Bluesin pelaajahankinnat aloitettiin ajoissa heti kauden päätyttyä. Ne olivatkin Espoolaisen näkökulmasta erittäin lupaavia. Omistaja Salonojan mukaan pelaajia ei lähdetä hankkimaan kovalla rahalla, vaan joukkueeseen hankitaan eri rooleihin soveltuvia pelaajia. Nousun pääarkkitehdiksi palkattiin kiistelty valmentaja Timo Tuomi, joka oli hankkinut tätä ennen suurimmat meriittinsä lähinnä juniorikiekkoilun parista. Tuomi painotti työnteon ja asenteen merkitystä, mikä tuntui luonnolliselta edelliskausien ongelmia ajatellen. Uuden valmentajan pääajatuksena oli tehdä Bluesista "The hardest working team".
Ensi alkuun Espoossa kuohahti kun uudeksi maalivahdiksi Ari-Pekka "Kenkä" Siekkisen tilalle hankittiin kokenut Tom Draper. Draperista odotettiin Bluesin tukipilaria, huippumaalivahtia joka pitää tasonsa illasta toiseen, ja pelastaa pisteitä huipputorjunnoillaan. Draperin palkan huhuttiin olevan reilusti päälle miljoona markkaa kaudesta.
Kakkosmaalivahtina jatkoi Mika Oksa, josta odotettiin Draperille kelpo tuuraajaa moniin otteluihin, olihan Oksa pelannut jo tukun tiukkoja matseja viimekin kaudella Siekkisen vammojen vuoksi. Kolmosena oli "Suomen lupaavin" nuori maalivahti Matti Kaltiainen.
Puolustukseen saatiin lisää runkopelaajia, muttei todellisia tähtiä. Toisaalta, Bluesin menetykset puolustuspäästä olivat suhteellisen kevyet, ja sitäpaitsi, pelastaisihan Draper jo paljon. Riku-Petteri Lehtonen, Pasi Sormunen, Jiri Veber ja Aki Kauppinen olivat lähtijöitä, eikä kukaan heistä ollut ratkaisevassa roolissa Bluesin puolustuksen kannalta. Moni piti heidän lähtöään merkityksettömänä asiana. Sormunen ja Lehtonen pelasivat suhteellisen paljon ollessaan terveenä, mutta varsinkaan Sopan otteisiin ei oltu tyytyväisiä. Kun näiden neljän tilalle hankittiin Tapparasta Asko Rantanen, Ässistä kovaotteinen Timo Willman ja Jokereiden A-junnuista lupaava Tero Määttä, piti moni Bluesin puolustusta valmiina ja tasokkaana pakettina.
Burgerista johtotähti?
Pahimmat menetyksensä Blues koki hyökkäyspäässä. Selvästi tärkein lenkki, Bluesin paras maalintekijä Dale McTavish päätti lähteä rahakkaammille vesille Sveitsiin, ja jätti näin Bluesin hyökkäykseen ison maalintekijän mentävän aukon.
McTavish viimeisteli viime kaudella tehot 32+19, joten hänen korvaamisensa tulisi olemaan vaikea tehtävä. Lisäksi Blues tarvitsi uuden ykkössentterin Otakar Janeckyn palattua takaisin kotikonnuilleen. Janeckyn otteista Bluesissa voidaan olla montaa mieltä, mutta parhaimmillaan hän esitti hänelle tyypillisiä loistokkaita otteita. Siitä huolimatta tuskin kukaan Espoossa olisi miehelle jatkosopimusta halunnut tarjota. Lisäksi hyökkäyksestä lähtivät Tommy Kiviaho, Marcus Kristoffersson ja Tom Laaksonen. Miikka Männikkö ja Pasi Pieninkeroinen menivät Mestiksen KJT:hen, josta tuli ennen kauden alkua Bluesin farmiseura.
