Harri Pesonen on tuttu hahmo kaikille jääkiekon seuraajille ja suurelle yleisölle myös maajoukkueen kautta. Parhaiten mies muistetaan vuoden 2019 ja 2022 maailmanmestarijoukkueista ja vuoden 2022 olympiajoukkueesta, jolloin Leijonat voitti historiansa ensimmäisen olympiakullan.
Suomessa Pesonen on pelannut viimeksi kaudella 2011–12, joka päättyi mestaruuteen kasvattajaseura JYPin riveissä. Sen jälkeen muuramelaista ei ole liigakaukaloissa nähty, mutta ura on ollut sekä paperilla että kokemusten kautta hätkähdyttävän kova.
Konkarihyökkääjä kertaa Jatkoajan haastattalussa uransa vaiheet niin ulkojäiltä, Rehtorin koulusta, pohjoisamerikkalaisesta mankelista, KHL-kummallisuuksista kuin sveitsiläisestä kiekkoilun auvosta.
Ulkojäiden kautta Dufvan kouluun ja kohti läpimurtoa
Pesosen ura on vaiheessa, jolloin pelivuosia on jäljellä huomattavasti vähemmän edessä kuin takana. 35-vuotias veteraani sanoo pohtineensa uransa vaiheita viime aikoina paljonkin, kun oma poika äskettäin aloitti kiekkokoulun Sveitsissä.
– Olen nähnyt kuvan, jossa seison Muuramen kirjaston kentällä täysvarustus päällä vuonna 1991, eli olin tuolloin 3-vuotias, Pesonen kertoo.
Pesonen yhdeksän vuotta vanhempi isoveli Jussi pelasi komean liigauran, ja oli esikuva lapsuudesta asti. Lisäksi veljesten isä valmensi Harria aina 12–13-vuotiaaksi saakka.
– Pyörin siellä isompien joukossa ja hallirottana Hippoksella. Tuohon aikaan oli aina ulkojäitä saatavilla. Sinnehän mentiin ja lähdettiin vasta kun tuli tarpeeksi nälkä, hyökkääjä veistelee.
Ammattilaisuudesta Pesonen ei osannut pikkupoikana unelmoida, vaikka esikuvia löytyikin kotoa.
– Nuorempana se oli enemmän sellaista leikkisää puhetta NHL:stä ja Liigasta. Joskus siinä lukioikäisenä aloin sitten vakavasti pohtia, että tässä voisi olla ihan hyvät mahdollisuudet päästä pitkälle, mutta töitä pitää tehdä tosissaan.
Pesonen ei koskaan ollut ikäluokkansa kirkkain tähti ja ponnahti ison yleisön tietoisuuteen jopa hieman puskista. Ensimmäisen kerran hän esiintyi maajoukkueessa vasta U20-ikäluokan turnauksessa kaudella 2007–08.
– Olin Pohjola-leirilläkin vain varamiehenä. Pelikäsitykseni on aina ollut hyvä, mutta fyysinen puoli laahasi pitkään jäljessä. Oma kasvupyrähdykseni tuli verrattain myöhään ja jouduin tekemään paljon ylimääräistä työtä, jos halusin pysyä kyydissä. Toisaalta sitten kun maajoukkuekomennuksia ja muita onnistumisia alkoi tulla, kasvatti se entisestään motivaatiota pyrkiä ammattilaiseksi.
Risto Dufvan aikaiseen JYPiin ei myöskään päässyt sisään henkseleitä paukuttelemalla.
– Silloin joutui mukauttamaan pelityyliään aika paljonkin. Dufvahan tunnetusti tykkää siitä, että joukkueen runko on kokenutta kaartia ja paikkoja ei todellakaan jaeta ilmaiseksi. Kaikki piti ansaita ja ajatella joukkueen etua, jos mieli kokoonpanoon. Jälkikäteen olen tosin miettinyt, etten varmaan riittänyt tuolloin kiekollisempaan rooliin.
