HIFK-kapteeni Luttinen: ”Tämä on todella hieno kunnia”

LIIGA / Haastattelu
Tuore kapteeni on valmis alkavaan kauteen.
Kuva © Antti Romsi - http://www.romsi.net
CHL:n ja liigakauden alun lähetessä huimaa vauhtia, HIFK:n tuore kapteeni Arttu Luttinen kerkesi istahtaa hetkeksi haastateltavaksi. Hän on yksi joukkueen kokeneimmista pelaajista. Mistä kaikki alkoi ja millä mielin Luttinen suuntaa ensi kauteen? Jatkoaika.com otti selvää.

Arvaamatta ollenkaan, että tulee kohtaamaan samassa naapurustossa kanssaan asuvan haastattelijan, ilmestyy Arttu Luttinen Helsingin jäähallin lehdistötilaan. Harjoitukset ovat juuri ohi ja päivän hallilla päättävä palaveri edessä. Hän kertoo odottelevansa kovasti kautta alkavaksi.

− Hyvin on lähtenyt luistin kulkemaan ja paikat alkavat olemaan siinä kunnossa, että peleihin saa liikettä. Ensimmäinen peli toki jännittää, mutta sehän on vain hyvä juttu, toteaa Luttinen.

HIFK:n CHL-kausi alkaa ottelulla SC Berniä vastaan ja vaikka peli pelataan Espoossa, suhtautuu Luttinen otteluun kuin kotipeliin.

− Kotona pelaaminen on varmasti etu. Bern on yksi Euroopan parhaita joukkueita vuodesta toiseen.

CHL tuli Liigan oheen viime kaudella. Monet turnaukset urallaan pelannut hyökkääjä tietää mitä se on tuonut mukaan.

− Ihan ensimmäiseksi pitää toki päästä jatkoon. CHL on vain positiivinen juttu. Suuret panokset heti alussa tuovat aina enemmän sykettä otteluihin ja toisaalta on mukava kohdata seuroja eri maista. Tämä mahdollistaa myös tutustumisen erilaisiin pelityyleihin. Kotona saatamme olla todella hyviä, mutta pitkä lentokonereissu voi kääntää pelin toiseksi. Saatamme jäädä ihan jalkoihin. Kontrasti Liigaan on raju.

Iltalehti otsikoi aikaisemmin: HIFK on taas iso ja ilkeä. Yhtyykö uusi kapteeni tähän?

− Olemme työtä tekevä kova joukkue. Kun katsoo hyökkäysosastoamme niin siellä on monta samantyylistä äijää, jotka maalille osaavat painaa. Nykypäivänä ilkeys on hieman eri asia kuin 1970-luvulla. Ajat ovat muuttuneet. Enää ei voi hanskoja joka pelissä heittää, mutta taklata toki pitää, kun paikka avautuu. Se, että jokainen pelaaja pääsee heti ensimmäisessä pelissä kotikentällä taklaamaan tuo hyvän fiiliksen. Toisaalta kovuus merkitsee myös, että olet ensimmäisenä menossa ja voitat tilanteet niin omassa kuin hyökkäyspäässäkin. Pakistostakaan en voi mitään huonoa sanoa. Äijät ovat kovia maalin edessä.

Tuore kapteeni

Edelliskauden joukkueen paras maalintekijä on nyt Toni Söderholmin lähdön myötä myös HIFK:n kapteeni.

− Tämä on todella hieno kunnia. Olen monasti ollut varakapteenina ja saanut seurata huippupelaajia joilta on tullut paljon opittua. Lopulta kapteeni on kuitenkin vain yksi pelaajista, jonka pitää hoitaa hommansa kunnolla. Tärkein opetus, jonka

olen Ville Peltoselta ja kumppaneilta saanut on, että jos löydät epäkohtia niin ota ne esille. Kengässä ei saa olla yhtään hiertäviä kiviä vaan ilmapiirin pitää olla hyvä, avautuu kapteeni roolistaan.