Menetyksiä paikkaamaan hankittiin Tsekeistä kohukaksikko Jiri Burger-Zdenek Sedlak, joilta odotettiin paljon. Varsinkin Burgerin piti olla äärettömän taitava pistenikkari. Roolipelaajiksi hankittiin JYPistä taitava kahden suunnan sentteri Toni Koivunen, Tapparasta samantyylinen teräsmies Valeri Krykov ja HIFK:sta nuori ja nälkäinen Kari Kalto. Lisäksi maalintekijä-osastolle hankittiin SaiPasta Keijo Säilynoja, jonka rannelaukauksen tuntevat kaikki. Muita hankintoja olivat AIK:sta takaisin kotiin muuttanut Jukka Tiilikainen, Oulusta lähinnä siviiliasioiden takia Espooseen muuttanut nuori Teemu Virkkunen ja viimeisenä mutta ei suinkaan vähäisimpänä AHL-liigan Cincinnatista hankittu tuntemattomuus, Frank Banham.
Banhamin roolia joukkueessa ei tarkalleen tiedetty, mutta maalintekijäksi häntä ennustettiin. Banham tuli joukkueeseen juuri ennen kauden alkua, joten hänen osaamisensa tultaisiin näkemään vasta kauden ensimmäisessä liigaottelussa.
Bluesin harjoitusottelut menivät ailahtelevasti. Välillä voitettiin, välillä hävittiin. Niiden perusteella ei voinut sen suurempia johtopäätöksiä kaudesta vielä tehdä. Burgerin otteet olivat pieni pettymys, mutta hänen odotettiin parantavan niitä huomattavasti kauden alkaessa. Blues joutui myös kovaan välisarjaan, jossa se saisi vastaansa hallitsevan mestarin TPS:n peräti kahdeksan kertaa, ja HIFK:n sekä Jokerit myös useita kertoja. Tämän ennustettiin olevan Bluesin suurin haitta liigassa, mutta toisaalta juuri sellainen lohko, jossa sen taidot punnitaan. Suurin kysymysmerkki ennen kauden alkua oli liian tasainen materiaali, jossa ei ollut selviä ratkaisijoita, tai tähtiä.
Bluesin suurimmaksi ongelmaksi epäiltiinkin tehojen puuttumista.
Lentävä lähtö
Blues aloitti kauden lupaavasti. Ensin se kaatoi hienolla kolmannen erän nousullaan SaiPan vieraissa 3-2, ja heti perään Hockey Night ottelussa mestari-TPS:n kotona. Tätä pidettiin erittäin hyvänä merkkinä, sillä Blues on harvoin onnistunut heti alussa näin hyvin. Ensimmäinen tappio tuli Kärppiä vastaan Raksilassa, mutta koska Tamminenkin kehui Bluesin suoritusta estoitta, ei kovin suurta huolta ollut.
Syksyn alkuun mahtui parin niukkamaalisen tappion lisäksi myös murskavoitot kotona ensin Tapparasta 6-0, ja sitten Ässistä peräti 11-2. Lahden tasapelin jälkeen Blues pelasi kenties syksyn parhaan ottelunsa kotonaan Jokereita vastaan voittaen matsin 3-1.
Tässä vaiheessa pisteitä oli kertynyt todella mukavasti, ja Bluesin meno vaikutti vahvalta. Ennakkoon pahalle välisarjalohkollekin viitattiin kintaalla, olihan Blues kaatanut ensin Tepsin, sitten pelannut tasaisen pelin Nordenskijöldinkadulla, ja lopuksi kaatanut Jokerit. Mahdollisia puutteita ei juuri löydetty, Draperiin oltiin tyytyväisiä, puolustus oli suhteellisen hyvässä kuosissa, ja hyökkäyksen suurimpana tähtenä hääri taitonsa jo ensimmäisessä TPS-pelissä näyttänyt Frank Banham. Frank oli uusi Chief, joka tulisi jättämään McTavishin vanhat ennätykset historiaan. Burgerin otteisiinkin oltiin tyytyväisiä. Hän pelasi varmasti, ei mitään huippuotteita, muttei varsinaista alisuorittamistakaan. Burgerin kuitenkin odotettiin vielä nostavan tasoaan. Myös Joonas Jääskeläiseltä ja Jukka Tiilikaiselta odotettiin parannusta peliin. Varsinkin Jääskeläisen maalisaldo oli pettymys, sillä hänestä odotettiin yhtä vastuunkantajista maalintekosektorilla McTavishin lähdettyä.
