Ilveksen ja Pelicansin matka CHL:ssä tuli päätökseensä – suomalaismenestys Lukon harteilla

CHL / Artikkeli
Ilves ei saanut kurottua umpeen Pardubicen kahden maalin johtoasemaa.
Kuva © Juuso Koro / @juusokuvaa
CHL-kierros ei suomalaisittain hurraa-huutoja aiheuttanut, kun sekä Ilves että Pelicans tippuivat kyydistä, kun tšekkijoukkueet painelivat CHL:n pudotuspelien toiselle kierrokselle.

CHL:n pudotuspelien ensimmäinen kierros saatiin päätökseen Ilveksen ja Pelicansin osalta. Ilves pelasi Pardubicen vieraana 2–2-tasapelin, mikä tarkoitti sitä, että ensimmäisen osaottelun maalien turvin kotijoukkue jatkaa matkaansa kohti pudotuspelien toista kierrosta.

Pelicans lähti tukalista asetelmista kohti Tšekkiä, kun sille tuomittiin viime viikolla kolmen maalin tappio ottelusta, jota ei kyetty pelaamaan loppuun.

Pardubice–Ilves 2–2

Dynamo Pardubice lähti otteluparin ratkaisuosaan kahden maalin etulyöntiasemassa voittaen avausosan lukemin 1–3. Toinen osaottelu Pardubicessa päättyi tasatulokseen 2–2, joten Dynamo juhli jatkopaikkaa yhteismaalein 5–3. 

Avauserä eteni nopeatempoisesti, sillä erässä vietettiin vain vähän pelikatkoja. Kummallakin joukkueella oli erän alkuhetkillä muutamia laadukkaita maalipaikkoja kiekon liikkuessa vauhdikkaasti päädystä päätyyn.

Erän ensimmäinen pelikatko syntyi Joona Ikosen laukoessa ottelun avausmaalin ohi Roman Willin noin seitsemän minuutin kohdalla. Osuman jälkeen erä eteni Ilveksen hallinnassa, mutta Dynamolla oli kuitenkin omat hyvät hetkensä. 

Kamppailun ensimmäinen kaksiminuuttinen vihellettiin isäntien puolustaja David Musilille erän loppupuolella, mutta Ilves ei pystynyt tilannetta hyödyntämään. Vierailla oli vaikeuksia saada kuvioitaan kuntoon, kotijoukkueen pelatessa viisasta alivoimaa.

Toisessa erässä isännät ottivat ajoittain otetta itselleen, mutta Jonas Gunnarsson selvisi maalillaan hyvin yhdestä takaiskusta huolimatta. Ilves jatkoi hyvää peliään, mutta Gunnarssonin maalilla oli enemmän liikennettä.

Martin Kaut tasoitti ottelun ylivoimalla Otto Latvalan istuessa rangaistusaitiossa. Katkonaisen erän aikana Ilvekselle vihellettiin myös toinen kaksiminuuttinen Samu Baun rikkoessa hyökkäysalueella. Isännille vihellettiin hetki Eemeli Suomen laukoman osuman jälkeen lyhyen ajan sisään kaksi kahden minuutin rangaistusta. Vieraat saivat tällä kertaa  juonesta kiinni, mutta laukaukset jäivät vaisuksi.

Kolmannen erän painopiste oli Dynamon kannalta suotuisa, kun hallinnan myötä joukkue sai luotua vaarallisia maalipaikkoja Gunnarssonin maalille. Ilveksellä oli kolmannessakin erässä paikkoja, jotka kotijoukkueen parantunut puolustus kuitenkin selvitti vakuuttavasti.

Kolmas erä oli todella kuuma, mutta jäähyjä ei montaa nähty. Vieraiden ruotsalaisvahti otettiin erän aikana kahdesti pois maaliltaan, mikä ei kuitenkaan tuottanut Ilvekselle tarvittavaa tulosta. Erän ainoaa Adam Musilin laukomaa osumaa päätuomarit kävivät tarkistamassa Antti Pennasen haaston myötä videolta, mutta nopeahkon tarkastelun jälkeen tuomarit hyväksyivät maalin.

Dynamo kohtaa seuraavalla kierroksella Lukon ja HC Innsbruckin välisen otteluparin voittajan, joka ratkeaa keskiviikko-iltana Raumalla.

Vitkovice–Pelicans 1–1

Lahtelaisten lähtöasemat vierasotteluun eivät olleet parhaat mahdolliset, kun Pelicans lähti otteluun 0–3-tappio allaan, kun kotihallin jää ei ollut pelikuntoinen viime viikolla. Itse ottelussa Pelicansilla oli suuria vaikeuksia maalinteon kanssa. Varsinkin viime kaudella KalPassa pelannut Matěj Machovský loisti kotijoukkueen maalilla. Maalivahti otti varmoja ja tärkeitä koppeja maalillaan.

Ensimmäisessä erässä Pelicans pääsi kahdesti kokeilemaan ylivoimalla, mutta parista hyvästä tontista huolimatta kiekko ei löytänyt tietään ohi Machovskýn. Avauserässä ylivoiman tehokkuudessa oli suuri ero joukkueiden välillä. Kotijoukkue käytti heti kättelyssä mahdollisuutensa, kun Petteri Riihinen istui jäähyaitoissa kahden minuutin rangaistustaan. Dominik Lakatošin laadukas rannelaukaus upposi ohi Jasper Patrikaisen.

Lahtelaiset tarvitsivat kipeästi lisää maaleja, mutta maaliton toinen erä ei tähän lohtua tuonut. Varsinkin, kun joukkueen piti iskeä kiekko vielä neljästi Vitkovicen maaliin. Paikkoja lahtelaiset saivat myös luotua tšekkiläisten maalille. Varsinkin ylivoimalla tilaisuuksia oli useita. Kotijoukkue kilautteli kahdesti maalirautoja, joten ottelu oli melkein ohi toisen erän jälkeen.

Kolmannessa erässä lahtelaiset pääsivät tuomaan lohtua myös tulostaululle maalin muodossa, kun Nathan Schnarrin osui ylivoimalla Filip Králin syötöstä. Kanadalaisen maali jäi valitettavasti lahtelaisten illan ainoaksi, joten Vitkovice marssi jatkoon yhteismaalein 4–1. Pelicansin CHL-kausi päättyi näin pudotuspelien ensimmäiselle kierrokselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle