Menestystä niittänyt lieksalainen palasi Ouluun

Muut Sarjat / Haastattelu
Kärpät sai Jalosuosta arvokkaan vahvistuksen.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com
Oulun Kärppien naisjoukkue ilmoitti ennen runkosarjan viimeisiä otteluita, että se saisi loppukaudeksi riveihinsä Mira Jalosuon. Lieksalaisen kevään tavoitteena on jälleen voittaa mitali jos toinenkin.

Kouvolan kolkkojen betonitalojen keskellä kaupungin jäähallissa todistettiin aikamoista selkäsaunaa, kun Suomen naisten jääkiekkomaajoukkue nujersi Venäjän lukemin 7–2. Joukkueesta puuttuivat kokonaan Pohjois-Amerikan yliopistokiekkoilijat sekä kärkinimet Michelle Karvinen ja Riikka Välilä.

Tuttuja kasvoja oli kuitenkin paljon. Heistä puolustajan paikkaa ja välillä hyökkääjänkin tonttia paikannut Mira Jalosuo on viettänyt poikkeuksellista kautta.

− Elän sellaista kiertolaisen elämää. Jenkeissä asustelen ja alkukauden pelasin Minnesota Whitecapseissa, Jalosuo valotti ensimmäisen Venäjä-ottelun jälkeen.

− Meillä on siellä kaikki jenkkien maajoukkueen maalivahdit ja kuusi, seitsemän muuta maajoukkuepelaajaa, kuten Kendall Coyne, Monique ja Jocelyne Lamoreux, Hannah Brandt, Stephanie Anderson... joten se rosteri on aika hyvä meillä.

Kokeneen puolustajan kerratessa Whitecapsien kokoonpanoa naiskiekkotietäjiä helposti heikottaa. Nimellisesti kovempaa joukkuetta joutuu hakemaan aina naisten ammattilaisliiga NWHL:stä asti, vaikka Whitecapsit eivät samalla tavalla harjoittelekaan – jos harjoittelevat.

− Kun pelataan college-joukkueita vastaan, niin meidän tarvitse treenata, tai ei ikinä treenattu yhdessä, vaan kokoonnuttiin peleihin yhteen ja mentiin ihan mututuntumalla, Jalosuo tarkensi.

Kärpännahkaviittaa sovittelemassa

Nyt Minnesotan maisemat ovat saaneet jäädä hetkeksi taakse, kun hän koki ajan olevan kypsä kotiinpaluulle. Aikanaan Kärpistä yliopistomaailmaan hypännyt Jalosuo ehti ennen maajoukkuetaukoa pelata Oulussa yhden ottelun HPK:ta vastaan ennen runkosarjan päättymistä. Loppukausi kuluu mestaruuden metsästyksen merkeissä.

− On se vähän erilaista tulla takaisin Suomeen. Todella mukava, että pystyy puhumaan omaa äidinkieltä eikä tarvitse sitä englantia koko ajan vääntää. Pelillisesti kaukalo on isompi, Jalosuo vertaili.

Jalosuo palkittiin 150. A-maajoukkuepelin johdosta.
Kuva © Sirpa Pöyhönen sirpa.poyhonen@jatkoaika.com

Vaakakupissa painoivat myös enemmän tai vähemmän sosiaaliset syyt.

− Oulussa on niin paljon kavereita, jotka ovat matkustaneet ympäri maapalloa katsomaan minun pelejäni, joten tavallaan olisin kiitollisuuden velassa joutunut ikuisuuden elämään. Nyt voi sitten sanoa, ettei tarvitse kuin startata auto ja ajaa kymmenen minuuttia hallille, niin siellä olisi peli.

Jalosuon puolustukseksi on sanottava, ettei välimatka ollut kohtuuton viime vuonnakaan, kun hän kävi voittamassa kultaa Luulajassa. Myös silloin hän hyppäsi kesken kauden mukaan joukkueeseen.

− Pelasin viime vuonna Luulajassa pudotuspelit ja taisin pelata kolme runkosarjaottelua, Jalosuo muisteli.

− On se kiekko kuitenkin vähän erilaista, siellä on enemmän ulkomaalaispelaajia ja enemmän joukkueita. Sarjassa taitaa olla 12 tai 10 joukkuetta ja viisikymmentä ulkomaalaispelaajaa, Suomen sarjasta ei ihan niin paljon heitä löydy.

Josko nyt maajoukkueessa jotain suurempaa

Vaikka Jalosuon taskut ovat jo täynnä seuramestaruuksia yliopistosarjasta, Ruotsista ja Venäjältä, Suomea edustaessa tyytyminen on ollut parhaimpina vuosina pronssiin. Viime vuodelta käteen jäi tuskainen nelossija, mutta kuten vanha sananlasku sanoo, eteenpäin on menty.

− Maajoukkueessa me olemme minun mielestäni ottaneet askeleen eteenpäin. Paljon aggressiivisempaa ja aktiivisempaa peliä kuin aikaisempina kausina on ollut, Jalosuo kuvaili.

olemme yksi maailman parhaiten luistelevista joukkueista, joten miksi antaisimme tasoitusta siinä?

− Meidän teema on ollut pelin jatkumo; pakit nostaa itse jalalla, kun lähdetään hyökkäämään. Sama kun vastustaja saa kiekon, niin ei valuta veskarin syliin vaan luotetaan omaan luisteluun, mikä on ihan järkevääkin – me olemme yksi maailman parhaiten luistelevista joukkueista, joten miksi antaisimme tasoitusta siinä?

Pelitapa on tuottanut liukuhihnalta voittoja eurooppalaisista joukkueista. Yksi voittojen takuumiehistä – tai naisista – on ollut viimeisenä lukkona pelaava Noora Räty.

− On hienoa pelata Nooran kanssa samassa joukkueessa, on se kuitenkin paras kaveri ja oltu junnuista asti yhdessä. Voi sanoa, että hän heittää koko sydämensä kentälle, Jalosuo hehkutti.

Rädyn ja Jalosuon välejä kuvasi myös hyvin puolustajan mielessä vellonut muisto päivän pelin tapahtumista. Venäjä onnistui ohittamaan Rädyn kahdesti, joista jälkimmäinen osuma oli Jekaterina Lebedevan käsialaa. Suomen hieno kuvio Venäjän puolustuspäässä oli mennyt sutimiseksi ja kiekon karatessa siniviivalle Jalosuo ei syöksystä huolimatta saanut sitä haltuunsa, vaan sen nappasi läpiajoon karannut Lebedeva.

− Ei ole ikinä harmittanut niin paljon kuin harmitti tuo toinen maali, kun meni ihan täysin minun piikkiin. Minun moka, ja kun Nooralle tekee tuolla tavalla, niin ei se hirveän hyvältä tunnu.

» Lähetä palautetta toimitukselle