JYP-puolustaja Jokinen jatkaa uraansa Ruotsissa

LIIGA / Uutinen
Jokinen siirtyy ensimmäistä kertaa urallaan ulkomaille.
Kuva © Valtteri Vainio www.valtterivainio.com
JYPin takalinjoilla viime kaudet luutinut Jaakko Jokinen siirtyy tulevaksi kaudeksi Allsvenskaniin.

Jaakko Jokinen siirtyy yksivuotisella sopimuksella Ruotsin Allsvenskanissa pelaavan Vita Hästenin riveihin. Viimeiset viisi kautta 26-vuotias puolustaja on kuulunut JYPin liigamiehistöön.

Viime kaudella Jokisen kautta varjosti loukkaantuminen, jonka vuoksi pelejä kertyi ainoastaan 19. Niissä hän keräsi tehot 1+3=4. 

Kaiken kaikkiaan Jokinen on pelannut urallaan 114 liigaottelua, jonka lisäksi kokemusta on kertynyt myös Mestiksestä 175 ottelun verran.

− Hän on kaveri, jonka kanssa olemme keskustelleet jo pitkään. Olemme etsineet hyvää puolustavaa puolustajaa, joka luistelee hyvin, on vahva kaksinkamppailuissa ja pystyy antamaan yksinkertaisen avaussyötön, Vita Hästenin päävalmentaja ja GM Tony Zabel kertoi.

Jokinen ei ole ruotsalaisseuran ainut suomalaispelaaja, sillä aiemmin joukkueeseen siirtyi maalivahti Julius Pohjanoksa.

» Lähetä palautetta toimitukselle