Analyysi: Ilveksen haasteet tuttuja edelliskausilta

LIIGA / Artikkeli
Tuomas Tuokkola käskee ilveslaumaa jo kolmatta kautta.
Kuva © Mikko Pylkkö mikko.pylkko@jatkoaika.com
Viime kaudella paikallaan polkenut Ilves lähtee tulevaan kauteen samoista asetelmista kuin edelliseenkin. Tavoitteena on pudotuspelipaikka, jonka saavuttaminen on yhtä aikaa sekä realismia että haastavaa.

Tampereen Ilveksen kausi 2014-2015 sujui edellisestä kaudesta tutuilla askelmerkeillä. Syksyllä seura taisteli jopa suorasta pudotuspelipaikasta, mutta sitten alkoi alamäki, joka huipentui sijaan kymmenen.

Pudotuspeleissä matka katkesi kuitenkin ennätyspitkän ottelun tappion myötä HIFK:hon jo kahden pelin jälkeen. Tavoite pudotuspelipaikkasta kuitenkin täyttyi, joten seura lienee antanut itselleen urheilullisesti plusmerkkisen arvosanan.

Seuran taustat ja talous

Ilveksen talous on ollut aivan retuperällä jo useamman vuoden ajan. Vuodesta 2008 lähtien seura on tehnyt tappiota yhteensä yli kolmen miljoonan euron verran, eikä päättyvä tilikausi ole tuomassa tähän muutosta, vaan tappiota tulee jälleen reilusti kuusinumeroinen eurosumma.

Ilveksen pelaajabudjetti on alkavalle kaudelle 1,7 miljoonaa euroa, mikä on Liigan pienimpiä. Urheilutoimenjohtaja Juha Pajuojan työsarka pudotuspelijoukkueen kokoamisessa näillä resursseilla ei siis ole ollut kadehtittava.

Valmennus ja pelilliset asiat

Jo kolmannen täyden kautensa Ilveksen penkin takana aloittava Tuomas Tuokkola on tupsukorvien pitkäaikaisin valmentaja sitten Vladimir Jursinov juniorin aikojen. Tuokkolan sopimus päättyy alkavaan kauteen.

Pelillisesti Tuokkola on pyrkinyt viemään joukkueensa peliä nykyaikaisempaan ja aktiivisempaan suuntaan. Konsepti on varmasti toimiva, mutta joukkueen rungon soveltuvuus pelitapaan on vielä kysymysmerkki. Harjoituspeleissä toivottua lopputulosta ei ole vielä nähty.

Arvio

Ilveksen kokoonpanon taso ei ole mainittavasti muuttunut edelliskaudesta. Hyökkäyksestä lähti kärkipään osaamista (Vojtech Polak, Roope Hintz), toisaalta puolustus on nyt paremmalla tolalla kuin vuosiin.

Lopputulos lienee kuitenkin samoilla sijoilla kuin aiempinakin Tuokkolan valmennusvuosina. Taistelu pudotuspelipaikoista on tiukkaa, ja Ilves on niissä kamppailuissa mukana.

Jatkoaika arvioi Ilveksen päätyvän runkosarjassa sijalle 11.

» Lähetä palautetta toimitukselle