Kierrosraportti: Liigan perjantai-ilta sujui pääosin altavastaajien juhliessa

LIIGA / Kierrosraportti
Tappara-Ilves, Liigan ottelu 17.11.2023, Nokia-areena
Kuva © Samuli Huikuri - https://www.instagram.com/shuikuri/

Ilves väänsi sinnikkäästi voiton paikallispelistä

Tampereen kauden kolmas paikallispeli oli numeroiltaan tiukka ja ratkesi vasta jatkoajalla. Tappara oli hallitsevampi osapuoli suurimman osan ajasta, mutta Ilves oli tehokas paikoissaan. Varsinkin ylivoima oli murhaavaa, sillä Ilves osui kolme kertaa neljällä ylivoimallaan.

Lähtökohdat

Tampereen paikalliskamppailuun sähköisyyttä toivat ensimmäistä kertaa Tappara-paitaan pukeutuneet Olli Juolevi ja Petri Kontiola. Ilves on voittanut kauden kaksi aiempaa paikalliskamppailua, joten Tapparalla sekä uusilla pelaajilla oli paljon näytettävää.

Ottelu on kummallekin tamperelaisseuralle ensimmäinen Liiga-ottelu maajoukkuetauon jälkeen. Ilves pelasi aiemmin viikolla CHL-kamppailun häviten sen Pardubicelle, mutta tauolle kumpikin lähti voitto taskussaan, kun Tappara kaatoi SaiPan ja Ilves Sportin.

Avaintapahtumat

Ilves meni johtoon avauserän lopulla Šimon Stránskýn maalilla, mutta Tappara tuli tasoihin reilua seitsemää minuuttia myöhemmin Anton Levtchin osumalla. Ilveksen illan ykköshahmo Adam Clendening vei tupsukorvat uudelleen johtoon, mutta Philip Granath hyödynsi erän puolivälissä Ilves-puolustuksen höntyilyn ja päätöserään lähdettiin tasalukemissa.

Tappara piti ottelua otteessaan vahvasti toisen erän loppupuolella ja kolmannen erän alussa. Valtteri Kemiläinen vei kotijoukkueen ensi kertaa johtoon päätöserän kahdeksannella minuutilla ja vaikuttikin jo siltä, että kirvesrinnat oli pitämässä pisteitä itsellään.

Kemiläinen nousi erän 14. minuutilla uudelleen esiin, sillä kertaa negatiivisessa mielessä. Mies otti umpityperän jäähyn pelikatkolla korkeasta mailasta ja Ilves rankaisi armotta Clendeningin illan toisella osumalla.

Ottelu eteni jatkoajalle ja Ilves pääsi jälleen ylivoimalle, kun Kontiola koukkasi itsensä jäähylle. Ilves täräytti voittomaalin 47 sekuntia myöhemmin, kun Joona Ikonen onnistui ja siten kaksi pistettä matkasivat Nokia-areenan Ilves-päätyyn.

Maalintekijät:
15.58 0–1 Šimon Stránský (Kodýtek, Meskanen)
23.48 1–1 Anton Levtchi (Kontiola, Kemiläinen)
26.34 1–2 Adam Clendening (Mäntykivi, Ikonen) yv
30.12 2–2 Philip Granath (Rauhala)
47.27 3–2 Valtteri Kemiläinen (Liedes, Savinainen)
54.37 3–3 Adam Clendening (Mäntykivi, Suomi)
61.18 3–4 Joona Ikonen (Palve, Clendening) yv

Maaliodottama:
Tappara 2,32 – 1,69 Ilves

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

KalPa jatkoi vakuuttavaa kotiotteluputkeaan Kärppiä vastaan

KalPa jatkoi vakuuttavia otteitaan kotonaan Kärppiä vastaan. Ottelun kolmannessa erässä nähtiin kaksi vaarallista tilannetta, josta toisesta Joonas Kemppainen suuntasi isoista ovista ulos.