New Jerseyn kautta Sveitsiin, ensin Lausannen ja sitten Langnaun paitaan
Mestaruuteen päättyneen JYP-kauden jälkeen Pesonen solmi yksivuotisen ja kaksisuuntaisen sopimuksen New Jersey Devilsin kanssa. Parin vuoden mittaista visiittiä Pohjois-Amerikkaan Pesonen kuvailee hienoksi.
– Olihan se hienoa, kun sain tarjouksen sieltä hyvin menneen kauden jälkeen. Minuahan ei koskaan varattu ja olin jo vähän haudannut NHL-unelman, joten innolla lähdin kokeilemaan, miten siellä pärjään.
Hän myöntää, että sopeutuminen suuren maailman arkeen oli erilaista
– Oli hyvä lähteä turvallisesta kotiympäristöstä pois. Peli ja kulttuuri oli täysin erilaista. Ei kukaan tullut antamaan kämpän avaimia kouraan, vaan kaikki joutui hoitamaan itse myös jään ulkopuolella.
Pesonen kiekkoili pääosan ajastaan AHL:n puolella Albany Devilsin riveissä. Miehen uran neljä NHL-ottelua tulivat avauskaudella. Myös ensimmäinen peli on jäänyt hyvin mieleen.
– Ensimmäiselle kaudelle osui työsulku ja kaikki kaksisuuntaisella sopimuksella pelaavat vetivät alkukauden AHL:ssä. Loppukaudesta pääsin vetämään ainoat pelini ylhäällä. Pelasin ensimmäisen otteluni kotona Montrealia vastaan. Ennen peliä oli vielä hirveät seremoniat ja meinasin jännittää itseni pihalle, mutta ihan hyvin se lopulta meni. Pääsin samaan kenttään David Clarksonin ja Patrik Eliaksen kanssa.
Peli ja kulttuuri olivat täysin erilaista
Pesonen teki seuraavana keväänä vuoden jatkosopimuksen Devilsin kanssa, mutta tähtihyökkääjä Ilja Kovaltšuk halusi purkaa sopimuksensa ja jäädä Venäjälle, mikä tiesi vaikeuksia kaikille kahden suunnan sopimuksella pelaaville.
– Kovaltšukin tilalle hankittiin kolme hyökkääjää, mikä vaikeutti kaikkien AHL-jätkien pääsyä ylös. En myöskään halunnut sopeuttaa pelityyliäni sellaiseksi, missä vain ajellaan jätkiä seinälle.
Kun jouluun mennessä ei kuulunut kutsua ylös, mies päätti yhdessä agenttinsa kanssa kartoittaa pelipaikkoja Euroopasta. Pesonen oli ensimmäisen Pohjois-Amerikan kauden jälkeen saanut tarjouksen KHL:stä, mutta päätti silloin vielä tavoitella NHL-unelmaa. Lausannekin oli aiemmin osoittanut mielenkiintoa ja helmikuussa 2014 Pesonen teki joukkueen kanssa sopimuksen.
– Lausanne vaikutti kaikin puolin parhaimmalta vaihtoehdolta siinä kohtaa. Vanha pelikaverini Juha-Pekka Hytönen kiekkoili myös tuolloin siellä. Sain aika hyvin tietoa siitä, millaista peliä siellä pelataan ja miten elämä luonnistuu kaukalon ulkopuolella.
Sveitsiläisestä pelityylistä Pesonen kertoo pitävänsä.
– Ensimmäisessä matsissa oli halli täynnä ja hyvä meininki. Pelissä mentiin tuhatta ja sataa, sekä tehtiin muutakin kuin tapeltiin ja lyötiin kiekkoa päätyyn. Silloin muistin, miten siistiä lätkä onkaan, Pesonen nauraa.
KHL-seikkailun jälkeen takaisin Sveitsiin
Neljän Lausannessa vietetyn kauden jälkeen Pesonen siirtyi Langnaun riveihin, jossa viihtyi ensivisiitillään kaksi kautta. Jälkimmäisessä sopimuksessa oli siirron mahdollistava KHL-pykälä, minkä turvin hän siirtyi Metallurg Magnitogorskiin kaudeksi 2020–21.
