Mielipide

Saako Erkka Narrit nauramaan?

KHL / Kolumni
Maailman parhaaksi kiekkoliigaksi poikkeuksetta tituleerattavassa NHL:ssä puhutaan usein toisen kauden kirouksesta. Alkavalla kiekkokaudella tuon odottamattoman vitsauksen saattaa kokea joukkueena myös Helsingin Jokerit − KHL:ssä.

Kun nykyinen kansanedustaja Harry "Hjallis" Harkimo suuren kohun saattamana reilut kaksi vuotta sitten kesäkuussa ilmoitti Jokereiden siirtyvän pelaamaan kaudesta 2014-2015 alkaen Itä-Euroopan kiekkoliigaan KHL:ään, itse kukin aloitti parranpärinän siitä, kuinka täkäläinen joukkue ei mukamas voisi pärjätä tuossa uudessa toimintaympäristössä.

Epäilyjä lisäsi osaltaan Ilmalan porukan odotettua huomattavasti heikompi menestys silloisessa SM-liigassa. Jokerit näytti epäilijöilleen pitkää nenää ja pelasi KHL:ssä vallan mainion tulokaskauden, etenkin runkosarjan osalta. Pudotuspelien toisella kierroksella TsSKA Moskovaa vastaan bensa ja usko olivat jo kuitenkin loppuneet sekä Jokereiden pelaajistolta että valmentajiltakin. Maha oli sillä erää jo täynnä.

Sekä Jokerien päävalmentaja Erkka Westerlund että joukkueen nykyiseen omistajaportaaseen kuuluva Roman Rotenberg ovat sittemmin julkisuudessa korostaneet, että Jokerit pyrkii jatkossa menestymään KHL:n runkosarjan ohella myös kauden huipentavissa pudotuspeleissä. Helppoa se ei kuitenkaan tule tällä(kään) kaudella olemaan.

Jo tulevaa runkosarjaa silmällä pitäen helsinkiläisjoukkueelta on nähdäkseni kadonnut yksi etu viime vuoden vastaavaan aikaan nähden: altavastaajan asema. Kuten sanottua, viime vuonna narrilaumalta kukaan ei osannut odottaa yhtään mitään.

Nyt sen sijaan kysellään sangen yleisesti esimerkiksi sitä, kuka uusista vahvistuksista on valmis astumaan Nashvillen NHL-joukkueeseen siirtyneen Steve Mosesin tärkeisiin maalintekijän saappaisiin. Viime vuoden tapainen vahva alkukausi on Jokereille tärkeääkin tärkeämpää, jotta niin joukkueen kuin fanienkin keskuudessa vältytään Missä menimme vuosi sitten -keskustelulta.

Jos se pääsee valloilleen, kaikentyyppinen harmonia, joka viime vuonna oli silmiinpistävää, joukkueen ympäriltä on tipotiessään, joka puolestaan ei voi olla heijastumatta pelisuorituksiin kaukalossa.

Ennakko-odotusten lisäksi myös Jokereiden pelaajisto on muuttunut sitten viime kauden. Jotain pysyvääkin sentään löytyy. Tarkoitan nyt päävalmentaja Westerlundin sekä Hannu Virran ja Kalle Kaskisen muodostamaa sangen tasapainoista valmennuskolmikkoa. Sen näen olevan Jokereiden ehdottomia vahvuuksia myös tällä pian alkavalla toisella KHL-kaudella.

Vai onko sittenkään? Koko kolmikolla käynnistyy nyt sopimuskautensa jälkimmäinen vuosi. Menneet vuodet ovat osoittaneet, että Erkka Westerlund on ikään kuin väsähtänyt valmennussessioidensa jälkimmäisellä puoliskolla − siitäkin huolimatta, että kulloistenkin pestiensä alussa hän on vannonut pitkäjännitteisyyden nimiin. Näin kiekkoprofessorille kävi HIFK:ssa kaudella 1998-1999 ja Jokereissa 2011-2012.

Ei kahta ilman kolmatta?

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös