Kärpät ja Tappara palaavat vuoristorataottelusta tasaisen väännön pariin

LIIGA / Ennakko
Tampereella on luvassa jälleen tasaista vääntöä.
Kuva © Arno Hämäläinen
Torstai-iltana on luvassa jälleen tarkempaa peliä, sillä joukkueiden valmentajat eivät taatusti halua neljän peräkkäisen maalin päästämisen toistuvan. Vauhtia ja kovuutta pelissä varmasti riittää, sillä joukkueet ovat saaneet yhden välipäivän peräkkäisten pelipäivien jälkeen.

Tiistai-iltana nähtiin Raksilassa hieman erikoisempi finaali, kun Tappara kerkesi hankkia ja hukata 0-4 johdon. Kaiken lisäksi ottelu ratkesi Tapparan voittomaaliin vielä varsinaisella peliajalla. Finaalisarjan kuudennessa ottelussa tuskin nähdään edellisen ottelun kaltaista vuoristorataa.

− Tasapaino meidän pitää löytää. Emme voi antaa tuollaista joukkuetta vastaan noin paljon vastaiskuja ja paikkoja, Kärppien kapteeni Lasse Kukkonen totesi viidennen finaalin jälkeen.

Molemmilla joukkueilla oli tiistain ottelussa kuitenkin hyvät hetkensä. Tapparan tehokkuus pelin alkupuolella jätti Kärpät hyvistä painostuksista huolimatta neljän maalin takaa-ajoasemaan. Kärppien kolmannen erän hurmoksessa Tappara kuitenkin suli ja menetti johtoasemansa. Tällä otteella päävalmentaja Mikko Manner haluaa joukkueen jatkavan myös kuudennessa finaalissa.

− Meidän tehtävä on olla torstaina valmiina taistelemaan keskittyneesti sillä omalla tyylillä, millä kolmannessa erässä pelasimme, Kärppien päävalmentaja Mikko Manner kertoi tiistaina.

Myös Kärppien Charles Bertrand korosti Jatkoajan haastattelussa Kärppien aktiivisen paineistuspelin tärkeyttä seuraavassa pelissä. Pelirohkeudestaan tällä kaudella tunnetuksi tullut Kärpät aikoo Mannerin mukaan jatkaa omalla kaavallaan myös torstaina Hakametsässä.

− Pelaamme rohkeasti, koko ajan viisi pelaajaa uskaltaa pelata rohkeasti. Sitten taas kunnioitamme lopputulosta ja katsomme miten on käynyt, Manner kertoi.

Torstaina tosiasia ja tilanne on edelleen se, että mestaruus on Kärpille katkolla. Tappara pääsee kuitenkin kotihalliinsa yrittämään ottelusarjan venytystä seitsemänteen peliin.

− Sarja on nyt Kärpille 3-2, siinä mielessä ei enää kannata peräpeiliin katsoa, vaan mennään eteenpäin ja yritetään löytää keinoja parantaa peliämme, Jukka Rautakorpi totesi haastattelussa viidennen finaalin jälkeen.

Molempien joukkueiden kokoonpanoissa ja kentällisissä on tapahtunut muutoksia. Matti Järvinen ei ole Tapparan kokoonpanossa. Jukka Peltola siirtyy Tapparan ykkösketjun sentteriksi. Sebastian Repo nousee pelikieltonsa kärsittyään Peltolan paikalle kakkosketjun laitaan.

Jasse Ikonen palaa Kärppien kokoonpanoon nelosketjun sentteriksi. Jani Hakanpää on edelleen poissa loukkaannuttuaan maanantain ottelussa. Ykkösketjun laitaan siirtyy Ville Leskinen ja Kristian Vesalainen siirtyy kolmoskenttään. Sami Anttila ottaa paikan kakkosketjusta ja Radek Koblizek putoaa 13. hyökkääjäksi.

Seuraa Heitä

Sami Anttila #18 | Hermes

Laitahyökkääjä

Anttila on noussut pudotuspeleissä isompaan rooliin osittain loukkaantumisten ja osittain pirteän pelaamisensa ansiosta. Pienikokoinen, mutta vauhdikas pelaaja saa jälleen näytönpaikan kakkosketjusta. Mies saattaa nousta varjoista ratkaisijaksi.

Sebastian Repo #92 | Lukko

Laitahyökkääjä

Repo välttyi peräkkäisiltä pelipäiviltä pelikiellon takia ja miehellä on varmasti virtaa koneessa. Pääsee aloittamaan kakkosketjun laidalta. Tapparan nuori lupaus voi venyttää pelin lauantain seiskapeliin.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Tulosvetovihje

Tappara venyttää ratkaisun loppuun saakka
Tappara on löytänyt keinot Kärppien kaatamiseen ja osoitti vahvaa henkistä kanttia tiistaina kääntämällä pelin lopulta voitokseen, vaikka menettikin neljän maalin johtonsa. Aiempien kohtaamisten tapaan tasaisissa merkeissä taistellaan myös Tampereella. Kärpät kärsii loukkaantumisista ja se tuo omat haasteensa oululaisryhmälle. Tapparalle viime pelien voitot ovat tuoneet hyvän latauksen ja se johdattaa joukkuetta myös kotikaukalossa, jossa se onnistuu pelin kääntämään jälleen edukseen.
3 4
2 3