Kiekko-Vantaa purjehti päätöserässä voittoon Mehtimäellä – Nurmikannan loukkaantuminen säikäytti

MESTIS / Raportti
Vantaalaisilla oli aihetta iskeä hanskoja yhteen perjantaina.
Vantaalaisvieraat nousivat tappioasemasta 2-5-vierasvoittoon Jokipojista väkevällä päätöserän esityksellään. Illan puhuttaneimmassa tilanteessa vieraiden puolustaja Nico Nurmikanta makasi pitkään jäällä jouduttuaan Teemu Lahtisen rajun taklauksen kohteeksi.

Perjantain ottelussa edettiin alusta loppuun asti erittäin tasaisissa merkeissä. Vaisuhkossa avauserässä molemmat joukkueet pelasivat varovaisesti, eikä kumpikaan päässyt juurikaan murtautumaan ykkössektorin tekopaikoille.

Toisessa erässä otteluun alkoi syntyä eloa. Erän alussa vantaalaismaalivahti Aaro Peltoselle tuomittiin kaksiminuuttinen korkeasta mailasta, ja Jokipojat hyödynsi ylivoimansa nopeasti. Ajassa 21.44 Samu Pitkänen napautti ottelun avausmaalin takakulmaan Oskari Lehtisen nappisyötöstä.

Lisääntyneestä intensiteetistä huolimatta myös toisessa erässä joukkueiden laukaukset satelivat tekosektorin ulkopuolelta vailla maskia. Vieraiden valmentaja Simo Mälkiä tuskaili näkemäänsä.

− Kahteen ekaan erään hirveä määrä ammuttiin ohi, eikä saatu kiekkoja maalille. Yritin kyllä sanoa, että nyt yksinkertaisempaa ja kiekkoa sekä miestä maalille, mutta ei se oikein mennyt kaaliin.

Ottelun puolivälin tienoilla nähtiin raju tilanne, jossa Jokipoikien Teemu Lahtinen taklasi Nico Nurmikantaa vaihtoaitioiden edessä. Taklauksen ensikontakti näytti osuvan olkapään tienoille, mutta Nurmikanta lensi taklauksen seurauksen pää edeltä laidan kulmaan.

Vantaalaispuolustaja makasi jäällä viitisen minuuttia liikkumattomana yleisön seuratessa huolestuneena tilannetta. Lopulta puolustaja vietiin paareilla jatkohoitoa varten. Päätyovesta lähti myös Lahtinen, joka sai pelirangaistuksen päähän kohdistuneesta taklauksesta.

K-Vantaa pääsi pelaamaan viisi minuuttia ylivoimaa, joista kaksi viimeistä minuuttia vieläpä kahden miehen ylivoimalla ärjypuolustaja Santeri Arousvan ammuttua kiekon katsomoon. Jokipojat pelasi kuitenkin loistavaa alivoimaa, eikä maaleja erikoistilanteessa nähty.

Vantaalaiset hurjastelivat viisi maalia päätöserässä

Päätöserässä vieraiden palikat loksahtivat kohdalleen, ja joukkue nousi voittotaistoon mukaan tosissaan.

Lohipaitojen tasoitusmaali nähtiin päätöserän alussa Emil Leppäsen laitettua kiekon verkkoon. Jokipojat käväisi kuitenkin uudelleen johdossa Tuomas Huhtasen ajettua väkevästi oikeasta laidasta maalille ja ammuttua 2−1-maalin.

Kotijoukkue joutui jälleen alivoimalle, kun puolustaja Matti Koistinen sortui ottamaan ajassa 47.19 korkeasta mailasta 2+2-minuutin rangaistuksen. Vieraiden Lassi Raitanen kiitti tilaisuudesta ja ampui siniviivalta maskin takaa tasoitusmaalin.

− Tuo määrä jäähyjä ja yksi pelaaja poissa. Aika pitkälti jouduttiin kolmeen hyökkäysketjuun ja tappamaan jäähyjä. Kyllähän se näkyi, että meidän energia oli kolmannessa erässä aika vähissä, tunnusti Jokipoikien luotsi Jouni Varis.

− Ensimmäinen ja toinen maali olivat malliesimerkkejä. Nyt se nähtiin ja koettiin, mistä ne maalit tulee. Pakit ampuu ranteella viivasta, ja kunhan kiekot menevät maalille asti ja siellä on miestä edessä, niin niitä maaleja tehdään, kehui vantaalaisvalmentaja Mälkiä päätöserän pelillistä muutosta.

Ratkaisijan viitan nappasi harteilleen Kiekko-Vantaan Teemu Mielonen, joka harhautteli itsensä keskialueen läpi tekosektorille ja ampui ottelun voittomaalin kuutisen minuuttia ennen loppua.

Kultakypärä Toni Leinonen kaunisteli loppulukemat vielä 2-5:een ampumalla kiekon kahdesti tyhjään maaliin.

Hiljattain valmentajaa vaihtanut Jokipojat ei saanut vieläkään kelkkaansa käännettyä, vaan tuloksena oli tylysti yhdeksäs perättäinen tappio. Pestinsä toisen ottelun valmentanut Varis löysi kuitenkin suojattiensa esityksestä jo paljon hyvää.

− Joukkueen ilme tällä hetkellä on, että ne haluaa. Hirveä on halu tuolla kopissa. Tiedettiin, että Vantaa on yksi laadukkaimmista joukkueista sarjassa, ja että vuori on kiivettävänä. Nähtiin jo harja, mutta se ei vaan riittänyt.

Joukkueiden mittelöt jatkuvat heti lauantaina, kun K-Vantaa matkaa Iisalmeen IPK:n vieraaksi. Jokipojat joutuu kovaan puntariin Savonlinnassa kohdatessaan SaPKon.

» Lähetä palautetta toimitukselle