Millainen kaveri Luttinen sitten omin sanoin on?

− Olen rauhallinen ja urheilullinen reilu kolmikymppinen mies, vastaa Luttinen ytimekkäästi.

Mitä nuori Luttinen oppi ensimmäiseksi?

− Opin, että kiekko ei ole helppoa. Minulla on itseäni pari vuotta nuorempi sisko, jonka kanssa menin ensimmäistä kertaa jäälle. En itse hirveästi siitä muista, mutta valokuvatodisteen mukaan Arttu makasi hangessa ja hakkasi mailalla, että tämä on nyt tässä. Sisko puolestaan kaarteli ympärillä ja nauroi päin naamaa, vastaa Luttinen osaamatta olla nauramatta itselleen.

Kuka sitten on HIFK-kasvatin idoli?

− Onhan noita ollut. Alunperin se kaiketi on ollut Esa Tikkanen. Myöhemmin olen seurannut toki Peltosta ja kumppaneita. Vaatekaapissa minulla puolestaan oli joskus Pekka Tuomiston fanipaita.

Arttu Luttinen tunnetaan myös lempinimellä Luti. Miten hän pärjäsi armeijassa?

− Kyllähän se tuolloin ketutti. Kävin samaan aikaan urheilukoulua ja meillä alkoi kesäkuun ensimmäinen päivä asepalvelus. Kun heinäkuussa päästiin ensimmäisen kerran ulos niin kaikki sanoivat, että urheilukoulu on löysää. Meitä oli kuusi HIFK:n miestä samassa kuorma-autossa joten matkat eivät onneksi olleet tylsiä. En päässyt luutnantiksi, mutta alikersantin natsat lyötiin käteen.

HIFK ja peliura muilla mailla

Luttinen on HIFK-kasvatti. Mitä Nordis merkitsee 32-vuotiaalle hyökkääjälle?

− Onhan tämä tosi pyhättö. Olen joskus täällä aluemestaruudenkin voittanut. Voitimme silloin Jokerit finaalissa maalilla. Ensimmäisestä kerrastani hallilla olen kuullut vanhemmiltani: Olimme perheen kesken katsomassa peliä ja äitini joutui kesken lähtemään pois sillä itkin niin kovasti. Isä sitten kertoi meille lopputuloksen, kertoo Luti ja nauraa jälleen.

Luttinen on pelannut aikanaan myös Pohjois-Amerikassa. Mitä jäi käteen Amerikan ihmemaasta?

− Olimme kolme viikkoa NHL-joukkueen mukana. Harjoitusleiri oli todella kova koettelemus hyvällä tapaa. Sinä vuonna Ottawahan meni Stanley Cupin finaaliin ja hävisi Anaheimille. Näin monta kovaa tyyppiä ja huomasin, että minulla riittää tekemistä jos haluan päästä samaan. Muistan aina kuinka Dany Heatley laukoi ihan mistä asennosta tahansa ja aina kovaa sekä ylös. Silmäni todella avautuivat. AHL-joukkueeni puolestaan ei menestynyt yhtä hyvin. Olimme kauden lopuksi viimeisinä ja joukkue hajoitettiin täysin.

Paluu kilpipaitaan tapahtui 2007, mutta ensimmäistä maalia saatiin odotella melko pitkään.

− Se maali tuli Porissa ja muistaakseni joulukuussa. Pari ensimmäistä ottelua paluuni jälkeen menivät ihan hyvin, mutta syksy oli todella tahmea. Itseluottamukseni koki kovan kolauksen, kun toivoin voivani auttaa joukkuetta ja huonot asiat pyörivät mielessä. On vaikea nauttia pelistä siinä vaiheessa. Se kausi opetti paljon.

Arttu Luttinen on omimmillaan maalin edustalla
Kuva © Petteri Äikäs - petteri.aikas@jatkoaika.com

Luttisen löytää usein maalinedustalta. Kuka hänet opetti hakeutumaan sinne vai onko kyseessä itseopittu juttu?

