HPK luottaa tuttuun hyökkäysvoimaan – Huttuselle ja Aaltoselle jatkosopimukset

LIIGA / Uutinen
23-vuotias Samuli Aaltonen on murtautunut tällä kaudella liigakaukaloihin.
HPK tiedottaa käyttäneensä Samuli Aaltosen sekä Heikki Huttusen sopimusoptiot ensi kaudesta.

23-vuotias Samuli Aaltonen sekä 25-vuotias Heikki Huttunen pelaavat Hämeenlinnassa ensimmäistä sopimuskauttaan.

– Huttunen ja Aaltonen ovat molemmat omilla esityksillään ottaneet paikan joukkueesta ja ansainneet jatkon myös ensi kaudelle. Molemmat ovat hyviä luistelijoita ja tunnollisia joukkuepelaajia, kertoo seuran urheilutoimenjohtaja Erkki Rajamäki tiedotteessa.

Aaltonen on edustanut juniorivuosinaan Ässiä, ja pelannut ensimmäiset liigaottelut joukkueessa kaudella 2020–21. Hän on myös pelannut Mestistä Hermeksessä sekä viime kaudella FPS:ssä, jossa syntyi tehopisteet 7+3.

Huttunen on puolestaan ehtinyt edustamaan urallaan Jukureita sekä kaksi edellistä kautta RoKia. Viime kaudella hän tahkosi runkosarjassa 51 otteluun tehot 23+26, ja pudotuspeleissä 10 ottelussa tehot 3+10. Hän kävi jo viime kaudella yhden ottelun mittaisella lainalla Hämeenlinnassa.

Aaltonen on tehnyt tällä kaudella 29 ottelussa kaksi maalia ja antanut viisi syöttöä. Huttunen on puolestaan tahkonnut 33 ottelussa tehot 3+7.

» Lähetä palautetta toimitukselle