Analyysi: Uusittu valmennusryhmä on nyt suurennuslasin alla – Ilves hyvistä asetelmista mestaruusjahtiin

LIIGA / Artikkeli
Tulivoimaa löytyy Ilvekseltä sen verran laajasti, että maalien vähyyttä tuskin tarvitsee murehtia alkavalla kaudella.
Kuva © Jarno Hietanen
Tampereen Ilves lähtee kauteen yhtenä mestariehdokkaista. Vahvan puolustuksen varaan on hyvä rakentaa, mutta maalivahtiosasto herättää kysymysmerkkejä.

Ilveksen viime kausi oli hyvä, mutta tärkeillä hetkillä otteista paistoi voittamisen kokemuksen puute, eikä siitä vielä ollut pelaamaan Liigan loppuotteluissa. Toinen perättäinen pronssimitali oli kuitenkin osoitus siitä, että suunta on keltavihreässä leirissä oikea.

Valmennuksen onnistuttava

Viime kauden jälkeen muutoksen tuulet ovat puhaltaneet Ilveksen yli. Valmennusryhmään on tuotu uusia kasvoja, kun Joonas Tanska ja Lauri Merikivi saapuivat apuvalmentajiksi. Ilves käyttää peräti neljän valmentajan taktiikkaa Pasi Saarisen jatkaessa edelleen Ilveksen penkin takana.

Päävalmentajan vastuuta kantaa Antti Pennanen, jolle alkava kausi on ensimmäinen kokonainen Ilves-leirissä. Erityisen kiinnostavaa on nähdä, millaista pelitapaa hän lähtee tämän kauden ryhmälleen ajamaan sisään.

Viime kaudella Ilves pyrki monesti pitkillä hyökkäyspään pyörityksillä väsyttämään vastustajansa, mutta tuo taktiikka ei aina tuonut toivottua tulosta. Nyt Pennasella on aikaa hioa kuviot kuntoon, toisin kuin edellisellä kaudella.

Antti Pennasen odotetaan olevan valmentaja, joka palauttaa Ilveksen mestarijoukkueeksi.
Kuva © Jarno Hietanen

Viime keväänä Ilveksellä oli mahdollisuudet pronssia parempaankin. Ehkä valmennus ei saanut ulosmitattua joukkuetta, kuten olisi tarvinnut.

Kykeneekö uusittu valmennusryhmä maksimoimaan käsissään olevan materiaalin?

Uusissa pelaajahankinnoissaan Ilves luotti paljon myös potentiaaliin, joten pelaajista on saatava esille heille povattu taso. Valmennusryhmän tehtävänä on saada joka pelissä jalkeilla joukko hyvin pelaavia pelaajia. Jos potentiaali jää uinuvaksi, voi luvassa olla vaikeuksia.

Näin ollen päävalmentaja Pennasella on nyt näytön paikka. Tällä kaudella selittelyille ei jää sijaa, jos Ilves ei kauden päätteeksi juhli mestaruutta.

Maalivahtikoplan arvoitus

Kahden kauden ajan Marek Langhamer oli erittäin tärkeä palanen Ilveksen maalilla, eikä tuollaisen maajoukkuetasoisen maalivahdin korvaaminen ole helppoa.

Ilves värväsi riveihinsä kokeneen Jonas Gunnarssonin, mutta ruotsalaisvahdin viimeaikaiset tilastot eivät ehkä ole sellaista luettavaa, mitä Liiga-joukkueen ykkösmaalivahdilta odottaisi.

Ilveksen haaviin tarttui myös nuori tšekkivahti Patrik Hamrla, mutta hän pelannee kauden pääasiassa KOOVEEn paidassa Mestiksessä.

Vielä tässä vaiheessa joukkueella ei näytä olevan kovin selkeää ykkösmaalivahtia. Mestaruutta havittelevaksi joukkueeksi Ilves on ottanut yllättävänkin suuren riskin maalivahtiosastolla.

Tai siltä se vaikuttaa.

Vahvasti näyttää siltä, että seurajohto luottaa toisen kautensa Ilveksen maalilla aloittavan Jakub Málekin ottaneen kesän aikana isoja harppauksia eteenpäin ja kykenevän kannattelemaan joukkuetta vaikeillakin hetkillä.

Ehkä Ilves tiesikin, mitä on tekemässä.

Nimittäin harjoitusotteluissa ja CHL-kauden avauksessa kiekko näytti tarttuvan Malekin räpylään varsin kelvollisesti, eikä viime kaudelta tuttua höntyilyä enää juuri näkynyt.

Aika näyttää, onko Ilveksen heikkous sittenkään maalivahtipelissä.

Jakub Málek on nappaamassa ykköstorjujan roolin itselleen.
Kuva © Jarno Hietanen

Hyvien keskushyökkääjien avustuksella tuloksentekoon

Ilveksellä on ollut kova työ paikata osa edelliskauden lähtijöistään, sillä peräti kuusi sen kymmenestä parhaasta pistemiehestä jätti seuran kauden jälkeen.

Sitä kuuluisaa pistepotentiaalia löytyy Ilveksen hyökkäyksestä, ja voisi sanoa, että hyökkäysosasto on tasaisen vahva.

Tasaisuuden lisäksi Ilveksellä on koko Liigankin mittapuulla pari kärkilaituria, jotka kykenevät ratkaisemaan tiukkoja pelejä. Eemeli Suomi takoo tulosta vuodesta toiseen, ja erityisesti Šimon Stránský on väläytellyt harjoituskaudella näppäryyttään.