Sitten alkoi jälleen kohista. Huhut kertoivat, ettei Johan Davidsson olisi saanut paikkaa NHL:ssä, ja että hän olisi suuntaamassa Espooseen. Spekulaatiot korvattavasta pelaajasta alkoivat. Bluesin ulkomaalaiskiintiöhän oli täynnä, joten oli selvää että jompikumpi Tsekkikaksikosta saisi lähteä. Näin kävi. Zdenek Sedlak suuntasi Jyväskylään, ja Espoossa toivotettiin uusi huippuluokan ruotsalaissentteri tervetulleeksi. Parasta oli, että Davidsson, ja Bluesin uusi tykki Frank Banham tunsivat toisensa AHL-ajoiltansa jolloin kaksikko pelasi yhdessä Cincinnatissa. Heistä odotettiin kaikkien aikojen tutkaparia Espoossa.
Tehottomuus iskee
Kun kaiken piti olla entistäkin paremmin, alkoi Bluesin alamäki. Siitä alkoi olla oireita havaittavissa jo voitetussa JYP-pelissä, jossa pystyttiin vain kahteen maaliin. Sillä kertaa se ihme kyllä riitti. Tämän jälkeen alkoi kaikki menemään pieleen. HIFK nöyryytti Bluesia tämän kotihallissa, ja vaikka perään tulikin riemastuttava voitto Turusta, palasi Blues takaisin "ruotuun" Jokerit-matsissa LänsiAuto-Areenalla, jossa se hävisi 0-2 saamatta siis aikaan yhtäkään maalia. Tämän jälkeen kyyti oli kylmää. Ensin TPS vei pisteet Areenalta, ja samassa matsissa Espoon taivas tummeni lopullisesti kun Tom Draper loukkaantui. Draperin sairasloman pituudeksi arveltiin ensin paria viikkoa, mutta pian selvisi, ettei Tomppa tule enää syyskaudella pelaamaan. Näin Mika Oksa sai pikakomennuksen Bluesin maalin suulle.
Epäonni jatkui seuraavissa matseissa, ja kaiken huipensi marrakuun alussa käyty kohumatsi Jokerit-Blues, jossa sattui ja tapahtui. Valitettavasti Bluesin kannalta tapahtui niin, että Johan Davidsson loukkasi polvensa, eikä pystynyt enää syksyllä pelaamaan. Blues voitti kovan väännön jälkeen SaiPan kotonaan jatkoajalla, ja sitten koittikin pieni tauko. Sen uskottiin tekevän hyvää tehottomalle Bluesille, jonka piti keksiä uusia keinoja vastustajan pään menoksi. Nykyinen tahti ei missään nimessä kelvannut kenellekään. Peli oli liian hidastempoista, eikä siinä ollut alkuunkaan sitä juonikkuutta ja taitoa mitä olisi kaivattu. Vain Banham pystyi tekemään maaleja.
Karjala-Turnauksen jälkeen otteet paranivat taas hetkeksi. Kärpät kaadettiin komeasti kotihallissa, ja heti perään haettiin tärkeät vieraspisteet Tampereelta Tapparan vieraana. Kaikki romahti kuitenkin taas Porissa, missä Ässät kuittasi 3-0 voiton auttamattoman tehottomasta Blues-ryhmästä. Sen jälkeen Bluesia nöyryyttivät peräjälkeen HIFK ja Pelicans suurinumeroisesti, ja TPS niukasti kotonaan. Toinen alisuorittaja HPK kaatui Espoossa, mutta paluu arkeen tapahtui Ilveksen vieraana Tampereella, missä kotijoukkue taittoi Bluesin niskan jatkoajalla 1-0. Jälleen yksi matsi lisää, jossa ei Blues pystynyt rikkomaan edes kuparista.
