Kierrosraportti: Sami Rajaniemi nollasi Ässät, HPK nousi pudotuspeliviivan yläpuolelle

LIIGA / Kierrosraportti
Torstaina Liigassa miteltiin vain yhden ottelun verran, kun HPK isännöi Ässiä. Sami Rajaniemi jatkoi hyvää torjuntavirettään nollaamalla porilaisvieraat.

HPK nappasi tärkeät pisteet kotonaan

HPK:n puhdas kolmen pisteen voitto Ässistä nosti hämeenlinnalaiset sijalle kymmenen. Eroa kaksi pykälää ylempänä olevaan Ässät-nippuun on enää pisteen verran.

Hämeenlinnan torstai-illassa HPK oli käytännössä alusta loppuun kuskin paikalla. HPK-vahti Sami Rajaniemi oli avainasemassa torjuessaan joukkueelleen kolme sarjapistettä sekä nollapelin.

AVAINTAPAHTUMAT

Ensimmäinen erä oli tasainen, mutta maalinteon aloitti HPK. Kotijoukkue siirtyi johtoon Eetu Tuulolan maalilla. Maali oli Tuulolalle kauden yhdeksäs. Toisessa erässä HPK kasvatti johtoaan. Konkari Antti Pihlström iski 2–0-maalin joukkueelleen Markus Nenosen ja Juuso Pullin syöttäessä.

Kolmannessa erässä Tuulola lisäsi joukkueensa johtoa jälleen yhdellä maalilla, minkä jälkeen Ässät yritti kavennusta pelaamalla kuudella kenttäpelaajalla. Tämä ei kuitenkaan onnistunut ja HPK voitti ottelun maalein 3–0.

Kolmen peräkkäisen voiton myötä HPK kipusi pudotuspeliviivan yläpuolelle sijalle kymmenen. Eroa kuudenteen sijaan on enää neljän pisteen verran ja Ässät-voiton myötä porilaisnippu on edellä enää pisteen verran sijalla kahdeksan.

MAALINTEKIJÄT

14.16 1–0 Eetu Tuulola (Loimaranta, Mustonen)
27.54 2–0
Antti Pihlström (Nenonen, Pulli)
51.48 3–0 Eetu Tuulola (Ikonen, Loimaranta)

MAALIODOTTAMA

HPK 2,08 – 2,00 Ässät