Maalien iskemisestä vastuuta on vahvasti sysätty kotiin palanneelle Ville Meskaselle, joka on ollut varma 20 maalin pelaaja. Tarjoilupuolen pitäisi ainakin olla nyt parempi kuin Kouvolassa tai Lappeenrannassa. Myös Joona Ikonen kykenee kunnossa pysyessään tekemään 20 maalia kaudessa.

Muutoin tulosta voi odottaa oikeastaan keneltä vain, joten maalien tekemisen ei pitäisi olla missään vaiheessa erityisen suuri murhe. Tässä kehitystä lienee tapahtuneen, sillä viime kaudella Ilves jäi luvattoman monta kertaa tulostaululla nollille.

Pitkään joukkueen sentteritilanne näytti haasteelliselta, kun viime kauden senttereistä kolme suuntasi uusiin haasteisiin.

Ongelma kuitenkin näyttää ratkaisseen itse itsensä, kun edelliskaudella laidassa pelannut Matias Mäntykivi siirtyi takaisin hänelle ominaisempaan keskushyökkääjän rooliin. Mäntykivi muodostaakin yhdessä Petr Kodýtekin ja Oula Palveen kanssa melko vahvan ja taitavan sentterikolmikon.

Lisäksi nelosketjun keskelle Ilveksellä on laittaa kolmekin eri vaihtoehtoa, kiitos sentteri-laitureiden.

Kivijalkana puolustus

Vahvoja osa-alueita Ilveksellä on useita, joista vahvin on sen puolustus.

Jo viime vuonna puolustuksen nimilista näytti hyvältä, mutta nyt se näyttää jopa paremmalta. Ilveksen takalinjoilta löytyy eri kätisyyksien ja eri pelityylien pelaajia sekä sopiva yhdistelmä kokemusta ja nuoruuden intoa.

Kapteeniksi valittu Niklas Friman tuo mukanaan kaivattua voittamisen kokemusta. Kiekollisesta pelistä ja tehopisteistä vastaa tykkikauden pelannut Les Lancaster yhdessä Arttu Pellin kanssa.

Kesällä Dominik Mašínin kanssa tehty jatkosopimus oikeastaan sinetöi sen, että Ilveksellä on käytössään kenties koko Liigan vahvin puolustuskalusto.

Nimilistasta on toki pitkä matka kentällä tapahtuviin asioihin.

Erikoistilanteet haltuun

Sekä Petr Kodýtek että Šimon Stránský ovat toistaiseksi jättäneet positiivisen vaikutelman. Tšekkikaksikolla on merkittävä rooli myös ylivoimapelissä.
Kuva © Jarno Hietanen

Vaikeista jaksoista huolimatta Ilves oli viime kaudella hyvä erikoistilannejoukkue, eikä nyt ole syytä olettaa tuon taidon kadonneen.

CHL:ssa nähdyn perusteella ylivoimakuvioita on harjoiteltu, ja tulostakin syntyi. Ylivoimaa oli aktivoitu ja Ilves liikutteli kiekkoa paljon nopeammin kuin siltä on aikaisemmin nähty.

Kokoonpano on täynnä taitavia pelaajia, joilla riittää peliälyä. Ylivoimalle pitäisi löytyä kaksi tasavahvaa koostumusta, joissa molemmissa riittää uhkaa vastustajalle.

Vahvistuneen puolustuksen myötä voisi myös olettaa, että alivoimapeli toimisi mallikkaasti. Se on kuitenkin selvää, että alivoima ei voi olla yhtä passiivista kuin se oli hetkittäin viime kaudella.

Erikoisosaamista on riittävästi, mutta reserviä voisi olla enemmän

Ilveksen joukkue on varsin kokonaisvaltainen. Sillä on käytössään tiettyjen osa-alueiden erikoismiehiä, mikä mahdollistaa tähtipelaajien keskittymisen tuloksentekoon. Selkeä roolitus voi hyvinkin olla yksi tärkeä ainesosa matkalla menestykseen.

Hyvin todennäköisesti tamperelaisten on tehtävä hankintoja kauden aikana, sillä erityisesti hyökkäyskaluston osalta loukkaantumisvara on melko pieni.

Samuli Ratinen loukkaantui HC Bolzanoa vastaan, eikä välttämättä ole heti palaamassa kaukaloon. Samu Bau ja Jakub Kos tuskin riittävät pitkässä juoksussa, mutta Jani Nymanilta sopii jo odottaa tulostakin.

Ehkä laituriosastolle mahtuisi yksi kärkilaituri, mutta se ei juuri nyt ole välttämättömyys.

Mitalipelit kutsuvat

Ensimmäisten viitteiden perusteella tupsukorvien tuloskunto on varsin mainio. Harjoituskausi sujui kutakuinkin odotetusti, ja CHL:n alkusarjakin alkoi kahdella vierasvoitolla. Lähtökohdat alkavaan Liiga-kauteen ovat siis jopa paremmat kuin vuosi sitten.

Kilpailu Liigan kärjessä voi tänä vuonna olla kovaa, eikä haastajista ole puutetta. Mikäli hankinnat osoittautuvat oikeiksi ja palaset loksahtelevat hyvin kohdalleen, lienee Ilves takuuvarma välieräjoukkue. Sen verran hyvä sen kokoonpano on.

Välierävaihe tuskin kuitenkaan riittää nälkäiselle petoeläimelle.

Veljekset kuin Ilvekset. Jarkko Parikka ja Les Lancaster jatkavat Ilveksessä, mutta eivät harjoituskaudella olleet viime vuosien tapaan pakkipari. Näin kumpikin pääsee hyödyntämään paremmin omia vahvuuksiaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle