Nolan Patrickin tulokassyksy ei ollut ruusuilla tanssimista − “Tämä on luku, jota ei muisteta myöhemmin”

NHL / Artikkeli
Nolan Patrickin NHL-ura alkoi ikävällä aivotärähdyksellä.
Kuva © Getty Images
Nolan Patrickin harteille on kasattu paineita jo pikkupojasta lähtien. Viime kesän varaustilaisuuden kakkosvarauksen ensimmäinen NHL-syksy oli rikkonainen, eivätkä tulokset ole vielä olleet odotetun kaltaisia. Uhkaako pitkä loukkaantumishistoria nuorukaisen NHL-uraa? Flyers-GM Ron Hextall uskoo, että Patrickista kasvaa vielä mainio pelimies.

Philadelphia Flyers varasi kanadalaishyökkääjä Nolan Patrickin viime kesän varaustilaisuudessa numerolla kaksi. Nyt puoli vuotta myöhemmin, Patrick on tulokkaiden pistepörssin sijalla 41, kun NHL-kausi on saavuttanut puolivälinsä.

19-vuotias Flyers-tulokas on pelannut 32 ottelua, joissa on kertynyt kahdeksan (2+6) tehopistettä. Kesän ykkösvaraus, New Jersey Devilsin Nico Hischier, on tulokkaiden pistepörssin kärkikymmenikössä.

Patrickin ensimmäinen NHL-syksy ei varmasti vastannut miehen itsensä tai Flyersin odotuksia. WHL:ssä yli 100 pistettä yhdessä kaudessa tahkonnut Patrick ei yksinkertaisesti ole vielä päässyt mukaan NHL:n pelirytmiin.

Alkukaudesta isokokoinen keskushyökkääjä pelasi isoja minuutteja ja pääsi paremmin maalipaikoille. Ensimmäiset kymmenisen peliä Patrick pelasi yhdessä Jordan Wealin ja Wayne Simmondsin kanssa Flyersin kakkosketjussa.

Lokakuun lopussa pelatussa ottelussa Anaheim Ducksia vastaan Patrick löi päänsä päätypleksiin ja oli sivussa tositoimista yhdeksän ottelun verran. Joukkueet suhtautuvat aivotärähdyksiin nyky-NHL:ssä vakavasti, eikä Flyers ottanut riskejä hyökkääjälupauksensa suhteen.

Karu vammahistoria

Nuoresta iästään huolimatta Patrick on jo tuttu näky leikkauspöydällä. WHL-uransa aikana Patrick pelasi mahdollisesta 216 runkosarjaottelusta vain 160 ottelua. 

NHL-historoitsija Steve Kournianosin mukaan Patrick on edellisen seitsemän kauden aikana kärsinyt seuraavista loukkaantumisista: kaksi murtunutta solisluuta, kaksi eri nivusvammaa, tyräleikkauksen ja määrittelemättömän polvivamman. Listassa ei mainita lyhyitä muutaman päivän mittaisia poissaoloja.

Kun tähän päälle lisätään vielä lokakuinen aivotärähdys, voidaan ilman pelkoa todeta, että Patrick on loukkaantumisherkkä pelaaja − mikä ei ole hyvä asia, kun puhutaan 19-vuotiaasta juniorista.

"Ihmiset unohtavat usein yhden erittäin tärkeän yksityiskohdan - nämä pelaajat ovat lapsia."

Mario Lemieux, Bobby Orr, Pat LaFontaine, Paul Kariya ovat kaikki NHL-pelaajia, joiden urat päättyivät ennenaikaisesti loukkaantumisten takia. Patrickilla on kokemusta siis jo useammasta eri vammasta. 

Solisluiden murtumat voidaan laskea tapaturmiksi, jotka eivät määrittele pelaajan pitkäaikaista tulevaisuutta. Sen sijaan useammat nivusvammat, joiden takia Patrick on ollut sivussa yhteensä lähes vuoden ajan, herättävät pelkoa. Nivusvammat uusiutuvat usein, joten kyseistä vammaa on hyvä pitää silmällä.

@PhillyIsFlyer -toimittaja Dan Silver teki taustatyötä ennen Patrickin valintaa viime kesän varaustilaisuudessa. Silver oli tietoinen Patrickin loukkaantumishistoriasta ja halusi selvittää, kuinka tyypillisiä pitkät loukkaantumiset junioritasolla olivat kärkivarauksille.

Patrick pelasi kahdella viimeisellä juniorikaudellaan vain 105 ottelua WHL:ssä. Liigasta on varattu edellisen 25 vuoden aikana yhteensä 41 pelaajaa varaustilaisuuden ensimmäisen kolmen vuoron aikana.

Patrickin lisäksi vain viisi muuta pelaajaa ovat pelanneet vähemmän kahdella viimeisellä WHL-kaudellaan loukkaantumisten takia − Montreal Canadiensin Alex Galchenyuk ja Jonathan Drouin, Vancouver Canucksin Erik Gudbranson, Colorado Avalanchen Nathan MacKinnon, ja Edmonton Oilersin Connor McDavid.