Lähtökohdat

Kuopiosta Kärpät lähtivät hakemaan täyttä pistepottia. Viimeksi täydet pisteet matkasivat Ouluun 19.10.2018, eli yhdeksän keskinäistä peliä sitten. Viidestä näistä otteluista on kuitenkin mennyt jatkoajalle.

KalPa sai kaukaloon takaisin Tuomas Kiiskisen, jonka johdolla KalPa lähti jatkamaan keskinäisten otteluiden pisteputkea. Ennen illan ottelua KalPa oli jäänyt Kärppiä vastaan pisteittä viimeksi 5.11.2021.

Avaintapahtumat

Paluun tehnyt KalPa-kapteeni Kiiskinen onnistui heti maalinteossa. Kiiskinen sai ovelan syötön Juuso Mäenpäältä, joka hääri ottelun tehopelaajana tehoin 1+2. Myös kultakypärä Colby Sissons kunnostautui syöttöpisteiden merkeissä. Tehopuolustaja kartutti omaa saldoaan kaikkiaan kolmella syötöllä.

Kolmannessa erässä Jaakko Lantta taklasi Julius Hermosta, minkä johdosta Kärpät-hyökkääjä taluttettiin pukukopin puolelle. Hieman myöhemmin kovuutta koki KalPan osalta Filip Westerlund, kun Joonas Kemppainen löi ruotsalaispuolustajaa poikittaisella mailalla naamaan. Kemppainen sai teostaan ottelurangaistuksen.

Maalintekijät:
5.55 1–0 Aapeli Räsänen
14.56 1–1 Teemu Turunen (Kivistö, Berglund)
16.47 2–1 Tuomas Kiiskinen (Mäenpää, Sissons) yv
20.35 3–1 Juuso Mäenpää (Sissons)
31.08 3–2 Julius Hermonen (Koivisto)
38.14 4–2 Oliver Kapanen (Mäenpää, Sissons) yv, vt
59.31 5–2 Matyáš Kantner yv, tm

Maaliodottama:
KalPa 2,04 – 1,16 Kärpät

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Sport paranteli asemiaan pudotuspelipaikkakamppailussa TPS:n kustannuksella

Sport ja TPS kiekkoilivat tiukan ottelun perjantai-illassa. Joukkueiden ottelu kuvasti niiden välistä tiukkaa asetelmaa alemman pudotuspeliviivan ympärillä ja Sport paranteli asemiaan pudotuspelipaikkakamppailussa voitollaan.

Lähtökohdat

Sport lähti viikon ainoaan kotiotteluunsa ainoastaan voitto mielessään, sillä aiemmin tällä viikolla se kärsi kirvelevän tappion Ässien vieraana. Ässät onnistui tasoittamaan ajassa 59.59 ja lopulta porilaisnippu vei koko ottelun nimiinsä jatkoajalla Sportin jäähyillessä. Joukkue haki myös synkkään marraskuuhunsa parannusta.

TPS onnistui keskiviikkona maalinteossa, kun se mätti SaiPaa vastaan peräti yhdeksän maalia. Turkulaiset hakivat hyvää jatkoa viikolleen ja TPS pyrki katkaisemaan ikävän putken, sillä joukkue oli hävinnyt Vaasassa neljä edellistä kohtaamista. 

TPS ei kokoonpanoaan voitto-ottelusta muuttanut, joten maalilla jatkoi Eetu Anttila. Sport teki vain minimaalisia muutoksia, mutta tuttu ruotsalaiskärki jatkoi omalla tontillaan.

Avaintapahtumat

Sport oli avauserässä vahvempi, kun Simon Hjalmarsson osui 14. minuutilla. Erä oli muuten tasainen ja kumpikin hukkasi yhden ylivoiman.

TPS selvitti toisen erän alkuun myös oman alivoimansa ja tuli Vili Munkin maalilla tasoihin reilua kahta minuuttia myöhemmin. Teemu Suhonen ja Miro Nalli kuitenkin pääsivät huudattamaan kotiyleisöä vielä loppuerän aikana ja Sport piti asemansa päätöserään lähdettäessä.

