Hämäläinen sai maalitykin vierelleen: "Huomaa, että pelannut kovemmissakin sarjoissa"

MESTIS / Haastattelu
Hämäläinen siirtyi täksi kaudeksi IPK:hon.
Kuva © Sami Kemppainen
Mestiksen jumbokamppailussa kohtasivat JYP-Akatemia ja IPK. Ottelussa ei tuloksellinen jännitys kauaa pysynyt IPK:n tehokkaan avauserän seurauksena, joka siivitti vieraat 6−0-voittoon.

Karsintapeikkoa välttelevät JYP-Akatemia ja IPK tarjosivat vauhdikkaan kamppailun. Tuloksellinen jännitys jäi kuitenkin vajaavaiseksi.

− Hyvä alku. Olimme kerrankin tehokkaita iskemällä kolme maalia ensimmäiseen erään, tuumi Aatu Hämäläinen.

Hämäläinen itse oli suuressa roolissa tehokkaassa alussa. 29-vuotias hyökkääjä alusti kaksi maalia, ja erityisesti jälkimmäinen syöttöpiste tuli komean vaihdon päätteeksi. Kokenut laituri väläytteli ensin kokonaisvaltaista osaamistaan, jonka jälkeen kaksi oivaltavaa esityötä hyökkäyksen eri vaiheissa johtivat maaliin.

IPK:n sankari 6−0-voitossa oli Hämäläisen ketjukaveri, Ainars Podzinsh. Perjantaina Mestiksessä debytoinut latvialainen on iskenyt nyt kahteen otteluun tehot 4+2. Jyväskylässä saldoksi muodostui hattutempun lisäksi kaksi syöttöpistettä.

Noin 80 ottelua KHL:aa tahkonnut laituri vakuutti myös Hämäläisen.

− Kova pelimies, josta huomaa, että on joskus korkeammallakin sarjatasolla pelannut. Hyvä vahvistus loppukautta silmällä pitäen.

Akatemialle aukesi vielä omia paikkoja peliin mukaantuloon, mutta tässä jyväskyläläisjoukkue ei onnistunut.

− Toisessa erässä puolustimme kärsivällisesti ja kolmannen erän alun maali katkaisi heidän selkärangan, Hämäläinen summasi.

Voitto nosti iisalmelaisjoukkueen 50 pisteeseen, mutta sijoitus pysyi yhä pahnanpohjimmaisena. Matkaa ulos karsijan paikalta on kahdeksan pistettä.

Pitkälti viime kaudella nousun suorittaneen rungon varaan rakennettu joukkue on osoittanut yllätysvalmiutensa. Janne Sinkkosen mukaantulo uutena päävalmentajana noin kuukausi sitten on tuonut oman piristysruiskeensa.

Miltä iisalmelaisten projekti siis kokeneen kehäketun silmin näyttää?

− Viimeisimmät pelit ovat olleet jämäkkää tekemistä meillä. Tässäkin ottelussa vastustajalla oli vahvoja hetkiä, mutta olemme petranneet puolustuspeliämme.

− Koitetaan päästä pois karsinnoista, kun siihen jonkinlainen mahdollisuus on. Mukavaa kuitenkin pelata panoksellisia pelejä.

IPK on iskenyt vähiten maaleja Mestiksessä, joten maalijuhla tuli hyvään paikkaan.
Kuva © Janne Falck

Mestaruuksia ja alasarjakiekkoilua

Hämäläisen vyöltä löytyy niin Mestiksen kuin liigankin mestaruus. Keskiviikkoillan näytös näytti siltä, että taso riittäisi yhä korkeammalle.

Uran jatkamista tosissaan on kuitenkin puntaroitu. Hämäläinen pelasi viime kaudella II-divisioonaa kasvattiseurassaan SuKiKassa. Uran päättyminen viime kauteen oli lähellä.

− Kesällä aloin neuvotella IPK:n kanssa. Sillloin huomasin, että "kytöjä" pelaamiseen vielä riittää, Hämäläinen kertasi.

− Kun kotonakin neuvotteluja käytiin, vaimonkin viesti oli, että lupa pelaamiselle heltiää.

Kun kysymykseen tulee puhuminen vielä esimerkiksi Suomen korkeimmalle tasolle palaaminen, Hämäläinen ei ole valmis menemään asioiden edelle.

− Nyt ei auta mennä asioiden edelle, vaan edetään päivä kerrallaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle