Adam Fox

NYR | #23 | Puolustajap

Syntynyt:
17.2.1998 @ Jericho, NY, USA
Varaus:
2016 Calgary Flames 3. kierros #66
Sopimus:
2029
  • Maa
    USA
  • Ikä
    v.
    26
  • Pituus
    cm
    179
  • Paino
    kg
    82
  • Käsi
    R

Ura

Fox pelasi junioriuransa kotiseuduillaan New Yorkin Long Islandilla, kunnes tuli valituksi Yhdysvaltain maajoukkueen kehitysohjelmaan.

Toisella USNTDP-kaudellaan Fox rikkoi ohjelman yhden kauden puolustajien piste-ennätyksen. Kauden päätteeksi hänet valittiin alle 18-vuotiaiden MM-kisojen parhaaksi puolustajaksi.

Vahvuudet

Foxin suurimpia vahvuuksia ovat hänen peliälynsä ja kiekolliset taitonsa. Hän on erinomainen ylivoiman viivamies, mutta hyökkäyksien käynnistäminen ja tukeminen luonnistuvat myös tasakentällisin.

Heikkoudet

Fox on melko pienikokoinen, mikä näkyy kaksinkamppailuvoiman puutteena. Hänellä on myös puutteita sijoittumisessa, eikä ole niin hyvä luistelija, että pystyisi paikkaamaan virheitään. Kiekon kanssa Fox ottaa liiaksi riskejä.

Rooli

Fox siirtyy kaudeksi 2016–17 Harvardin yliopistoon.