TPS ponnisteli päätöserässä päästäkseen vaasalaisten rinnalle, mutta onnistui kavennuksessa vasta ajassa 58.31, kun Ruben Rafkin osui vieraiden pelatessa ilman maalivahtia. TPS toisti maalivahdin pois ottamisen hetkeä myöhemmin, mutta se päättyi huonosti, sillä Sebastian Stålberg iski loppulukemat tyhjiin.

Maalintekijät:
13.41 1–0 Simon Hjalmarsson (Sundström, Svoboda)
23.31 1–1 Vili Munkki (Rafkin, Wernblom) 
26.54 2–1 Teemu Suhonen (Tommila, Nieminen)
39.09 3–1 Miro Nalli (Suhonen, Stålberg)
58.31 3–2 Ruben Rafkin (Suomi, Wernblom) im
59.20 4–2 Sebastian Stålberg (Leppänen, Hayes) tm

Maaliodottama:
Sport 1,79 – 2,76 TPS

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Pelicansille maukas kotivoitto

Pelicans nappasi täydet kolme pistettä Ässien kustannuksella loppulukemin 3–2. Ottelun hahmo oli kolmen pisteen iltaa viettänyt Ryan Lasch.

Pelicans oli tehokkaampi ottelun ensimmäisessä ja toisessa erässä joukkueen johtaessa peliä parhaimmillaan jo 3–0. Näistä maaleista jokaiseen syöttöpisteen itselleen saalisti kotijoukkueen kultakypärää kantava Ryan Lasch. Sen jälkeen Ässät heräsi peliin mukaan ja kampesi itsensä jo maalin päähän, mutta vieraiden kiri ei riittänyt ja Pelicans otti kauden kolmannen kotivoittonsa.

Lähtökohdat

Joukkueet lähtivät kauden avauskohtaamiseen selvästi alavireisinä, sillä molemmat olivat hävinneet viidestä viimeisestä ottelustaan neljä. Ässät onnistui keskiviikkona katkaisemaan neljän ottelun tappioputkensa kaatamalla Sportin jatkoajalla. Sen sijaan Pelicansin CHL-ottelu tiistaina jouduttiin keskeyttämään jäässä havaittujen ongelmien vuoksi. Ässät saapui Lahteen metsästämään pisteitä ilman ykkösmaalivahti Niklas Rubinia ja kapteeni Jesse Joensuuta.

Avaintapahtumat

Ensimmäisen ja toisen erän alut olivat tehokkaita kotijoukkue Pelicansin näkökulmasta. Avauserää ehti vanheta ainoastaan 44 sekuntia, kun Kasper Puutio pujotteli itsensä viivalta maalintekopaikkaan ja siirsi lahtelaiset johtoon. Peliä lievästi hallinnut kotijoukkue onnistui maalinteossa myös toisen erän alussa Nathan Schnarrin lavasta. Erän loppupuolella Pelicans siirtyi jo 3–0-johtoon, minkä jälkeen Ässät sisuuntui Lassi Vanhatalon ohjattua vieraille tärkeän kavennusmaalin.

Vierasjoukkue Ässät kiristi kolmannessa erässä entisestään tahtia tehden erän ensimmäisellä minuutilla ylivoimalla tärkeän 3–2-kavennusmaalin. Kyseinen maali jäi ottelun viimeiseksi osumaksi, joten Pelicans otti tärkeän kotivoiton. Tämä oli lahtelaisjoukkueelle vasta kauden kolmas kotivoitto.

Maalintekijät:
0.44 1–0 Kasper Puutio (Mylläri, Roine)
22.17 2–0 Nathan Schnarr (Tyrväinen, Lasch)
33.51 3–0 Patrik Carlsson (Lasch, Roine) yv
38.32 3–1 Lassi Vanhatalo (Heimosalmi, Fabre)
40.40 3–2 Jan-Mikael Järvinen (Lefebvre)

Maaliodottama:
Pelicans 2,13 – 1,33 Ässät

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.

