Kierrosraportti: Ilves kaatoi Tapparan kauden ensimmäisessä paikallispelissä

LIIGA / Kierrosraportti
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
28.9.
2023
Liigan torstai-illassa nähtiin vain yksi ottelu, mutta sitäkin tärkeämpi. Tappara ja Ilves kohtasivat kauden ensimmäisessä paikallisottelussa Nokia-areenalla. Ottelu päättyi dramaattisten vaiheiden jälkeen tupsukorville lukemin 5–3.

Tampereen kiekkoylpeydet Tappara ja Ilves taistelivat ensimmäistä kertaa kaudella kaupungin kiekkoherruudesta. Tapparan isännöimää ottelua oli saapunut seuraamaan Nokia-areenalle 10 520 katsojaa.

Isännät aloittivatkin kotiyleisön riemuksi pirteästi, ja kiekko pyöri ottelun alkuminuuteilla lähinnä kirvesrintojen hyökkäyspäädyssä. Hyvä lento kuitenkin katkesi Otto Leskisen rangaistukseen, ja Ilves pääsi harjoittamaan ylivoimaa. Matias Mäntykivi niittasi vieraat maalin edustalta johtoon komealla polvilaukauksella.

Ylivoimat olivat valttia erässä, sillä vain kaksi minuuttia edellisestä oli Tapparan vuoro juhlia ylivoimamaalia. Veli-Matti Savinainen loisti tapojensa mukaisesti maskimiehenä, ja Leskinen paikkasi rangaistuksensa laukomalla kiekon siniviivalta verkkoon. Kiekko lipui helpohkon näköisesti Ilves-vahti Jakub Málekin, ja ottelu jatkui tasalukemissa.

Ottelussa debytoinut Tapparan uusi hankinta Luke Witkowski merkkautti ensimmäisen tilantomerkintänsä taklaamalla Petr Kodýtekia rangaistuksen arvoisesti erän lopussa. Joona Ikonen iski kiekon yli Tapparan maalilla kaatuneen Christian Heljangon, ja siirti Ilveksen erätauolle maalin johdossa.

Toisen erän alkuun ei Ilveksen liito kantanut, kun Tappara tasoitti ottelun onnenkantamoisen kautta. Nick Halloranin toimitus maalille kimposi Ilves-kapteeni Niklas Frimanin luistimesta maaliin. Tasoituksen jälkeen joukkueet takoivat tasaväkistä viisikkopeliä, kunnes Šimon Stránský kierti maalin takaa ja iski vanhanaikaisella vieraat jälleen johtoon.

Maalin jälkeen Tappara alkoi jäämään jälkeen viisikkopelissä, ja loppuerä meni pitkälti Ilveksen komennossa. Erän maaliodottama merkattiin tupsukorville lukemin 0,81–0,29.

Kolmanteen erään Witkowski jatkoi kaksijakoista debyyttiänsä ottamalla jälleen kehnon pelaamisen seurauksena kaksiminuuttisen. Tappara pystyi puolestaan joukkueena painamaan peliä kohti Ilves-päätyä. Kirvesrinnat olivat äärimmäisen lähellä kavennusta jo hyvissä ajoin, mutta Carter Camperin kuti viuhui maalirautojen kautta väljemmille vesille.

Lopulta Anton Levtchi toikin Tapparan maalin päähän, mutta viimeisen minuutin loppuhetkillä syntynyt osuma ei riittänyt isännille. Kodýtek kirmasi niittaamaan loppuluvut tyhjään pömpeliin.