Tässä vaiheessa Bluesin toinen Tsekki Jiri Burger sai tarpeekseen ja palasi kotimaahansa. Syyksi mies ilmoitti kielelliset ongelmat ja koti-ikävän. Burger ei tiettävästi puhunut sanaakaan Englantia saati Suomea, ja hän halusi päästä kotiin. Tämä sai melkoista hämmennystä aikaan Bluesin päässä, ja mm. Ilkka Sinisalo ihmetteli tällaista käyttäytymistä ääneen. Burgerin korvaajaksi hankittiin rapakon takaa kovaluinen hyökkääjä Shayne Toporowski. Valmentaja Tuomi oli nimittäin jo aiemmin tehnyt selväksi, että hän haluaa joukkueeseensa nimenomaan Pohjois-Amerikkalaisen pelaajan. Toporowskin otteet viimeisissä syyskauden matseissa olivat melko vaisuja, mutta ne ymmärrettiin, sillä mies siirtyi Bluesiin Ison-Britannian Belfast Giantsista. Kestäisi aikansa ennenkuin mies saisi itsensä kovaan kuntoon SM-liigaa varten.
Viimeiset ottelut Kärppiä ja Tapparaa vastaan eivät nekään tuo voittoa, ja Tapparaa vastaan jäädään jälleen kotona nollille. Joulutauko tuli todellakin joukkueelle hyvään aikaan. Nyt se saisi nuolla haavojaan, harjoitella rauhassa ja miettiä mikä meni pieleen. Uutta ja parempaa kevättä oli syytä odottaa jahka Draper ja Davidsson taas palaavat kehiin entistä ehompana. Joukkueesta Esa Pirnes ja Jermu Pisto valittiin maajoukkueeseen Moskovaan, ja Jiri Vykoukalilta leikattiin vaivannut nivunen tauon alettua.
Liikaa alisuorittajia
Joukkueen peliä leimasi läpi syksyn paha tehottomuus. Vain Frank Banham uskalsi vetää, ja tulos oli sen mukaista. Banham ja Davidsson muodostivat lähes odotetunlaisen tutkaparin, jota tuki ensin kolmantena hyökkääjänä Burger, ja tämän lähdön jälkeen mm. Krykov. Burgerista ei tullut koskaan Bluesin pelastajaa tai tähteä joukkueeseen. Hänen otteensa eivät huikaisseet, vaikkeivat ne huonojakaan olleet. Samaa voisi sanoa toisesta Tsekistä Zdenek Sedlakista. Sedlak ei tosin saanut edes kunnon näyttöpaikkaa Davidssonin tulon takia. Myös Joonas Jääskeläisen yksi tehty maali oli täydellinen katastrofi. Hänen piti kantaa suuri vastuu maalinteosta, mutta nyt se vastuu jäi lähes täydellisesti Banhamin harteille. Tiilikainen oli myös kova pettymys. Hän ei onnistunut avaamaan maalisaldoaan, eikä saanut oikeastaan missään kentässä mitään aikaan. Banhamin johtaman ykkösviisikon lisäksi Kalton johtama nelosketju laidoillaan Jämsänen ja Hirvonen onnistui odotetulla tavalla. Se loi painetta kiitettävästi vastustajan päätyyn, ja karvasi kovaa. Kenttää peluutettiin vastustajan ykköstä vastaan, ja sen tarkoitus oli rikkoa vastustajan peliä. Siinä se onnistui hyvin. Muut kentät jäivät enemmän tai vähemmän varjoon, eikä Kaltonkaan kenttä maaleja juuri onnistunut tekemään.
