL-pelaajia Tami vielä haluaisi mukaan?

Sivut