Näiden viiden pelaajan kohdalla on kuitenkin kyse hyvin erilaisista vammoista verrattuna Patrickiin.

Neljä ensimmäistä pelaajaa kärsivät kertaluontoisesta polvivammasta, josta kesti kuntoutua pitkään. Samat pelaajat ovat NHL-urillaan pysyneet suhteellisen terveinä, eivätkä polvivammat ole enää häirinneet heitä. McDavidin kohdalla kyse oli tappelusta, jossa tähtihyökkääjä mursi kätensä.

Näihin verrattuna Patrickin loukkaantumishistoria näyttää selvästi huolestuttavammalta.

Hextall rauhoittelee Flyers-kannattajia 

Flyers-GM Ron Hextallilla on riittänyt kiirettä syksyllä. Pitkän tappioputken aikana seurajohtajan piti puolustella valmentaja Dave Hakstolin paikkaa, mutta suurin osa entisen NHL-maalivahdin kommenteista on koskenut juuri Patrickin otteita. Hextall kertoi omia mietteitään Patrickista NBC Sports Philadelphian haastattelussa joulukuussa.

− Ihmiset unohtavat usein yhden erittäin tärkeän yksityiskohdan − nämä pelaajat ovat lapsia. Jotkut heistä tarvitsevat enemmän aikaa AHL:ssä, jotkut vähemmän. Tämä on kaikille henkilökohtainen prosessi. 82 ottelun pelaaminen kokeneita 25-30 vuotiaita ammattilaisia vastaan ei ole helppoa, se on tosiasiassa helvetin vaikeaa. Ihmiset eivät ymmärrä sitä.

Hextall nosti esiin hauskan yksityiskohdan.

18-vuotias Joe Thornton teki tulokaskaudellaan 55 ottelussa kolme maalia ja keräsi seitsemän syöttöpistettä. 20 vuotta myöhemmin Thornton on nakuttanut 416 maalia ja 1120 syöttöä. Kuinka moni muistelee Sharks-legendan ensimmäistä kautta, mikä oli ykkösvaraukselle yllättävän vaisu?

Patrick täytti kolme kuukautta sitten 19 vuotta. Jos Winnipegistä kotoisin oleva hyökkääjä saa pelata edes kohtuullisen pitkän NHL-uran, kuluva kausi on murto-osa miehen koko urasta. Hextall muistutti Flyers-faneja, että nuoren hyökkääjän ura on vasta alussa.

− Nolan on 19-vuotias, eli hän on vielä lapsi. Tiedän, että fanimme odottavat häneltä paljon. En kiellä sitä, että me odotamme häneltä paljon − mutta meidän täytyy muistaa, että hänen uransa on vielä alkumetreillään. Ihmiset luulevat, että tunnettu nimi ja pieni varausnumero tekevät sinusta välittömästi tähden NHL:ssä.

Nolan Patrickin tulokaskausi ei ole vastannut odotuksia.
Nolan Patrickin tulokaskausi ei ole vastannut odotuksia.
Kuva © Getty Images

NHL-jääkiekko on tuttu juttu Patrickin suvussa 

NHL-tason jääkiekko ei ole mitään uutta Patrickin suvussa. Nolanin isä Stephen Patrick pelasi kahdeksan kautta liigassa New York Rangersin, Buffalo Sabresin ja Quebec Nordiquesin paidassa.

Setä James Patrick varattiin kesällä 1981 numerolla yhdeksän, ja puolustaja pelasi lopulta 21 kautta ja yli 1300 NHL-ottelua Rangersin, Hartford Whalersin, Calgary Flamesin ja Sabresin paidassa. Nolanin molemmat siskot, Madison ja Amy, pelaavat myös jääkiekkoa. 

Perheen urheiluperinteet eivät rajoitu pelkästään jääkiekkoon.

Isoisä Steve oli iso osa CFL-joukkue (Canadian Football League) Winnipeg Blue Bombersin kokoonpanoa 1960-luvun alussa. Patrickin äiti, Carrie, pelasi lentopalloa Kanadan maajoukkueessa. 

Flyersin nuori runko tarjoaa hyvän kasvualustan 

Flyers tarjoaa Patrickille hyvän kasvualustan. Patrickin lisäksi Flyersin kokoonpanossa on viisi alle 25-vuotiasta pelaajaa. Shayne Gostisbehere johtaa nuorta puolustusta, jossa pelaavat myös Robert Hägg, Ivan Provorov ja Travis Sanheim. Provorov ja Patrick olivat seuratovereita jo WHL:ssä, Brandon Wheat Kingsissä. 

Flyersin kuluva kausi on ollut melkoista vuoristorataa. Syyskauteen on mahtunut sekä kymmenen ottelun tappioputki että kuuden ottelun voittoputki. Tasaisen divisioonansa takia Flyers on silti vielä hyvin mukana taistelussa pudotuspelipaikoista. 

Patrick ja kumppanit pitävät huolen siitä, että Flyersin menestymismahdollisuudet pysyvät hyvänä myös tulevaisuudessa. 

» Lähetä palautetta toimitukselle