Tyly HIFK pilasi SaiPan 75-vuotisjuhlat

SaiPa pesi kasvonsa Kisapuiston perjantai-illassa, vaikka hävisikin HIFK:lle lukemin 3–5. Lappeenrantalaiset olivat kuitenkin huomattavasti pirteämpiä kuin edellisessä ottelussa.

HIFK:n tehokkuus ja tylyys maalipaikoissa takasivat helsinkiläisille neljännen kolmen pisteen voiton putkeen. SaiPallakin oli tilaisuutensa, mutta lappeenrantalaisten synkkä taival sai jatkoa.

Lähtökohdat

SaiPa lähti viikon ainoaan kotiotteluunsa allaan ruma tappio keskiviikolta Turusta. Illan ottelu HIFK:ta vastaan oli samalla SaiPalle seuran juhlaottelu, jossa seura juhlisti sen 75 vuotta kestänyttä taivalta suomalaisessa jääkiekkoilussa.

Ville Peltosen johtama HIFK saapui Lappeenrannan juhlailtaan voitto allaan. Joukkue palasi hieman ailahtelevin ottein maajoukkuetauolta, mutta onnistui siitä huolimatta kaivamaan kolme pistettä edellisellä kierroksella JYPiä vastaan.

Avaintapahtumat

Ottelu eteni heti ensimmäisistä minuuteista varsin tasaisissa merkeissä. Vaikka HIFK johti avauserän erän jälkeen lukemin 2–0 Teemu Tallbergin ja Jesse Seppälän osumilla, SaiPalla oli myös omat paikkansa ainakin yhteen maaliin, mutta helsinkiläisvahti Roope Taponen onnistui pitämään maalinsa puhtaana avauserässä. 

Ottelu jatkui hyvin samantyyppisenä myös ensimmäisen erätauon jälkeen. HIFK sai aikaan kyllä varsin pitkiä kiekonhallintajaksoja SaiPan päädyssä, mutta vaaralliset maalipaikat loistivat poissaolollaan Iiro Pakarisen rangaistuslaukausta lukuun ottamatta.

SaiPa onnistui vihdoin toisen erän jälkimmäisellä puoliskolla ohittamaan hyvin torjuneen Taposen. Ensin nuori ja lupaava Janne Naukkarinen nosti SaiPan maalin päähän ja vain hetkeä myöhemmin Valtteri Ojantakanen tasoitti lukemiksi 2–2.

Hyvä toisen erän loppu ei kuitenkaan taannut SaiPalle hyvää kolmannen erän alkua. Päinvastoin HIFK tuli erään terävästi ja siirtyi nopeasti takaisin kahden maalin johtoon Pakarisen ja Petteri Lindbohmin osumilla. Vaikka SaiPa kavensi vielä nopeasti Antoine Morandin osumalla ja haki kiivaasti tasoitusta, ottelu päättyi lopulta HIFK:n kahden maalin vierasvoittoon Julius Nättisen viimeisteltyä loppulukemat 5–3 tyhjään maaliin.

Maalintekijät:
3.00 0–1 Teemu Tallberg (Lindbohm, Ikonen)
18.34 0–2 Jesse Seppälä (Motin, Ikonen)
35.56 1–2 Janne Naukkarinen (Rikkilä, Morand)
39.17 2–2 Valtteri Ojantakanen (Airola, Helewka)
40.52 2–3 Iiro Pakarinen (Koivistoinen, Nättinen)
42.30 2–4 Petteri Lindbohm (Lehterä)
43.26 3–4 Antoine Morand (Helewka)
58.24 3–5
Julius Nättinen (Seppälä, Koivistoinen) tm

Maaliodottama:
SaiPa 1,52 – 2,97 HIFK

Jatkoaika käyttää raporteissaan Liigadatan maaliodottamaa.