Kärppien Ville Heikkala pelaa uransa kolmannen pudotuspeliottelunsa Liigassa

LIIGA / Uutinen
Nuori hyökkääjä on oululaisten nelosketjussa lauantai-illan kamppailussa.
Kuva © Sirpa Pöyhönen - sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Jukureilla, HIFK:lla ja TPS:lla on mahdollisuus siirtää omien sarjojensa ratkaisu herkulliseen seitsemänteen osaan lauantai-illan puolivälierien kuudensissa näytöksissä.

Jukurit, HIFK ja TPS ovat tukalassa paikassa, sillä tappio lauantai-iltana tietäisi kauden päättymistä. 

HIFK:n kokoonpanosta putoaa Aleksanteri Kaskimäki, jonka paikalle kolmosketjuun nousee Antti Pihlström. Torstaina 13. hyökkääjänä ollut Micke-max Åsten on Miro Väänäsen johtamassa nelosketjussa, ja lauantai-iltana 13. hyökkääjäksi on merkitty Jesse Seppälä. Muita muutoksia ei Ville Peltonen tee kokoonpanoon, joten Niko Hovinen jatkaa maalilla. 

Pelicansin hyökkäysketjuissa nähdään yksi muutos, kun Aatu Jämsen nousee ykköketjuun Aleks Haatasen paikalle. Haatanen puolestaan hyökkää Jämsenin tontilla kolmosketjussa. Muita muutoksia ei lahtelaisten ryhmässä nähdä. Niklas Kokko torjuu Pelicans-maalilla. 

TPS:n kokoonpanon ainoa muutos on seitsemännen puolustajan tontilla, johon Sisu-Petteri Lehtosen tilalle nousee Roni Sevänen. Filip Lindberg torjuu jälleen TPS-maalilla. 

Tapparan miehistön ainoa muutos on Petri Kontiolan johtamassa kakkosketjussa, jossa Veli-Matti Savinainen ja Kristian Tanus vaihtavat keskenään paikkoja. Christian Heljanko jatkaa tamperelaisten maalilla. 

Jukurit tekevät yhden muutoksen kokoonpanoon torstailta, sillä mikkeliläisten kolmosketjusta Ottoville Leppänen putoaa pois kokoonpanosta ja hänen tilallaan pelaa Daniel Mäkiaho. Markus Ruusu jatkaa tolppien välissä. 

Kärpiltä Joose Antonen ja Connor Bunnaman ovat sivussa ja heidän tilalallaan nähdään Julius Junttilan kaverina torstaina kolmosketjussa pelanneet Arttu Hyry ja Marko Anttila. Hyryn ja Anttilan paikoille nousevat kokoonpanoon palaava Peter Tiivola sekä nelosketjussa viime pelin pelannut Julius Hermonen

Hermosen paikan nelosen laidassa ottaa ensimmäisen pudotuspeliottelunsa tänä keväänä pelaava Ville Heikkala. Seitsemäntenä puolustajana pelanneen Emil Pieniniemen tilalle tulee Joel Olkkonen, ja aloittavana maalivahtina oululaisilla on Niclas Westerholm, joten Tomi Karhunen on vuorostaan luukkuvahtina. 

Muokattu 30.3.24 klo 14.24 : Filip Lindbergin kohdalla luki virheellisesti, että hän olisi ruotsalaisvahti. Lindberg on suomalainen. 

» Lähetä palautetta toimitukselle