– Tuolloinhan koronavirus jylläsi pahimmillaan ja sain heiltä tarjouksen. Olihan se aika mielenkiintoista, hän summaa.
Joukkueessa pelasivat samaan aikaan suomalaisista Juho Lammikko ja Jussi Olkinuora. Erikoisia asioita sattui ja tapahtui tasaisesti kauden aikana.
– Meillä oli jossain vaiheessa kriisi, kun tappioputki oli päässyt venähtämään pitkäksi. Aamujäiden jälkeen sitten ilmoitettiin, että pitää mennä nopeasti suihkuun ja ruokailemaan, koska omistaja on tulossa tarkastuskäynnille. Hallilla oli hirveä paniikki päällä, ettei vain kukaan tee mitään väärää. Lopulta paikalle tuli pieni ja hiljainen mies, joka jutteli pelaajille rauhallisella äänellä, tutkien samalla tilastoja. Meillä oli 15 pelaajaa koronassa, mutta sillähän ei tietenkään ollut tappioputken kanssa mitään tekemistä, Pesonen myhäilee.
Vierailun jälkeen selvisi, että puoli kaupunkia oli suljettu, liikennettä ohjasi poliisi ja rynnäkkökiväärimiehiä parveili ympäristössä pilvin pimein.
– Soitimme kuljettajallemme, joka ei päässyt ajamaan hallin läheisyyteen. Lopulta talsimme läheisen kirkon pihaan, josta saimme kyydin kämpille. Tuolloin tajusin, että omistaja oli sangen iso pohatta.
Pelin jälkeen taas puhelin pirisi
Pesosen aika Metallurgissa päättyi potkuihin kesken kauden ja hän sai siitä tiedon ollessaan kotimatkalla vieraspelireissulta.
– Ei siinä ollut sen ihmeempää dramatiikkaa, vaikka se hieman yllätti. Veikkaan etteivät he vain olleet tyytyväisiä tehopisteisiin. Lammikkohan oli myös saanut potkut paria viikkoa aiemmin.
Pesonen oli valittu maajoukkueen mukaan Moskovan turnaukseen ja Jukka Jalonen toivotti vailla seuraa olevan hyökkääjän mielellään joukkueen mukaan.
– Soitin vielä Jukalle ja kerroin saaneeni potkut. Hän sanoi vain, että ilman muuta mukaan, että saat pelejä alle. Tein turnauksen viimeisessä ottelussa maalin Venäjän verkkoon ja pelin jälkeen taas puhelin pirisi. Minulla oli tavarat mukana Moskovassa ja tein siltä istumalta loppukauden sopimuksen Kazaniin.
Kauden jälkeen Pesonen kyttäsi vielä KHL-sopimusta, mutta mitään järkevää ei ilmaantunut. Suomi oli verotussyistä poissuljettu ja Sveitsiin paluu kiinnosti edelleen.
– Tein alun perin kahden vuoden sopimuksen Venäjälle ja olin henkisesti varautunut olemaan siellä tuon ajan. Langnauhun oli toisaalta helppo palata, kun molemmat osapuolet tiesivät mitä saavat.
Vuodet maajoukkueessa ovat kruunanneet pitkän uran
Suomalaiset muistanevat Pesosen ehkä parhaiten vuoden 2019 maailmanmestaruuskisoista, kun hän iski lopullisen sinetin Kanadan verkkoon ja Suomi marssi sensaatiomaiseen mestaruuteen luvuin 3–1.
Pesosen on pelaajatyyppinä varsin ihanteellinen yksilö Jukka Jalosen "Meidän Peli" -ideologiaan. Työteliäs ja luotettava, molempiin suuntiin hyvin pelaava, kamppailuvoimainen ja kiekollisesti fiksu pelaaja.
– Jälkikäteen mietittynä maajoukkueurani on ollut aikamoinen onnenpotku. Olen ollut oikeassa paikassa oikeaan aikaan. Minun pelityylistäni on pidetty. Olen saanut vastuuta ja luottoa. Olin ensimmäistä kertaa kisoissa vuonna 2019 ja menimme heti päätyyn asti.
