ICEHL:n pudotuspeleissä yllätys − Kasper Vuorisen luotsaama HC Pustertal pudotti sarjakakkosen

Muut Sarjat / Uutinen
Joukkueet ottivat pudotuspeleissä yhteen myös toissakaudella. Arkistokuva.
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/
ICEHL:ssä ja AlpsHL:ssä on saatu välieräjoukkueet selvitettyä. Kummassakin sarjassa runkosarjan hopeasta muodostui häpeä, sillä kakkosjoukkueiden kesäloma alkoi puolivälierien jälkeen.

Itävallan pääsarjan ICEHL:n puolivälierät saatiin päätökseen lauantaina. Runkosarjan voittaja, klagenfurtilainen EC-KAC, tarvitsi kymmenenneltä sijalta ja esipudotuspeleiksi nimetyn ensimmäisen kierroksen kautta mukaan ponnistaneen Pioneers Vorarlbergin pudottamiseen kuusi ottelua. Pioneersin Joonas Oden pelasi kahdessa sarjassa kahdeksan ottelua tehoilla 3+2=5.

Suomalaisvahtien kohtaamisessa kolmanneksi sijoittunut RB Salzburg pudotti jatkosta Rasmus Tirrosen ja Mikael Sahan edustaman kuutossijalle päätyneen Black Wings Linzin viidessä ottelussa. Salzburgin maalinsuulla Atte Tolvanen esitti loistavia otteita päästäen taakseen 1,41 maalia ottelua kohden. Torjuntaprosentiksi muodostui 93,6 %.

Neljänneksi sijoittunut HC Bolzano puolestaan jatkoi omaa mestaruustietään niin ikään viidessä ottelussa, kun jalkoihin jäi villachilainen EC VSV.

Yllätys nähtiin unkarilaisen Fehérvár AV19:n ja etelätirolilaisen HC Pustertalin kohtaamisessa. Sarjakakkosen ja kahdeksannelta tilalta esikierroksen kautta mukaan päässeet joukkueet tarvitsivat paremmuuden selvittämiseen kaikki seitsemän ottelua.

Sarja eteni pelkillä kotivoitoilla ratkaisupeliin saakka, jossa Kasper Vuorisen päävalmentama Pustertal nappasi 1−4-voiton ja jatkaa näin ollen EC-KAC:ia vastaan välieriin. Vuorinen otti päävalmentajavastuun tammikuussa Tomek Valtosen luovuttua pestistään.

Välierät alkavat tiistaina 19.3. otteluilla EC-KAC−HC Pustertal ja RB Salzburg−HC Bolzano.

AlpsHL:ssä selvin eroin jatkoon

Kakkossarja AlpsHL:ssä runko- ja jatkosarjojen värittämä systeemi saattoi esikierroksella vastakkain HC Gherdëinan ja Hockey Unterlandin sekä EC Kitzbühelin ja HC Meranon. Omasta sarjastaan kahdessa ottelussa jatkoon edennyt Unterland törmäsi välierissä RB Hockey Juniorsiin, joka katkaisi sarjan viidessä ottelussa. Merano puolestaan jatkoi voitoin 2–1 S.G. Cortinaa vastaan häviten tämän sarjan Unterlandin tavoin viidessä ottelussa.

Rittner Buam saatteli sarjavoittajan varmuudella EC Bregenzwaldin odottamaan ensi kautta niin ikään viidessä ottelussa. Wipptal Broncos puolestaan tykitteli runkosarjan kakkoseksi pelanneen, mutta jatkosarjassa sijalle viisi päätyneen Zell am Seen kesälomille suoraan neljässä ottelussa. 

Välierissä Rittner kohtaa Wipptalin ja Cortina saa vastuksekseen Hockey Juniorsin. Sarjat alkavat tiistaina 19.3.

» Lähetä palautetta toimitukselle