Espoo United osoitti henkistä kovuutta - "Tylsäähän se olisi, jos peli olisi pelattu jo aikaisessa vaiheessa"

MESTIS / Raportti
Matias Nisula avasi maalitilinsä Mestiksessä.
Kuva © Petteri Äikäs
Espoo Unitedin ja KeuPa HT:n välinen ottelu näytti ratkeavan jo toisen erän alussa, kun Aleksi Järvinen vei kotijoukkueen kolmen maalin karkumatkalle. Keuruulaiset nousivat kuitenkin vielä rinnalle, mutta lopulta Niklas Tikkinen ratkaisi täyden pistepotin espoolaisille.

Aleksi Järvisen 3-0-maalista ehti kulua vain 17 sekuntia ennen kuin kiekko oli toisessa maalissa KeuPa HT:n kultakypärän Samuel Salosen kavennusosuman myötä. Tätä seurasi tukku espoolaisrangaistuksia ja huonoa purkupelaamista, joten toiselle erätauolle mentiin tasalukemissa.

Espoo United otti kuitenkin otteen takaisin itselleen ja Niklas Tikkinen onnistui tekemään voittomaalin, kun kolmatta erää oli pelattu yhdeksän minuuttia. Aloitusvoiton jälkeen tuore United-pelaaja Kai Lehtinen laukoi ja pakkipari Tikkinen ryntäsi vauhdilla irtokiekkoa kohti onnistuen ohittamaan Lassi Lehtisen.

− Joukkue kasvoi henkisesti ja kolmannessa erässä kypsällä ja tasapainoisella pelillä raavittiin voitto, Espoo Unitedin päävalmentaja Timo Hirvonen kiitteli.

Johtomaalin jälkeen peli oli kokonaisuudessaan kotijoukkueen kontrollissa, eikä KeuPa HT päässyt kunnolla myllyttämään tasoitusta ajatellen.

− Piti ottaa aloite omiin käsiin, mutta roiskittiin pitkiä ja sitten aloituksia ei saatu omille. Emme saaneet sitten takaa-ajoa käyntiin, KeuPa HT:n päävalmentaja Mikko Heiskanen harmitteli.

Kauden paras erä

Avauserä oli Espoo Unitedin dominointia. Jani Elgbacka tehoili jo erän ensimmäisen puoliskon aikana 1+1.

− Voitin aloituksen, ja [Juha] Tarkkanen pääsi sen jälkeen syöttämään keskelle. Vähän onnekas osuma. Toisessa maalissa vastustaja yritti tyhmästi harhauttaa ja pääsin potkaisemaan kiekon [Matias] Nisulalle, Elgbacka kertasi.

− Ensimmäinen kymmenen minuuttia oli kauden parasta pelaamista. Toisessa erässä tekeminen laski ja sen takia tuli jäähyjä, joista vieraat iskivät sitten kaksi maalia, Hirvonen iloitsi.

Vaikka Espoo Unitedin maalilla Rasmus Tirroselle merkittiinkin avauserässä 14 torjuntaa, vaarallisia paikkoja ei Heikki Liedeksen vahvaa nousua lukuun ottamatta juuri ollut.

Toisen erän alussa tulleet Järvisen ja Salosen osumat olivat melko samanlaisia: hyökkääjä oli unohtunut yksinään maalin eteen, ja näin oli helppo viimeistellä suoraan syötöstä osumat. Erässä tulleet kolme espoolaisrangaistusta muuttivat pelin kuvaa vahvasti, sillä KeuPa HT hyödynsi kaksi jälkimmäistä ylivoimaansa. Osumista vastasivat Janne Väyrynen ja Liedes.

− Tylsäähän se olisi, jos peli olisi pelattu jo aikaisessa vaiheessa, Elgbacka kommentoi.

− Emme olleet valmiina pelaamaan tauon jälkeen. Ensimmäinen erä aivan sukkasillaan jäällä. Toisessa erässä hieno tulo takaisin, Heiskanen kommentoi.

Kolmas erä oli ainoa, jossa laukaukset kohti maalia menivät kotijoukkueen hyväksi. Tikkisen maalin jälkeen Salonen sai vieraiden ainoan rangaistuksen ottelussa, mutta sitä Espoo United ei onnistunut hyödyntämään.

Espoo United on voittanut kaikki kauden kolme kohtaamista. KeuPa HT saa vielä tilaisuuden murtaa peikkoaan lauantaina. Ennen sitä Espoo United ehtii kohdata Hokin ja KeuPa HT JYP-Akatemian.

» Lähetä palautetta toimitukselle