Pelillisesti itseluottamus oli alusta asti tapissa
Kyseinen mestaruus on yksi suomalaisen jääkiekkohistorian merkittävimpiä saavutuksia. Joukkueessa oli 18 ensikertalaista, pääosin Euroopassa pelaajaa, pois lukien NHL-vahvistukset Henri Jokiharju ja Juho Lammikko, sekä AHL:ssä tuolloin pelanneet Kevin Lankinen ja Niko Mikkola.
Mediassa joukkue ehdittiin lyttäämään moneen kertaan kaikkien aikojen surkeammaksi nipuksi, mutta luulot osoittautuivat vääriksi ja ilkkujat söivät papereitaan.
– Mehän nauroimme jopa hieman keskenämme, että tässäkö on se porukka, jolla lähdetään liikkeelle, hän murjaisee.
Jalosen miehistö sai kuitenkin onnistumisia EHT:lla pelatuissa edeltävissä otteluissa, joissa oli jo mukana huippuja kuten Nikita Kutšerov ja Alexander Ovetškin.
– Sieltä treenipeleistä se lähti ja kaadoimme turnauksen avausottelussa heti Kanadan. Saimme siitä ihan hirveän itseluottamuspiikin, varsinkin kun meidät oli manattu ties miksi turakaisjengiksi. Ymmärsimme, että pystymme kaatamaan kenet vain. Ruotsin pudottaminen puolivälierässä oli sitten viimeinen niitti. Kyllä siinä kaikkien itseluottamus kasvoi peli peliltä koko ajan.
Mies muistelee lämmöllä myös pari vuotta myöhemmin voitettua olympiakultaa.
– Se oli taas hieman erilainen lähtötilanne. Kaikki koronasekoilut ja pelaaminen ilman yleisöä oli täysin poikkeuksellista. Pelillisesti itseluottamus oli alusta asti tapissa ja jollain tavalla tiesimme, että tämä hoidetaan, vaikka ei se nyt ikinä varmaa ole. Mukana oli paljon kokenutta kaartia ja joukkuehenki oli todella hyvä.
Pesonen on vuosien mittaan oppinut arvostamaan maajoukkuetta yhä enemmän
– Onhan se hienoa, kun pelaat ulkomailla ja pääset edustamaan Suomea. Siihen päälle kun vielä tulee menestystä, niin mikäs sen parempaa. Sehän on tavallaan palkinto seurajoukkueessa uurastamisesta, hän miettii.
Ura jatkuu vuosi kerrallaan
Pesosen perhe on viihtynyt Sveitsissä erinomaisesti, mutta tarkoitus on palata Jyväskylään uran jälkeen.
– Poika aloitti täällä esikoulun ja menee ensi vuonna kouluun, joten voi sanoa, että olemme integroituneet tänne melko hyvin. Meille valmistui Jyväskylään talo kolmisen vuotta sitten, ja tarkoitus olisi palata Suomeen uran jälkeen, mutta eihän sitä koskaan tiedä, hän pohtii.
Meneillään on viides kausi Langnaun riveissä, joista kahdella viimeisimmällä kaudella hän on toiminut joukkueen kapteenina.
Pesonen on tällä hetkellä neljänneksi eniten Sveitsin liigan otteluita pelannut suomalainen 423 pelin saldollaan. Tommi Santala on neljän ottelun päässä ja jäänee taakse tämän kauden aikana, Petteri Nummeliniin on matkaa reilu 40 peliä ja ennätysmies Kimmo Rintaseen hieman päälle 50 ottelua. Pesonen nousee kärkipaikalle jo ensi kauden päätteeksi, mikäli pidempiä loukkaantumisia ei ilmaannu.
Pesosen sopimus Langnaun kanssa kattaa vielä ensi kauden, jonka jälkeen uran suhteen edetään kausi kerrallaan.
– Joinain aamuina sitä miettii, että pelataan nelikymppiseksi, mutta toisinaan taas huomaa, että kroppa on eri mieltä. Palo pelaamista kohtaan ei ole hiipunut, mutta jos intohimo loppuu, niin sitten on viisainta lopettaa.
