USA finaaliin trillerin jälkeen − seitsemäs pari voittolaukauksia toi ratkaisun

MAAJOUKKUE / Uutinen
USA eteni finaaliin.
USA ja Venäjä kamppailivat nuorten MM-kisojen välierässä finaalipaikasta. Ottelu oli alusta loppuun äärimmäisen tasainen, ja ratkaisuun tarvittiin lopulta jatkoaikaa.

USA:n ja Venäjän välisestä MM-välierästä muodostui todellinen trilleri. Joukkueet iskivät kiekkoja maaliin lähestulkoon vuoron perään. Maalinteon aloitti Venäjän kapteeni Kirill Kaprizov, mutta pitkän kaavan kautta edennyt ottelu päättyi lopulta

Vahvaa turnausta pelaava Colin White tasoitti numerot 1−1:een avauserän lopulla. Venäjä tuli kuitenkin vahvasti toiseen erään, ja Denis Gurjanov iski punapaidat johtoon erän toisella minuutilla. USA karkasi välillä jo takaisin johtoon, kun joukkueen kapteeni Luke Kunin ja White iskivät maalin mieheen toisessa erässä.

Venäjä ei luovuttanut, vaan painoi pelin Tyler Parsonsin vartioimalle maalille. Parsons sai ottelun tiimellyksessä kovan tällinkin, mutta pystyi jatkamaan ottelua. 

Kolmannessa erässä Clayton Keller epäonnistui saamassaan rangaistuslaukauksessa. Miltei heti seuraavasta tilanteesta Gurjanov tasoitti pelin 3−3:een. Näistä numeroista siirryttiin lopulta jatkoajalle − ja voittolaukauskilpailuun.

Voittolaukauksia lauottiin peräti kahdeksan paria, ennen kuin ratkaisu näki päivänvalon. Ratkaisevan maalin Ilja Samsonovin selän taakse laukoi Troy Terry. Näin USA eteni ensimmäisenä joukkueena MM-finaaliin. Ruotsi ja Kanada ratkaisevat myöhemmin yöllä toisen finalistin.

− Ensimmäisessä erässä USA oli parempi, toisessa erässä me hallitsimme ja kolmannessa erässä joukkueet olivat tasaisia. Jatkoajalla molemmilla oli mahdollisuuksia ratkaista, ja voittomaalikilpailut ovat 50-50-tilanteita. Toivotan USA:lle onnea finaaliin, Venäjän päävalmentaja Valeri Bragin kommentoi.

− Suurimmaksi osaksi tämä oli loistava jääkiekko-ottelu. Päästä päähän loistavaa yksilötaitoa. Voitimme tänään suuren jääkiekkomaan, USA:n pävalmentaja Bob Motzko iloitsi.

EDIT 5.1.2016 klo 00.58: Voittolaukausparien määrä korjattu kahdeksasta seitsemään.

EDIT 5.1.2016 klo 02.04: Päävalmentajien kommentit lisätty.

» Lähetä palautetta toimitukselle