Pässi pysähtyi Tappara-trappiin – Kiekko-Vantaa haki pisteet Talvisalosta

MESTIS / Kuvakooste
Kiekko-Vantaan 2-3-jatkoaikavoiton myötä SaPKo kärsi vasta neljännen kotitappionsa Mestiksen runkosarjassa. Vantaalaiset varmistivat voitolla runkosarjan kolmannen sijan.
Kuva © Antti Varonen
Runkosarjavoiton varmistanut SaPKo lähti illan otteluun ilman paineita.
Kuva © Antti Varonen
Käytöskymppi ottelun avausminuuteilla opisti Teemu Lepauksen mietteliääksi rangaistusaitiossa.
Kuva © Antti Varonen
Lohipaidat siirtyivät 1-0-johtoon ylivoimalla. Maalin teki Julius Rantaeskola.
Kuva © Antti Varonen
Mestiksen yhden kauden maaliennätystä jahtaavalla Jonatan Tanuksella riitti pohdittavaa Kiekko-Vantaan maalin jälkeen.
Kuva © Antti Varonen
Aaro Peltonen piti vantaalaisten maalin koskemattomana ensimmäisessä erässä.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon kapteenit, entinen ja nykyinen, kävivät pientä small talkia.
Kuva © Antti Varonen
Vierailijat saivat pidettyä SaPKon ylivoiman kurissa.
Kuva © Antti Varonen
Viimeisenä lukkona toimi Aaro Peltonen.
Kuva © Antti Varonen
Ottelu oli vääntämistä ja kääntämistä.
Kuva © Antti Varonen
Kotijoukkueen tukalasta tilanteesta huolimatta valmennuspenkin takaa löytyi uskoa.
Kuva © Antti Varonen
Toni Henttonen nosti pässinutut tasoihin toisessa erässä.
Kuva © Antti Varonen
Tuomarit saivat tiukkakatseista palautetta.
Kuva © Antti Varonen
SaPKon tehoketju joutui ahtaalle puolustuspäässä, kun Kiekko-Vantaa pisti parastaan.
Kuva © Antti Varonen
Maalivahti Juhana Aho sekä joukkueenjohtaja Pekka Lindén pääsivät huilaamaan toiselle erätauolle.
Kuva © Antti Varonen
Kiekko-Vantaan mentyä johtoon kolmannen erän alussa SaPKo haki tasoitusta vimmatusti.
Kuva © Antti Varonen
Atte Mäkisen tunteet kuumenivat.
Kuva © Antti Varonen
2-2-tasoituksen iskeneellä Jonatan Tanuksella oli paikkansa ratkaista ottelu myös viimeisellä minuutilla.
Kuva © Antti Varonen
Loukkaantumisen jälkeen takaisin SaPKon maalille palanneella Juhana Aholla ei ollut helpoin ilta. Tilille kertyi vain 13 torjuntaa.
Kuva © Antti Varonen
Kiekko-Vantaa voitti illan ottelun jatkoajalla.
Kuva © Antti Varonen
Yksi sarjapiste oli laiha lohtu Teemu Lepaukselle.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10
Timanttikuva: Oman kylän pojat
LIIGA | 22.3.2024 21:03
Timanttikuva: Mestaruus Turkuun
Muut Sarjat | 17.3.2024 8:00
Ei Räty vaan Ruusu
LIIGA | 3.3.2024 9:00

Lue myös