Liiga-pudotuspelit: Kotijoukkueet pitivät asemansa, Leo Komaroville suihkukomennus

LIIGA / Uutinen
Kärpät otti avausvoiton puolivälieräsarjassa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Kaikki keskiviikon kolme ottelua päätyivät kotijoukkueiden voittoon. Kärpät hoiti pelinsä vahvalla esityksellä, siinä missä Tapparan Christian Heljanko joutui torjumaan ottelun aikana 35 kertaa voiton eteen. Lahdessa avausmaali ei auttanut HIFK:ta, vaan Pelicans osui neljästi peräkkäin, ja Leo Komarov menetti hermonsa.

Kärpät–Jukurit 4–1 (Otteluvoitot 1–0)

Oulussa peli sai erittäin dramaattisen alun, kun Jukurien tšekkihyökkääjä Michal Kovařčík jouduttiin taluttamaan kaukalosta jo 14 sekunnin jälkeen. Hän loukkaantui vääntötilanteessa Teemu Turusen kanssa, eikä jalka pitänyt kaukalosta lähtiessä. Kovařčík palasi kuitenkin kehiin ottelun toiseen erään.

Turunen vastasi myös pelin avausmaalista, kun hän sai haltuunsa Niilo Romppasen huonon avauksen ja nousi maalille, jossa hän hassutti Markus Ruusun. Muutenkin ottelu eteni Kärppien hallinnassa. Toisessa erässä peli oli tasaisempaa, vaikka Kärpillä oli jopa parempia paikkoja kuin avauserässä. Turunen ja Julius Junttila osuivat maalirautoihin, siinä missä Jukurien päätymylläköissä laukaukset jäivät vähemmäksi. Kärpät blokkasi kahden ensimmäisen erän aikana 12 laukausta, ja komisti tilastoa vielä yhdellä päätöserässä. Blokeista peräti viisi merkittiin Martin Jandusille.

Viimeisellä sekunnilla kiekko päätyi toistamiseen Jukurien maaliin, mutta tällä kertaa Turunen ohjasi kiekon korkealla mailalla, joten maalia ei hyväksytty. Kolmannessa erässä Jukurit tuli erikoisella osumalla tasoihin, kun Kärppien aloitusvoiton jälkeen kiekko meni Ville Koivusen toimesta omaan maaliin.

Kärpät otti johdon erän puolivälissä, kun Junttila sai kiekon b-pisteiden väliin ja laukoi 2–1-johtomaalin. Tilanne kismitti Jukurien päävalmentaa Olli Jokista, joka protestoi osumaa paitsiona. Joonas Kemppainen lisäsi myöhemmin Kärppien johtoa, ja lopullisen 4–1-sinetin iski Koivunen tyhjään maaliin.

MAALINTEKIJÄT

05.50 1−0 Teemu Turunen
45.57 1−1 Jarkko Immonen
49.58 2−1 Julius Junttila (Ohtamaa,Bunnaman)
56.20 3−1 Joonas Kemppainen (Turunen)
57.51 4−1 Ville Koivunen (Kemppainen,Kivistö) tm

Maaliodottama: Kärpät 2,68 − 1,74 Jukurit

Pelicans–HIFK 4–2 (Otteluvoitot 1–0)

Lahdessa Pelicans sai pelata täydet kaksi minuuttia viidellä kolmea vastaan, mutta Roope Taponen piti HIFK:ta pystyssä. Erän lopulla Juha Jääskä pääsi tekemään Kristian Vesalaisen namusyötöstä ottelun avausmaalin vieraille.

Toisessa erässä Pelicans käänsi edun itselleen, kun ensin Patrik Carlsson onnistui tasoittamaan, ja erän lopulla Antti Tyrväinen vei kotijoukkueen johtoon. Molemmat maalit syntyivät hyvien syöttökuvioiden jälkeen.

HIFK:n kiri katkesi Jori Lehterän pahaan harhasyöttöön, jonka seurauksena Tyrväinen onnistui läpiajosta tekemään ottelun toisen maalinsa. Tämän jälkeen Leo Komarov löi jäässä maannutta Michál Jordania sillä seurauksella, että Komarov sai poistua päätyovesta pihalle.

Filip Král onnistui ylivoimalla maalinteossa, minkä jälkeen Julius Nättisen kavennus jäi laihaksi lohduksi. Pelicans vei ensimmäisen ottelun voiton maalein 4–2.

MAALINTEKIJÄT

19.00 0–1 Juha Jääskä (Vesalainen,Bourque)
29.38 1–1 Patrik Carlsson (Bryggman,Lasch)
38.06 2–1 Antti Tyrväinen (Aaltonen,Kral)
56.16 3–1 Antti Tyrväinen
58.47 4–1 Filip Král (Lasch) yv
59.25 4–2 Julius Nättinen (Lehterä) im

Maaliodottama: Pelicans 2,30 – 2,78 HIFK

Tappara–TPS 4–1 (Otteluvoitot 1–0)

Tampereella kotijoukkueen Carter Camper avasi ottelun maalitilin nopeasta hyökkäyksestä. Aiemmin kiekko oli käynyt kertaalleen Tapparan maalissa, mutta peli oli jo vihelletty poikki, ja näin osumaa ei merkitty tulostaululle.

Toisessa erässä TPS oli hallitsevampi osapuoli ja Christian Heljanko joutui torjumaan 19 kertaa, siinä missä Filip Lindberg pysäytti viisi kiekkoa. Maaleja molempiin päihin tehtiin yksi. Petteri Puhakka ehti vielä Tapparan kahden maalin karkumatkalle ennen kuin Aarne Talvitie kavensi erän viimeisen minuutin alkaessa.

Kolmannessa erässä TPS:n puhti oli jo vähissä, ja erä oli Tapparan heiniä. Maaleja kirvesrinnat eivät kuitenkaan saaneet aikaiseksi ennen kuin Otto Rauhala osui tyhjään maalin. Seitsemän sekuntia myöhemmin Puhakka teki ottelun toisensa viimeistelemällä loppulukemat 4–1.

MAALINTEKIJÄT

16.26 1–0 Carter Camper (Levtchi,Kontiola)
35.12 2–0 Petteri Puhakka (Keskinen,Ekberg)
39.00 2–1 Aarne Talvitie (Dudas,Marjala) yv
58.38 3–1 Otto Rauhala (Vittasmäki) tm
58.45 4–1 Petteri Puhakka

Maaliodottama: Tappara 2,09 – 2,81 TPS

» Lähetä palautetta toimitukselle