Puistola ei jatka Tapparassa

LIIGA / Uutinen
Puistolan pelit Tapparassa ovat pelatut.
Kuva © Joonas Häkkinen
Veteraanipuolustaja Pasi Puistola ei jatka Tapparan pelaajavahvuudessa.

Tappara tiedotti maanantaina etsivänsä 36-vuotiaalle pelaajalle uutta seuraa. Päätöksen ilmoitettiin syntyneen yhteisymmärryksessä pelaajan kanssa.

Tapparassa varakapteeninakin toiminut Puistola ehti edustaa seuraa yhteensä seitsemällä kaudella, mutta viime kausi ei mennyt takavuosien tasolla. Alkukaudesta Puistola lainattiin KalPaan kahdeksan pelin ajaksi. Pitkän uran tehnyt Ilves-lähtöinen puolustaja on pelannut Suomessa myös Ässissä, ja Liigassa hänellä on takanaan kaikkiaan 541 runkosarjaottelua. Näissä hän on nakuttanut tehot 44+95=139. Puistola oli mukana voittamassa Suomen mestaruutta keväällä 2003 Tapparan paidassa.

Puistolalla on myös laajaa kokemusta ulkomaisista kaukaloista, sillä hän pelasi vuosina 2006-2011 Ruotsissa HV-71:ssä, voittaen kaksi kertaa Ruotsin mestaruuden. Tämän jälkeen hän pelasi vielä KHL:ää Severstalissa ja Donbassissa. Puistola palasi seitsemän vuoden ulkomaankiertueeltaan Tapparaan kaudeksi 2013-14.

Suomea kaksi kertaa MM-kisoissa edustanut ja EHT-vakiokalustoon kuulunut Puistola on tällä hetkellä vailla seuraa.

Korjattu uutista 24.8.15: Uutisessa luki virheellisesti aiemmin vuoteen 2017 asti ulottuvan sopimuksen purkamisesta. Tappara ei ole ilmoittanut sopimuksen purkamisesta.

» Lähetä palautetta toimitukselle