Brayden McNabb

VGK | #3 | Puolustajap

Syntynyt:
21.1.1991 @ Davidson, SK, CAN
Varaus:
2009 Buffalo Sabres 3. kierros #66
Sopimus:
2025
  • Maa
    CAN
  • Ikä
    v.
    33
  • Pituus
    cm
    193
  • Paino
    kg
    96
  • Käsi
    L

Ura

McNabb pelasi perinteisesti neljä kautta juniorikiekkoa WHL:ssä Kootenayn riveissä, parantaen peliään tasaisesti. Ensimmäiset kaudet kuluivat lähinnä kovia niittejä jakaen, jäähyminuuttjea keräten ja tapellen. Buffalo varasi hänet kesällä 2009, minkä jälkeen hänen pelinsä alkoi kehittyä selkeästi kiekollisempaan suuntaan. Kauden 2010-11 pääteeksi hän ajeli rumasti päähän Avalanchen ykköskierroksen varausta Joey Hishonia, aiheuttaen tälle koko kauden mittaisen aivotärähdyksen. McNabbin junioriura huipentui keväällä 2011 WHL:n mestaruuteen joukkueen kapteenina. 

McNabb solmi tulokassopimuksen Buffalon kanssa kesällä 2011, ja pelasi suurimman osan kaudesta hyvällä menestyksellä AHL:ssä Rochesterissa. McNabb oli keskeinen pala Americansin ylivoimaa. Hän pääsi pelaamaan myös ylhäällä 25 peliä melko näkymättömästi, ja ehti tehdä uransa ensimmäisen maalinsakin joulukuun lopulla Washingtonin Tomas Vokounin taakse.

Kausi 2012-13 ei sujunut aivan odotetusti, ja McNabb sai tyytyä pelaamaan koko kauden farmissa. Hän pelasi kuitenkin hyvän kauden; 62:ssa ottelussa Americansissa syntyi puolustajalle hienot 36 pistettä, ja hänet valittiin AHL:n tähdistöotteluun. Tässä kohti Mark Pysyk hiipi kuitenkin Buffalon pakkihierarkiassa loistavien otteidensa johdosta McNabbin ohi. Rasmus Ristolaisen ja Nikita Zadorovin hankinnat kesän varaustilaisuudessa heikensivät entiestään McNabbin asemaa. 

Kaudella 2013-14 hän kiristi pistetahtiaan AHL:ssä entisestään ja nakutti lähes piste per peli, tullen valituksi tähdistöotteluun toistamiseen. McNabb pääsi pelaamaan tällä kertaa myös Buffalon paidassa kaksitoista ottelua ilman tehoja.

Maaliskuussa 2014 Buffalo uusi kokoonpanoaan rankalla kädellä, ja puolustukselle tarpeettomaksi käynyt McNabb kuului lähtijöiden joukkoon. Hänet lähetettiin Los Angeles Kingsiin yhdessä kahden varausvuoron kanssa, vaihdossa Hudson Faschingiin ja Nicolas Deslauriersiin. Kingsin puolustuksesta ei löytynyt välittömästi tilaa, joten McNabb jatkoi kauttaan AHL:ssä Manchesterissa.

Vahvuudet

Isokokoinen, lujaa pelaava ja isoihin peliminuutteihin kykynevä pakki, jolla on myös hyvät hyökkäyspään taidot. Potentiaali vahvaksi top4-puolustajaksi.

Heikkoudet

Tasaisuuden puute, luistelu ja puolustuspelin hiominen. Kokemattomuus NHL-peleistä.

Rooli

Toistaiseksi kasvaa korkoa farmissa. Kingsistä on vapautumassa roolia lähivuosina, ja McNabbille kaavaillaan vakiopaikkaa ylös.

KausiOMSPP/O+/-R
2006-07Kootenay Ice30000-10
WHL
2007-08Kootenay Ice6529110.171263
WHL
2007-08Kootenay Ice100110.110
WHL pudotuspelit
2008-09Kootenay Ice671026360.54-4140
WHL
2008-09Kootenay Ice40551.252
WHL pudotuspelit
2009-10Kootenay Ice641740570.89-5121
WHL
2009-10Kootenay Ice60440.6718
WHL pudotuspelit
2010-11Kootenay Ice592250721.222595
WHL
2010-11Kootenay Ice19324271.4237
WHL pudotuspelit
2011-12Rochester Americans45525300.671531
AHL
2011-12Rochester Americans30110.33-10
AHL pudotuspelit
2011-12Buffalo Sabres251780.32-115
NHL
2012-13Rochester Americans62531360.58-150
AHL
YHTEENSÄ
WHL258511251760.6827419
AHL1071056660.621481
WHL pudotuspelit39334370.95067
NHL251780.32-115
AHL pudotuspelit30110.33-10