Venäjälle kovat sakot MM-kisojen palkinnonjakosotkusta

MAAJOUKKUE / Uutinen
Venäläisiä ei Kanadan juhlinta kiinnostanut.
Kuva © Miikka Jääskeläinen - http://jaakiekko.kuvat.fi
Kansainvälinen Jääkiekkoliitto IIHF sakotti Venäjän jääkiekkoliittoa 80 000 Sveitsin frangin eli noin 75 000 euron edestä kevään MM-kisojen tapahtumien vuoksi.

Venäläiset aiheuttivat pienimuotoisen skandaalin viime kevään Tšekin MM-kisojen finaalin jälkeen, kun Venäjän hopeajoukkue ja sen toimihenkilöt poistuivat jäältä ennen kuin Kanada sai mitalinsa. Venäjän liiton puheenjohtaja Andrei Safronov pahoitteli vastineessaan tapahtumia ja piti poistumista väärinkäsityksenä.

IIHF:n kurinpitolautakunta kuitenkin totesi tiedotteessaan, että kyseessä ei voinut olla väärinkäsitys ja että venäläisten olisi tullut olla tietoisia ottelunjälkeisestä protokollasta. Tiedotteessa viitattiin myös Venäjän kapteenin Ilja Kovaltšukin eleisiin ja hänen käymäänsä keskusteluun joukkueenjohdon kanssa, joiden jälkeen venäläiset poistuivat jäältä.

Venäjän jääkiekkoliitto on ilmoittanut tyytyvänsä päätökseen eivätkä he aio valittaa siitä.

Juttua muokattu 27.8.15 klo 9.00: Korjattu virheellinen rahayksikkö. Jutussa luki alunperin 80 000 euroa, vaikka kyseessä olivat Sveitsin frangit.

» Lähetä palautetta toimitukselle