− En ole koskaan ollut hyvä luistelija vaikka Joonas Tanska on käyttänyt minua ties missä koulutuksissa. Maalinedustalla olen hyvä ja minusta on mukava painia pakin kanssa. Tunne on hyvä, kun olen pari poikittaista mailaa vastaan ottanut ja saan kiekon rysään. Kyllä sitä pakkia varmasti ketuttaa. Omat vahvuutensa pitää tiedostaa ja minä tykkään olla maalinedustalla. Sekin toki on hieman muuttunut. Ennen siinä sai seisoa ja lyödä niin paljon takaisin kuin lähti, mutta nykyään ei saa roikkua samalla tavalla.

Luttinen on pelannut Liigaa myös HIFK:n lisäksi Espoo Bluesissa ja Lahden Pelicansissa.

− Bluesissa oli hauska jengi aikanaan; Tuttuja kavereita riitti Jere Karalahdesta Ville Varakkaaseen ja Petri Matikainen valmentajana. Emme varmasti taidollisesti olleet lähelläkään kärkeä, mutta äijämeininkiä riitti. Taistelimme tiemme finaaliin ja luulen, että tyytyväisyyden tunne turrutti meidät. HIFK oli huomattavasti parempi. Se aika näytti, että kovalla työnteolla voit korvata muita puutteita. Pelicansissa oli hieman sama juttu. Joukkue oli edelliskautena karsinut Vaasan Sportia vastaan säilyen kuitenkin Liigassa. Tunsin sieltäkin muutaman kaverin ja minulle kerrottiin, että Kai Suikkasen vaatimustaso on sitä luokkaa, että koossa on hyvä joukkue. Emme olleet enää heittopussi ja pääsin jälleen pelaamaan finaaleissa. Sain kuitenkin taas todeta, että jos ollaan lähellä niin pitää yrittää vielä hieman enemmän jos haluaa voittaa.

Luttinen liittyi uudelleen HIFK:n riveihin vuonna 2012. Minkälaiseen joukkueeseen hän tuli?

− Meillä oli tosi hyvä ryhmä. Matikaiselle se toki oli kasattu ja potentiaalia oli vaikka mihin. Ovi rupesi käymään yllättäen melko tiuhaankin tahtiin. Osa pelaajista oli jopa hieman turhia eivätkä hyödyttäneet joukkuetta. Se häiritsi ja todisti vain sen ettei mikään ole itsestäänselvyys. HIFK ei lopulta ollut enää edes se sama ryhmä jolla kausi aloitettiin.

Toimittaja kertoo joskus nähneensä Luttisen lastensa kanssa sählyä pelaamassa pihamaalla. Onko tämä merkki siitä, että seuraava sukupolvikin olisi nousemassa Liigaan?

− Kyllä he ihan ilosta pelaavat ja on hienoa, että isääkin pyydetään mukaan. Parasta oli, kun kesällä menin lenkille ja poika hyppäsi pyörän selkään ja lähti aina matkaan. Hienoa on, että saan tarjota erinäisiä virikkeitä ja esitellä urheilulajeja. Ei tässä enää edes joka päivä jaksa lähteä juoksemaan, pitää vaihtaa pyörään, nauraa Luttinen.

Lopuksi toimittaja kertoo samassa lähiössä olevan myös epävirallisen Arttu Luttinen -faniklubin. Sen jäsenet ovat onnistuneet konsolipeli NHL:ssä keräämään Luttiselle 30 pelissä 22 maalia. Olisiko tässä hyökkääjälle haastetta ensi kaudeksi?

− Kyllähän minä mielelläni haasteita vastaan otan. Sitten minulle pitää vain myös syöttää sitä kiekkoa. Menen sinne maalin eteen seisomaan niin katsotaan mitä tulee, lupaa HIFK-kapteeni yrittää.

» Lähetä palautetta toimitukselle