Bluesin hyökkäykseenlähtö oli aivan liian verkkaista. Nopeiden avausten ja juonikkaiden kuvioiden sijaan tyydyttiin jäädyttämään peli, ja puskemaan vastustajan viisikon läpi. Tämä onnistui vain aniharvoin, ja se tuskin onnistuisi sen useammin monelta muultakaan joukkueelta. Keskiviivan jälkeen kiekko lauottiin päätyyn, ja sieltä sen haki lähes aina vastustaja ilman sen suurempaa painetta Bluesin puolelta. Ylivoimahyökkäyksiä Blues ei juuri saanut.
Ylivoimapelikin takkusi. Silloin kun peli ei tasakentällisin kulje, on syytä rankaista kovalla kädellä ylivoimista. Tämäkään ei kuitenkaan toiminut odotetulla tavalla. Kiekon ylöstuonnissa oli usein ongelmia, mutta onneksi muutamat taitavat yksilöt kuten Jiri Vykoukal ja Johan Davidsson pelastivat Bluesin täydelliseltä pettymykseltä myös tältä osin.
Puolustuspeli toimi suhteellisen hyvin, eikä omaan maaliin juuri paria kiekkoa enempää usein mennyt. Osittain tämä saattoi johtua siitä, ettei Oksaan oikein luotettu maalivahtina, ja jouduttiin puolustamaan enemmän. Oksa torjui lopulta kohtalaisesti, eikä Blues suoranaisesti häntä voi huonoista otteista syyttää. Pettymyksiä löytyi puolustuksestakin, ja yksi niistä oli ehdottomasti kapteeni Peter Ahola. Aholaa vietiin kuin kuoriämpäriä ajoittain, ja hän myös kuumeni jatkuvasti turhaan tuomareille, jotka sitten kuittasivat nämä tilanteet kymmenminuuttisilla. Kapteenin esimerkkiä ei Petsku juurikaan näyttänyt joukkueelle. Toinen alisuorittaja oli viime kauden komeetta Juha Gustafsson, jonka esitykset olivat todella heikkoja. Mies oli hidas ja kankea, eikä varmuus omassa päässä ollut lähelläkään viime kauden tasoa. Tässä osansa oli varmasti myös viime kevään pahalla polvivammalla, joka pilasi miehen loppukauden. Positiivisia yllättäjiä olivat ainakin Niclas Nedberg, joka oli kehittynyt varsinkin kiekollisena selvästi, ja Tero Määttä, jonka otteet paranivat peli toisensa jälkeen. Hänelle ei juuri oltu peliaikaa ennustettu ennen kauden alkua.
Kaiken kaikkiaan Bluesin syksy meni täysin penkin alle. Joukkuetta jo pari kautta vaivannut ailahtelevaisuus ei ole kadonnut mihinkään. Joukkueen peli on yhä yhtä vuoristorataa. Potentiaalia löytyy vaikka mihin, sen joukkue on aina ajoittain huippujoukkueita vastaan osoittanut, mutta varmuus otteista puuttuu. Asenne on kuitenkin kohdallaan, ja kaikki kyllä yrittävät. Kuten Banhamkin sanoi "It's all about the self-confidence."
Bluesin pitää kevättä kohden saada koko joukkue pelaamaan Tuomen viitoittamalla tavalla, tasapainoisesti. Yksikään osa-alue ei saa romahtaa samalla tavalla, kuin syksyllä romahti. Muutoksia joukkueeseen tuskin on enää tulossa, joten nyt on aika hitsata viimeisetkin palaset tukevasti yhteen ja löytää oikea ilme joukkueelle. Aikaa on vielä runsaasti, eikä mitään ole menetetty. Oikean fiiliksen löytämisessä voi kestää vielä aikansa, mutta kun se löytyy, soi Espoossa jälleen Blues.