KHL-pudotuspelit: Juuso Hietasen Dinamo saa kovan haasteen Severstalilta

KHL / Artikkeli
Juuso Hietanen iski 26 pistettä KHL:n runkosarjassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Dinamo Moskova pelasi erittäin hyvän runkosarjan ja keräsi toiseksi eniten pisteitä heti TsSKA Moskovan jälkeen KHL:n läntisessä konferenssissa. Dinamo sijoittui kuitenkin vasta kolmanneksi, sillä SKA Pietari sai oman divisioonan voiton myötä kakkospaikan koko konferenssin taulukossa.

Severstal Tšerepovets nousi lopulta konferenssin kuudennelle sijalle palaa pienen tauon jälkeen pudotuspeleihin ja päävalmentaja Andrei Razinin pitkäaikainen työ joukkueen taustalla alkaa saada palkintoja.

Severstal pelasi todella vahvan runkosarjan kiusaten läpi kauden kovempiaan laadukkaan viisikkopelinsä ansiosta.

Suuria tähtiä joukkueen riveissä ei edelleenkään ole, mutta joukkueen jokainen pelaaja noudattaa Razinin luomaa pelisuunnitelmaa ja tämä auttaa joukkuetta voittoihin.

Dinamo kohti Gagarin Cupia KHL:n parhaan kentän johdolla

Kokenut päävalmentaja Vladimir Krikunov luottaa edelleen joukkueensa kanssa vahvaan puolustus- ja maalivahtipeliin. Dinamoa vastaan joutuu maksamaan isoa hintaa yhdestä maalista ja joukkueen rakenne kestää vertailun jokaisen KHL-joukkueen kanssa.

Dinamossa on erittäin hyvä tilanne hyökkäyspelin suhteen, sillä joukkueen ykkössentterinä pelaa pistepörssin voittanut Vadim Šipatšov ja hänen laidallaan NHL:stä KHL:n siirtynyt tšekkihyökkääjä Dmitri Jaskin, joka voitti koko sarjan maalipörssin 38 osumalla.

Hyökkäyksen kärkeä tukee kesken kauden Lokomotiv Jaroslavlista Dinamoon siirtynyt Magnus Pääjärvi, paluun Dinamoon tehnyt Dmitri Kagarlitski ja ruotsalaishyökkääjä Oscar Lindberg. Vahvan kärjen takaa löytyy myös syvyyskentät, jotka pelaavat fyysistä jääkiekkoa ja pitävät vastustajat poissa maalintekopaikoilta.

Aleksandr Jerjomenko on vakuuttanut tällä kaudella Dinamon maalilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Puolustuksen pelillinen johtaja on tätä nykyä slovakkipuolustaja Michal Cajkovski, joka pelaa kärkiminuutteja Juuso Hietasen kanssa. Joukkueen ykkösylivoimassa Andrei Sergejev vei Hietasen paikan. 30 vuotta maaliskuussa täyttävä oikealta laukova Sergejev saapui Dinamoon Neftehimikistä ja iski runkosarjassa 59 otteluun 35 tehopistettä.

Andrei Mironov, Artjom Volkov, Sergei Boikov ja Jegor Zaitsev ovat myös laadukkaita KHL-puolustajia.

Maalivahtipeliin Dinamo ei tälläkään kaudella tule kaatumaan. Siitä pitää huolen kokenut Aleksandr Jerjomenko ja Ivan Botšarov. 40-vuotias Jerjomenko on noussut vanhoilla päivillään aivan huipputasolle ja torjui runkosarjassa 16 voittoa yli 93 torjuntaprosentilla.

Severstal luottaa vahvaan pelikuriin

Siinä missä Dinamo on huippunimiä täynnä, niin Severstalissa näitä ei ole. Dinamossa pelaavat Šipatšov ja Kagarlitski ovat kuitenkin Severstalin kiekkokoulun kasvatteja, mutta tällä hetkellä raha sekä kirkkaammat valot ratkaisevat.

Severstalin hyökkäyksen suurimmat tähdet ovat Daniil Vovšenko, Aleksandr Petunin, Vladislav Kodola ja Igor Geraskin. Vovšenko ja Petunin olivat joukkueen maalitykkejä. Petunin heilutti verkkoa 18 kertaa ja Vovšenko säesti 16 maalilla. Joukkueen suomalaishyökkääjä Joonas Nättinen pelasi runkosarjassa 35 kamppailua ja teki 20 tehopistettä.

Onko Severstalilla syytä juhlaan Dinamoa vastaan?
Kuva © Satu Pitkänen

Severstalin puolustuksesta löytyykin sitten laatua. Veli-Matti Vittasmäki pelasi laadukkaan tulokaskauden KHL:ssä. Vittasmäelle kertyi keskimäärin 18 minuuttia peliaikaa ja suomalainen saalisti kuusi syöttöpistettä.

Puolustuksen kärkinimet ovat kuitenkin Vladislav Provolnev ja Makar Khabarov. Provolnev on Spartak Moskovan kautta ajautunut Tšerepovetsiin, kun taas vahvoja nousuja tekevä Khabarov on oman kylän poikia. Provolnev keräsi runkosarjassa 20 tehopistettä ja pelasi keskimäärin lähes 21 minuuttia ottelua kohden.

Kanadalaispuolustaja Shawn Lalonde ei aivan noussut samalle tasolle Severstalissa, mitä hän oli Admiral Vladivostokissa, jossa kanadalainen pelasi debyyttikautensa KHL:ssä. Lalondelle kertyi runkosarjassa 15 tehopistettä lähes 20 minuutin keskimääräisellä peliajalla.

Severstalin kiistaton ykkösmaalivahti on Vladislav Podiapolski. Viime kaudella Novokuznetskin kasvatti torjui runkosarjassa 14 voittoa ja tällä kaudella voittoja kertyi 25 torjuntaprosentilla 91.6. Podiapolski oli vielä pari vuotta sitten Ak Bars Kazanin ykkösmaalivahti, mutta siirtyi viime kaudeksi Severstalin riveihin.

Runkosarjan keskinäiset Severstalille

Joukkueet kohtasivat runkosarjassa yhteensä kuusi kertaa ja näistä otteluista neljä päättyi Severstalin nimiin. Hauska sattuma on kuitenkin se, että kaikki Severstalin voitot tulivat jatkoajan jälkeen, kun taas Dinamon voittaessa taululla paloi selkeät lukemat.

Ennustus ottelusarjaan

Kaksi vahvasti puolustavaa ja työteliästä joukkuetta kohtaavat toisensa. Dinamo on ansaitusti iso suosikki sarjaan lähdettäessä, mutta Severstal ei myy nahkaansa helpolla.

Erikoistilanteet tulevat nousemaan isoon arvoon tässä sarjassa ja Dinamon ollessa sarjan parhaita erikoistilanne joukkueita, ja Severstalin taas heikoimpia on etu entistäkin vahvempi Dinamon hyväksi.

Uskotaan kuuden ottelun sarjaan, josta Dinamo menee kuitenkin jatkoon voitoin 4–2.

» Lähetä palautetta toimitukselle