Tamperelainen jumbofinaali

LIIGA / Ennakko
Tamperelainen jääkiekkoilu sukeltelee syvissä vesissä. Vaikka Tappara on vielä jollain tavalla mukana pudotuspelipaikan metsästyksessä, alkaa jännityksenaiheet tamperelaisittain olla lähinnä karsintapeleissä. Tällä hetkellä pääasiassa kunniaansa puolustava Ilves voisi voitolla katkaista Tapparankin viimeisiltä jatkohaaveilta siivet.

Kuntokäyrät

Tampereen kauden viimeisessä paikallispelissä ei panoksena ole niinkään Tampereen herruus, vaan täydellisen häpeän välttäminen. Ilves on yhdeksän pelin mittaisessa tappioputkessa, viimeisin voitto tuli kenestäpä muustakaan, kuin Tapparasta. Tappara onnistui yllättämään kotonaan Pelicansin, mutta vieraspelit KalPaa ja Jokereita vastaan osoittautuvat juuri niin vaikeiksi, kuin ennalta osasi odottaa.

Vaikka Tappara on ennakkosuosikki paikallispeliin, voi sen voittaa yhtälailla Ilveskin. Kaikenkaikkiaan uudesta jäähallista haaveilevat tamperelaisjoukkueet ansaitsisivat pelata kumpikin tällä hetkellä Hakametsän kakkoshallissa.

Ratkaisun paikat

Lähtöasetelmat otteluun ovat kaikessa masentavuudessaan omalla tapaa herkullisetkin. Viidestä viimeottelusta kolme pistettä saalistanut Tappara ei voi kertakaikkiaan ottelua hävitä, mikäli se vielä aikoo kauttansa runkosarjan jälkeen jatkaa. Ilveksen kohtalo on jo käytännössä sinetöity, joten sillä ei ole mitään hävittävää ja se pääsee kiusaamaan Tapparaa ilman turhia tulospaineita.


Ei mene kaksisesti meillä, entäs teillä?
Jarno Hietanen - jarno.hietanen@jatkoaika.com

Kun kyse on vielä kaiken lisäksi paikallispelistä, voi pelistä muodostua täysin ennalta-arvaamaton. Ottelun kulminaatiopisteiksi voisi luetella tutut kliseet, mutta joukkueiden nykytilan huomioiden peli ratkennee siihen, kummassa leirissä on tehty sitoutuneempi päätös siitä, että peli voitetaan hinnalla millä hyvänsä.

Yleisön kannalta toivoa sopii, että pelissä nähdään taistelua ja tunnetta, eikä kahden takavuosien suuruuden nykyhetken tilaansa alistunutta neppailua.

Kokoonpanot

Tapparan sairastupa pullotti Jokereita vastaan siihen malliin, että junioreita oli avauskokoonpanossa kolmekin kappaletta. Jokeri-pelin sairasluettelosta Tuomas Vänttinen, Juha Leimu, Tommi Kovanen, Otto Räty, Antti Erkinjuntti, Viktor Ekbom osa saanee jo itsensä pelikuntoon torstaiksi.

Ilveksen potilaista Konsta Mäkinen ja Matias Sointu alkavat olla toipumisennusteidensa loppusuorilla, mutta voi hyvin olla, että kumpaakaan ei vielä torstaina tositoimissa nähdä.

Viimeisimmät ottelut, TOP5

» Lähetä palautetta toimitukselle