Yllättävä vahvistus ilahdutti Lehtistä: "Tuskin kukaan ajatteli, että Nashville putoaa jo tässä vaiheessa"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Jere Lehtinen pääsi mediapyöritykseen.
Kuva © Emil Hansson www.hanssonsphoto.net
Jere Lehtinen pääsi perjantaina kertaamaan tilannetta sekä tulleiden että mahdollisten tulevien NHL-vahvistusten suhteen. Tolvasen mukaantulo oli luonnollisesti ilahduttava asia.

Leijonat sai jälleen yhden kovan NHL-vahvistuksen, kun perjantaina tuli tieto, että Eeli Tolvanen liittyy Suomen MM-kisajoukkueeseen.

− Oli hektinen aamu. Hienoa, että kaveri tulee. Seurasimme tilannetta jo aiemmin, mutta oli selvää, ettei hän pääse ennen Nashvillen kauden loppumista, Jere Lehtinen kertaa.

− Ei tässä varmaan juuri kukaan ajatellut, että Nashville putoaa tässä vaiheessa.

Nashville Predators hävisi Winnipeg Jetsille toisen kierroksen seitsemännessä ottelussa torstain ja perjantain välisenä yönä Suomen aikaa. Tolvasen lisäksi suomalaisista vapautuivat myös Miikka Salomäki, Pekka Rinne ja Juuse Saros.

Suomen joukkueessa on vielä paikka yhdelle maalivahdille, kun Eero Kilpeläisen passia ei ole leimattu.

− Katsomme tilannetta vielä tänään. Heillä on kova pettymys päällä, mutta eiköhän asia tänään selviä, Lehtinen kertoo.

NHL-pelaajien määrä uhkasi jäädä pieneksi kisojen alla, mutta loppujenlopuksi Suomen joukkue on muotoutunut varsin iskukykyiseksi. Erityisesti hyökkäyspäässä riittää NHL-pelaajia, joita riittää jo kolmeen kentälliseen.

Lehtinen antaa ymmärrystä poisjääneille pelaajille, mutta on iloinen uuden sukupolven innosta saapua kisoihin.

− Niinkuin muillakin, myös meillä on paljon uuden sukupolven pelaajia, mikä on mukava juttu. NHL-pelaajien määrään olen tyytyväinen.

Leijonat kohtaa seuraavassa ottelussaan Saksan. Sen jälkeen jäljellä on vielä kaksi kovaa ottelua Kanadaa ja USA:ta vastaan.

Näissä otteluissa ratkeaa myös Suomen alkulohkosijoitus, joka lähtökohtaisesti on kolmen parhaan joukossa. Sijoitus näyttelee isoa roolia esimerkiksi puolivälierän pelipaikan ratkaisemisessa.

Sunnuntain Kanada-ottelu nähdäänkin Suomen leirissä suurena mahdollisuutena.

− Maailmanluokan jengi, joka pelaa NHL-lätkää isossa kaukalossa. Molemmilla on kärkiäijiä mukana, ja päästään katsomaan, missä mennään, Lehtinen iloitsee.

» Lähetä palautetta toimitukselle